Mitä: Veera Välimäen East Coast Girl (maksullinen ohje Ravelryssa)
Kaarrokkeen pitsiosuuden taisin alussa purkaa muutamaan kertaan. Ensin, koska en (taaskaan) lukenut ohjetta kunnolla ja neuloin liian pitkälle samaa kuviota. Mikä luetunymmärtämistaito? Toiseksi, pohdin tuota pitsikuvioiden ja nurjien silmukoiden suhdetta. Kuvittelin, että nurjat silmukat jatkaisivat samassa linjassa ja pitsikuviot kulkisivat niiden välissä. Nyt ne menevät lomittain. Tutkin alkuperäisen ohjeen kuvia suurennuslasin kanssa ja tulin siihen tulokseen, että näin se on mentävä. Oli miten oli, kuvio miellyttää omaa silmääni - oli se oikein tai väärin neulottu - ja se siitä.
Nappivalintaa mietin pitkään. Olin jo ompelemassa metallisia nappeja, mutta päädyin sitten näihin kierrätysnappeihin, jotka tongin loputtomasta nappipurnukastani (se on muuten terapeuttinen purnukka se!). Voi olla, että samanlaiset napit olisivat tuoneet viimeistellymmän fiiliksen ja niin päin pois, mutta minä en olekaan sen ihan viimeistellyn ystävä. Jotain pientä pitää olla. Niin, ja halusin ehdottomasti koko rivistön täydeltä nappeja, vaikka alkuperäisessä mallissa on vain muutama. Koska heti taskujen jälkeen napit ovat ihan pop.
Meinasin jättää vartalo-osan muotoilut pois. Ajattelin, että ei, minä en mitään nakin kuorta halua, haluan löysähkön ja mukavan neuleen. Onneksi en jättänyt, tähän malliin muutama kavennus lantion kohdalla sopii erinomaisesti eikä paita silti tunnu nakin kuorelta. Kerrankin sitä malttoi uskoa ohjetta eikä lähteä soveltamaan muka paremmin tietävänä. Joskus näinkin.
Mistä: Drops Alpaca
Miten: Pyöröpuikot 3,0 ja 2,5
Miksi: Joka sisämaan tyttö (ja varmaan muunkin maan tytöt) tarvitsevat pitsineuletakin
Tämä malli on ilmestymisestään saakka kummitellut päässäni ja vaatinut päästä neulottavakseni. Kerran lankakoria penkoessani käsiini sattui Dropsin usvan sinivihertävät Alpaca-lankakerät ja PAM - siitä se lähti. Neulojaa vietiin kuin härkää sarvista. Tai neulojaa puikoista. Tiedättehän? Muutama hassu päivä ja siinä se on, valmis paita.
Ihana neulottava. Kohtuullisen helppo, pystyi samalla katsomaan televisiota, mutta piti mielenkiinnon kuitenkin yllä. Erittäin tyytyväinen olen tuon kaarrokkeen istuvuuteen. Ne eivät aina istu, mutta tämä istuu kuin valettu. Luultavasti niskan lyhennettyjen kerrosten ansiota. Nerokas se, joka on sen keksinyt.
Kaarrokkeen pitsiosuuden taisin alussa purkaa muutamaan kertaan. Ensin, koska en (taaskaan) lukenut ohjetta kunnolla ja neuloin liian pitkälle samaa kuviota. Mikä luetunymmärtämistaito? Toiseksi, pohdin tuota pitsikuvioiden ja nurjien silmukoiden suhdetta. Kuvittelin, että nurjat silmukat jatkaisivat samassa linjassa ja pitsikuviot kulkisivat niiden välissä. Nyt ne menevät lomittain. Tutkin alkuperäisen ohjeen kuvia suurennuslasin kanssa ja tulin siihen tulokseen, että näin se on mentävä. Oli miten oli, kuvio miellyttää omaa silmääni - oli se oikein tai väärin neulottu - ja se siitä.
Nappivalintaa mietin pitkään. Olin jo ompelemassa metallisia nappeja, mutta päädyin sitten näihin kierrätysnappeihin, jotka tongin loputtomasta nappipurnukastani (se on muuten terapeuttinen purnukka se!). Voi olla, että samanlaiset napit olisivat tuoneet viimeistellymmän fiiliksen ja niin päin pois, mutta minä en olekaan sen ihan viimeistellyn ystävä. Jotain pientä pitää olla. Niin, ja halusin ehdottomasti koko rivistön täydeltä nappeja, vaikka alkuperäisessä mallissa on vain muutama. Koska heti taskujen jälkeen napit ovat ihan pop.
Meinasin jättää vartalo-osan muotoilut pois. Ajattelin, että ei, minä en mitään nakin kuorta halua, haluan löysähkön ja mukavan neuleen. Onneksi en jättänyt, tähän malliin muutama kavennus lantion kohdalla sopii erinomaisesti eikä paita silti tunnu nakin kuorelta. Kerrankin sitä malttoi uskoa ohjetta eikä lähteä soveltamaan muka paremmin tietävänä. Joskus näinkin.
Tästä paidasta tuli aivan ihana. Pehmeä, jopa hieman ylellinen, lämmin ja mukava. Kyllä se Välimäen Veera vaan osaa.
Ja kyllä, jo perinteeksi muodostunut kuvausassistentti oli myös paikalla ja eksyi mukaan kuviin. Assistentti ei ollut kovin tyytyväinen kuvauspaikkaan pienen kokonsa takia ja istui kuvausten ajan takkini päällä. Vaati siitä vielä palkkiota, mokomakin.
