Aku, Ella ja Iita

Vuodenvaihteen kunniaksi vuoden kuulumiset tiivistetysti! 

Aku täytti huhtikuussa jo 13 vuotta! Aku on viettänyt rauhallisia eläkepäiviä, pari kertaa poikennut aksahallilla touhuamassa. Vestibulaarisyndrooma uusiutui vielä kertalleen tammikuussa jättäen pysyvästi heikentyneen tasapainon, mutta muuten pappakoira on ollut hyvinvoiva, pirteä ja iloinen. Kuulo ja näkö pelaavat edelleen ainakin jollain tasolla ja Aku lenkkeilee edelleen mielellään, vaikka epätasaisessa maastossa kulkeminen on haastavaa.

Ellallakin tuli kesäkuussa jo seitsemän vuotta täyteen! Agilityssa ollaan kisattu aktiivisesti, ja vaikka mitään suurta ei tänäkään vuonna voitettu, niin onnistumisia oli kuitenkin runsaasti. Nollia kertyi yhteensä 31 kappaletta, niistä voittoja 11, ja muutamaa pikkeuksetta lukuun ottamatta muutkin palkintopallisijoja. SM-kisoissa käytiin kesällä, mutta menestystä ei sieltä tullut. Iltakisoissa tehtiin tuplanolla, joukkueradalla kymppi ja yksilöhypäri hyllytettiin. Paria viikkoa myöhemmin karsinnoissa kahdella nollalla päästiin sijalle 13. Syksyllä voitettiin Spanielimestaruus ja nyt vuoden lopulla ollaan Sagin rankingissa 8. sijalla. Yhdellä tokokurssillakin käytiin opettelemassa uusia voi/evl-liikkeitä, mutta sen enempää ei tokoon tänä vuonna panostettu.


Iita täytti helmikuussa kolme vuotta, ei ole ihan junnu enää siis sekään! Iita kisasi loppukesällä ja syksyllä useammatkin aksakisat, mutta tuloksilla ei juhlittu. Välillä Iita väläytteli jo suhteellisen hyvää menoa, mutta halleihin siirryttäessä vanhoja ongelmia pukkasi taas esiin. Loppuvuoden aikana ollaan pistetty sen aksatreenejä ihan uusiksi, rakenneltu koko pakkaa ihan alusta uudestaan. Mitään varsinaisia tavoitteita sen kanssa ei harrastuksissa ole, tehdään sitä mikä tuntuu kivalta sen verran kuin tuntuu hyvältä.

Siinäpä ne tärkeimmät. En lupaa päivittää blogia ensi vuonna sen enempää kuin tänäkään vuonna, mutta ikinähän ei tiedä, milloin inspiraatio iskee.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!