Viime aikoina on ollut vähän tylsää, kun on ollut paljon pakkasta. Välillä oon kuitenkin päässy agiliitämään ja sillon oonkin juossut hurjasti, kun mulla on aina aika kiire siellä, kun pitää olla nopee, että ehtii tehdä paljon esteitä. Käytän tehokkaasti koko oman vuoron hyväkseni ja käyn lelunkin kanssa suorittamassa esteitä ilman Kaisaa, kun se välillä vähän rajoittaa mun suorituksia, kun se ei osaa tarpeeks ajoissa kertoo, mihin seuraavaks pitäs mennä. Sillon mä räkytän sille kovasti. Kyllä se varmaan vielä oppii, kun tarpeeks monet haukut saa. Täällä on video mun agiliitämisestä parin viikon takaa. Agiliitelyn lisäksi oon juoksennellut lenkeilläkin:
Jokin aika sitten matkusteltiin junalla ja bussilla ja autolla ja käytiin Kangasalla ja Hyvinkäällä. Yhdessä junassa oli paljon kavereita ja pääsin moikkailemaan niitä. Yhdellä rautatieasemalla osoitin olevani Akua reippaampi, kun siellä oli sellaset pitkät ritiläportaat ja kiipesin ne reippaasti. Akukin kyllä kiipes, mut kun se on tommonen herkkistassu, niin sen mielestä ne ritilät oli tosi ällöt. Jotkut junamatkat oli vähän tylsiä, niillä ehti kuluttaa aikaa vaikka leikkimällä Kaisan kaulaliinalla:
Siellä Hyvinkäällä oli meiän sukukokous, näin siskon ja veljiä ja äitin ja Terran. Aluks haukuin ja kiljuin kovasti, että varmasti kaikki huomaavat mut, sen jälkeen sitten leikin ja seurustelin kavereiden kanssa. En kyllä kovasti ehtinyt leikkiä, kun menin niin hurjasti agilitya. Veljet yritti vähän vaikeuttaa mun agiliitämistä juoksentelemalla mun perässä, mutta en antanut sen häiritä. Siitä en kuitenkaan tykännyt, kun ne tuli häiritsemään mun naminkerjäystä tai leikkimistä, sillon käskin niitten suksia suolle.
Viime viikonloppuna pääsin missikisoihin. Mä oon kyllä aatellu ruveta urheilijaks, enkä missiks, mutta ainahan voi kaikkee kokeilla. Pääsin niihin missinäytelmiin Rapsun kanssa. Rapsu on mun idoli, kiljun aina kovasti, kun nään sen. Rapsu on tosi fiksu ja se on opettanu mulle hurjasti kaikkia hyödyllisiä taitoja, esimerkiks sen, kuinka pöllitään namipussi taskusta. Siellä missikisapaikassa oli kovasti paljon koiria ja ihmisiä ja aluks haukuin niille, mut sit en enää jaksanut, kun sain namia. Siellä oli semmosia karhujakin, ne oli vähän jänniä, kun niitä oli paljon. Kaisa sano, että ne oli newfoundlandinkoiria, se on varmaan joku karhujen alalaji. Ennen kun pääsin näyttelemään itseäni, piti odotella aika paljon. Välillä jouduin olemaan häkissä, se oli aika tylsää, paljon kivempaa oli, kun sai syödä nameja. Leikkiminenkin oli kivaa, mutta muut koirat murisi mulle, kun ärisin lelulle niin kovasti, niin en saanu leikkiä paljoa. Siellä näytelmäkehässä piti vähän juoksennella ja seisoskella. Pääsin seisoskelemaan semmoselle pöydällekin, se oli kiva, kun sieltä näki kauas. Tuomaritäti oli ihme tyyppi, kun ei se halunnu rapsutella mua ollenkaan, kopeloi vain ja katsoi hampaita. Se kuitenkin tykkäs musta kovasti, kehu kun juoksentelin niin hienosti ja oon tasapainoinen rakenteeltani ja reipas ja iloinen ja kaikkee. Oisin kyllä voinu näyttää, miten paljon nopeempaakin osaisin juosta, mut ei ne tuomaritädit kuulemma halua semmosta nähdä.
Se tuomari arvosteli mut näin:
"Erittäin hyvän tyyppinen, kookas pentu. Hyvä pää ja viehättävä ilme. Oikea-asentoiset korvat. Hyvä kaula. Oikea rinnan syvyys. Hieman pitkä lanne, Hyvä raajaluusto ja kulmaukset. Oikea väritys. Liikkuu hyvin. Reipas esiintyjä."
Sain sieltä missikisoista palkinnoksi tämmösen:
Ja tämmösen:
Ja vielä tämmösenkin:
Akulle toin tuliaisiksi vinkuvia kukkia:
Noi mun palkinnot on vähän tylsiä leluja, eikä Akua kukkalelut oikein kiinnosta, joten oon uhrautunut itse leikkimään niillä:
Hienosta missikisamenestyksestä paras palkinto oli kuitenkin illan agilitytreenit ja leikkiminen Pyry-koikkerin seurassa. Näytteleminen ja kauniisti käyttäytyminen oli niin rasittavaa puuhaa, että oli hyvä päästä purkamaan paineita vähän juoksemalla ja juoksinkin sitten tosi kovasti.
-Ella
