Kuplia kahvissa: kesäkuuta 2012

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Pirtelöpönttönä pitkin pihaa!

ystäväsade

Lomalla on aikaa. Aikaa olla itikoiden pirtelöpönttönä. Aikaa ajatuksille lentää. Kirjaimille liukua näytölle - tai paperille. Luulen jotta minusta eniten sanoja liukuu sanomattomina ilmaan. Sanomattomina juu, muttei ilman pohtimista. Olen ajatellut paljon. Kuin istuisin rannassa viltillä ystävän kanssa. Itseni. Heittelisin ilmaan askarruttavia ja jäisin niitä hetkeksi katsomaan. Tarkastelemaan aivan neutraalisti minun kanssa. Vaihtamaan ajatuksia niistä. Mielipiteitä. Näkemyksiä. Ja jokainen hetki noin - näin - on todella tärkeä. Olen oppinut minusta paljon viimeisen vuoden aikana. Tai viimeisten. Ja aivan rauhassa kaikki tämä. Enkä usko, että koskaan tulee valmista minusta, mutta kaikki oma totuus tekee olemisesta rauhallisempaa. Katkoo vähäiseltäkin kiireeltä kintut. Olen varma suunnasta. Nyt ainakin. Ja kuka huomisesta tietää. Tai tietää tahtookaan... ;)

Täällä kaukana kahdesta turkasen tärkeästä Ystävästä olen ymmärtänyt kuinka paljosti ajassa he ovat olleet osa arkea! Kaipuu on aivan tukahduttava, kun huomaan viimein pionin nupun ilmestyneen ja tekisi mieli juosta Ritvan ovelle kiikuttamaan rouva katsomaan tuota Ihmettä!! =D Ja rouva vaan asuu edelleen liian kaukana siihen. Kipaisuun. Pensaan nypräämiseen. Pelkkään aamukaffeen rappusilla. Tai päiväuninukahtamiseen meidän sohvalla. huokaus Kaipauksen kanssa on suru. Kuin paidasta paitaan vaihdettava rintamerkki. Ei se ole pois, vaikka mielen värit vaihtuisivat. Ilossakin on kaipaus kaverina. Hakaneulalla kiinnitettynä tuohon mistä sen muistaa vähintään joka toisena hetkenä.

Tänä aamuna oli paikallinen rankkasadekuuro tässä tienoossa. Juoksin kesken aamukahvimukillisen pihalle tuonne. Ohut yöpaituli kastui likumäräksi ja hiukset. Sadevesi tuli kaatamalla! =)) Levitin kädet auki ja annoin sateen pestä kasvot ja koko daamin! voi rakkaus ja elämä! :) Hetken päästä iipot huusivat terassin ovelta, notta "Tule äitihullu pois sieltä sateesta, kaikki näkee!" enkä tullut. Eikä täällä edes näe kuin ohikulkevat harvat autoilijat mäntyneulojen läpi, jos ehtivät. Ja hevostelijat, jotka kurvaavaat meidän tontin kulmalta maastoihinsa. :) Tulin vasta, kun sade heltisi. Piti mennä suihkun kautta kuin rapajalkakoiran huuhtelemaan kintut. hymyilytti ja nauratti. tuntui hyvältä. :)

Tämän kylän törmätyt ovat kovin sisäänpäin eläviä. Kultuurishokkina sekin.

Yritän olla sillain, jotten kaipaisi muuta. Että riittää näin.

Elämä - on valintoja.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

raitoja pihassa.

Mun mittumaari.

Istuin kauan illalla terassilla itikkasavu seurana. Oli täysin hilja paitsi linnut luikersi nuottejaan. Jä käki. Ja joku erikoislintu. Aurinko paistoi matalalta ja tolppasuorat männyt teki raidat meidän nurtsiin. Eikä enää ollut väliä, että olin yksin iippojen kanssa. Enemmän olisi ollut suru, jos olisi jäänyt ihminen ja silmistä olisi näkynyt koko ajan menonliekki. Katse hakemassa kelloa, jotta mitäköhän muut jo. Ei se ole se ihminen, joka sielussaan jakaisi mun tän maailman. Enää en usko, että on toista moista. Ja siksi huokaan helpotuksesta, että osaan ja helposti olla yksin onnellinen.

Alan paikalleni pötköläksi. silmätki kii ja pistän toiveen nukkumatille, ettei sais kaikista hankalinta ja vilkkainta unta tälle yölle.

Keksin taas käyttöä tikapuille. :)

Valinta on minun, eikä ollenkaan näin helppoa kuin miltä mustaavalkoisella näyttää...

torstai 14. kesäkuuta 2012

Enkeleitä, äitiyttä ja koirankeksiä.

Olen miltei varma, jotta kalenterikuutioita on ollut siirrettävä uuteen päivään aamulla ja illalla! Eilenkin. Tuntuu ainakin, että saman vuorokauden sisällä sujahtaa ohi kaksi kokonaista päivää. Mielestäni kohtuutonta, koska tekemisiin ei tunnu muutenkaan riittävän olemassa olevat tunnit. Saati nyt, kun aika on kesästä ja valosta intoutuneena kiihdyttänyt vauhtiaan! Olen silti yrittänyt parhaani. Tehnyt ajatellut asiat melkein ajallaan. Mutta oloaikaa ei ole jäänyt. Tai kylläpä, mutta nukahtamiseni niissä hetkissä tapahtuu unitutkimuksia uhmaten alle aikarajojen. ;) (Hermanni oli ottanut luurillaan videoklipin, kun söin iltapala activiaa JA nukuin samalla istuen sängyllä... ;D ) Muistan taas miltä tuntuu kaatua illalla uneen "saappaat jalassa", vaikken saappaita käytäkään...

Lähipiirissä on ollut RASKAITA asioita. Syöpäsana. Kasvain arvioltaan pahanlaatuinen. Miten kovin sitä yrittääkään olla tukena, ihmisenä, läheisenä paikallaan. Kuitenkaan tietämättä yhtään miten olla mitään tarpeeksi. Itkemällä oman itkunsa piilossa, pelkäämällä oman pelkonsa verhot kiinni nurkan takana. Miten luopuisi omasta suojelusenkelistään, että suojelisi mielummin sitä toista. Ystävää. Ihmistä ihanaa. Toisen ihanan vaimoa. Pienten äitiä. Ihmisten auttajaa. Minulle niin niin tärkeää. Jokaisena epätiedonajan yönä näin unta siitä pahasta. Kasvain vaihtoi omistajaa, mutta minulle sitä tultiin näyttämään. Jokaisessa unessa oli uhka. Jokaisessa päivässä oli entistä enemmän tietoisuus siitä kuinka nopeaa on kellon juoksu. Täältä tullaan elämä. Ja kohta jo mennään pois.
Viimein lääkärin puhelu varmensi diagnoosin vääräksi. Niin syvä huokaus! Pahanlaatuiselta näyttänyt kasvain ei sitä ole, mutta sen leikkaus on edessä pian. Samoin tiukka syyni menneisyyden tähden. Ystävälle sanoin, että tietäisi saavansa minut mukaansa milloin vain, minne vain. Vaikka olemaan nenäliina tai naurunappi. Sairaalaklovni ja kahvin kaataja. Notta voin vaikka lukea ääneen Juha Vuorisia. Tai Heli Laaksosia. Mitä vaan. Mitä vaan milloin vaan.

Koko elämäni aikana olen vahvimmin leimautunut yhteen kukkapuskaan. Valkoiseen särkyneeseensydämeen. Se tuo ikioma taimini on kukkinut yhtä kiitollisena muutonkin jälkeen! Ihana rakas tärkeä! :) Ja lähellä metsänrajassa sille pitää seuraa kuiskivat enkelit ja metsällinen valkoistaan kukkivia puolukankukkia. onnekas huokaus ja hymy. :) Toisella puolella hirsitupaa, esikoisen ikkunan alla myös punainen särkynytsydän on herännyt aivan uskomattomaan runsauteen! Entisessä kodissa etelässä se oli kuolla pystyyn. Miltei täysin kuihtuneesta juurakosta toin pienen palan mukanani muuttokuormassa ja täällä meillä on hurjan onnellisen näköinen Sydän etuoven vierellä. Toivottamassa tulijat terveeksi. (ja edelleen mua hymyilyttää, kun muistan kuinka ne matkasivat muuttonsa Ritvan farmarin takakontissa - lihalaatikoissa multineen. Vilkuttivat oksillaan sydämiä, kun ajoin perässä ja vuoroin itkin ja nauroin hullua hyppyä. Muuttoa maalle. Uskaltautumista uskaltamiseen. =))

Puolukanalut on uskomattoman kauniita. Niitä voisi vain katsoa aika aikansa päätyttyä. Aina vaan. :)

Kangas täynnä valonpisaroita. Ilta-aurinkoa, mustikankukkia ja puolukan.

Kaiken keskessä yritän pysyä vauhdissa seuraavalle portaalle. Esikoisesta on tulossa murrosikäinen. Tai tullut jo. Ilman ennakkovaroituksia olenkin murkun äiti! En tajua mitään ja en muista mitään miten mun kaikki aikanaan meni ja kaiken lisäksi olen eri sukupuoli. ;D Yritän olla ohjaava, suuntakyltti, mutta tyrkyttämättä, vahtimatta liikaa. Tarkkailemalla tauotta. Turvallinen koti, johon kaataa tarvittavat. Hienotunteinen kysymysten aukaisija. Ihmetysten selvittäjä. Ja piinkova rajojen vetäjä. Ja takuulla olen aivan yhtä pihalla hetkittäin kuin tuo ihana isopikku...

Kun iipot toivat viimeisiä kouluvuoden saldoja kotiin loman alkaessa, joukosta löytyi aivan helmi. Ja vaikkei ollut aivan kuten kirjoissa ja kansissa, niin hymyilytti silti. Ja uskaltaudun sen tähän lisäämään. Toivoen etten loukkaa ketään. Ettei kenenkään silmät näkisi muuta kuin 11-vuotiaan muistilla kirjoitetun Isämeidän-rukouksen...

Isä Meidän rukous.

Isä meidän joka olet Taivaassa.
Anna meille jokapäiväinen leipämme.
Tapahtukoon tahtosi.
Olkoon Sinun nimesi niin maassa kuin taivaassa.
Ja armahda meitä syntisiä.
Tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä
kuin taivaissa.
Äläkä saata meitä kiusauksiin,
vaan päästä meidät vähällä.
Aamen.

Mutta. Olen kaikesta huolimatta sitämieltä, ettei meitä pitäisi johtaa harhaan.
Vaikka koirankeksipaketin kyljessä luki, että Uusi Herkullinen maku, niin se EI KYLLÄ OLE YHTÄÄN HERKULLISTA!! =S Yök!!

... etten tekisi samoja "virheitä", kun omassa nuoruudessani omat vanhemmat. Että olisin läsnä. Etten silti iholla. Mahdottomuuttakohan liene vai mitä...

MukavaRouvan pihamökki on Ihanapaikka! Vastaanotto on avoinna aina. :) Lucky me!

Hermanni ja Hilma olivat nähneet iltalenkillä kokonaisen sateenkaaren, jonka toinen pää päätyi meidän kodin päälle!! :) Minusta Se on Onnea! :))

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Vaikeasti haastettava.

Pilviharso haastoi munt jo aika hetkeä sitten. Enkä minun luonto lennätä lonkalta syviä, vaikka muuten tuntuukin heittävän molemmilta lonkilta ja vielä olkien takaa. Kaiken miltei! ;) Mutta. Olen pohtinut ja käännellyt tätä mietettä äänellä ja ilman. Kuulijoilla ja ilman. Lopputulos on tämä. Tässä haasteen sisällys sekä sitoutumiseni siihen.

Kiitä haastajaasi.
Valitse yksi seuraamistasi blogeista ja linkitä se.
Perustele miksi valitsit hänet ja minkälaisen kuvan olet blogin kirjoittajasta saanut blogin kautta.
Kerro valitsemastasi blogista muutamalla sanalla ja haasta kolme muuta blogia tekemään sama.

Ensinnäkin tehtävä oli V A I K E A.
Olen lukenut niin monta vuotta blogeja. Joitain jopa miltei alusta saakka. Joitain alusta loppuun. Joitain selailemalla, pikavisiiteillä otsikon perusteella. Joidenkin luokse palaan - jopa lukemaan vanhoja uudestaan. Saamaan voimaa. Muistamaan tärkeimmän. Mutta. Eniten kaikista minuun on kolahtanut edesmennyt blogi Rullamitta. Sitä kirjoitti nimimerkki Sidus. Ikäiseni eronnut daami, joka juuri oli muuttanut elämänsä. Keskellä maaseutua - kunnan eläinlääkäriksi. huakaus.
Siinä oli jotain niin hassun erilaista, hänen elämässään. Ja toisaalta jotain niin hassun samanlaista, hänen ajatuksissaan. Olemisessaan.
Olisi hurjan ihanaa tietää kuinka elämä on häntä kohdellut sen jälkeen, kun rullamitta lakkasi. Silloin ainakin hänellä alkoi jotain hyvää ja kaunista elämässä. Toivon koko sydämestäni, että hyvä ja kaunis on ollut kestävää ja aitoa! :) hymyhuokaus.

Haastaisin mukaan Pupucen Provensen auringon alta , Unasen <3 Unan maailmasta ja Norpalle Sillä mennään mitä on blogiin.

On ollut kauheasti kaikkea. Aikatauluja iippojen koulun viimeisten päivien tähden. Sitä sun tuota. Lisänä tasaisuus on syönyt nurmisiemenet ja sen kastelu on taivaanpilvien lisäksi meidän harteilla. Tietysti yritän myös olla ahkera. Ehtiä. Tehdä. Saada aikaiseksi etenemistä siinä minkä koen nyt tärkeäksi.
Ja kaiken keskellä tietysti tuulee kuin pieniä trombeja. Uskottomuudesta lapsen saaneen äiti on haastanut Hermannin isyysselvityksiin. Juu vaikka oli siten, ettei todella pitänyt mitään. Koska oli itse hän suunnitellut kaiken ja piti myös itse pitää huoli kaikesta. Ähh.
Mutta trombina tuli isyydenselvityspyyntö. enkä edes osaa sanoa kirjaimilla miltä tuntuu kaikki.

Jotain olen tehnyt kuitenkin. Edes pieniä asioita. Ajatuksia. Eikä mitään valmista. Hurjan vauhdikkaasti tuntuu huristavan elämänkyyti, jossa olen. Itsepäisesti päätän kaikesta huolimatta, etten lakkaa tuntemasta!! En ihmettelemästä aukeavia mustikankukkia. Etsimästä pilvien seasta oman muotoistani. En varmasti lakkaa hengittämästä, vaikka lyötäisiin hakulla rintaan. En varmasti!

Lankoja olen ostanut. Tekee mieli matkata unelmaan. Tekee mieli kulkea Omaan Suuntaan. Ja kuinka himpuran hyvältä se kaikki tuntuu! Se koko kaikki, että ylipäätään LÖYSIN SUUNTANI. =D En ikinä koskaan olisi uskonut todeksi!! :) hyvä huokaus, ennen kuin annan toisenkin silmän nukahtaa...