...on rouvalla punaPaula...

Lisää pieniä sukkia...

Ihan perusmalli, koko n. 24/26. 15 paria, Nallea hupeni 567 g. Hyväntekeväisyyteen, kuten vaavitkin.

Meri on auki, oma ranta oli sulana heti seuraavana aamuna edellisen postauksen ihmettelyn jälkeen, 26.3.

Enää ei ole Shirley Templen kukkaanpuhkeamisen seurantamahdollisuutta, alankohan raportoida jäätilanteesta...? 

Saaren pohjoisrannalla on vielä jään rippeitä, omat ikkunat osoittavat kuitenkin luoteeseen kohti keskustaa ja sulaa. Viking Linen punainen kylki helottaa usein horisontissa, ei kuitenkaan ihan tästä kulmasta. Männyn haluaisin kaataa, se peittää näkymää merelle aika tehokkaasti. Asia ei kuitenkaan taida olla meikäläisen tahdosta kiinni...

Ihanaa, aurinkoista palmusunnuntaina! 
                Trulleja odotellessa...

Yksityiskohta Old Mac (2.839 palikkaa)

Yhteishaku kaikkine oheispuuhineen nosti ilmeisesti stressikäyrää sen verran, että hakuajan päättyessä - stressin lauetessa - totesin olevani aika väsähtänyt. Siltä istumalta päätin pitää miniloman, sattumoisin kun oli 2024-2025 lomapäiviä vielä plakkarissa. Joka kyllä myös nostatti stressiä aika tavalla sekin: töissä olin juuri paininut tilinpäätöksen kanssa ja lomapalkkavelka (pitämättömistä lomista) rokotti aika tavalla toiminnan tulosta...

The Scream, Edvard Munch (3.991 palikkaa)

Kaikki aina äimistelevät, kun väitän väsymyksen tuntuvan jalkapohjissa. Jalkaterät tuntuvat kireiltä ja jäykiltä, jalkapohjia särkee. Nyt eivät jalkapohjat kipuilleet, mutta vasemman jalan keskivarvas tuntuu puutuneelta. Ja olen kyllä kauttaaltaan kokovartalojäykkä, en vain jalkateristä.

Tarttis tehrä jotain, sanoisi M.Koivisto (KristiinaK:n maaliskuun 2026 haaste KUUKAUDEN SITAATTI/MIETELAUSE).

Vyöhyketerapia on kiinnostanut iankaiken. Vyöhyketerapeutilla olen kuitenkin käynyt vain kerran, noin 30 vuotta sitten (se oli ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa). Sittemmin olen aina ajoittain hieroskellut käpäliäni omatoimisesti, saan avun niska-hartia-selkäsärkyihin (jalkapohjan sisäkaari) ja iskiakseen (kantapään ulkosyrjä) ja myös aineenvaihdunta kiihtyy jalkapohjan alaosaa hieromalla. Kotona on muutama kirjakin tästä aiheesta.

Jotain tarttis -toimenpiteeksi päätin varata ajan vyöhyketerapeutille, ennen sitä pitäisi käydä kuitenkin jalkahoidossa. Mukavampi ojennella pehmyttä ketaraa lakattuine kynsineen terapeutin puristeltavaksi.

Varasin seuraavalle päivälle pedikyyrin, joka jo samana iltana peruttiin, jalkahoitaja oli sairastunut. Mietin, mistä saisin nopeasti uuden vapaan ajan ja löysin Diakoniaopiston SKYOkauneus -sivustolle. Vähänkö innostuin?

Gray (23.678 palikkaa)

Vapaita jalkahoitoaikoja ei ollut, mutta varasin seuraavalle illalle kuumakivihieronnan (30 €) ja heti perään intialaisen päähieronnan (18 €), sitä seuraavalle päivälle kiinteyttävän erikoiskasvohoidon (69 €) ja kulmien värjäyksen (8 €), lounastauon jälkeen vielä käsihoito (25 €). Erinomainen hinta-laatu -suhde!! Sitä paitsi voin väittää, että varsinkin kuumakivihieronta oli monin verroin miellyttävämpi kuin taannoin Pärnulaisessa kylpylässä saamani, eikä kasvohoitokaan kalvennut ammattimaisten rinnalla. Päähierontaan ja käsihoitoon olisin toivonut miellyttävämpää istuinta, mutta hoidot itsessään olivat mainioita.

Red face mask (10.770 palikkaa)

Ehkä oli kiinteyttävän kasvohoidon ansiota, että heti kotiin päästyäni Mies ehdotti kahdenkeskistä viikonloppua Tallinnassa??? Hän varasi saman tien lauttamatkat, minä koiraystävällisen hotellin. No, toki asiaan saattoi jossain määrin vaikuttaa myös se, että Pupunen oli menossa Systerin kanssa Mummolle yökylään...

Yellow (11.014 palikkaa)

Aamulla heitettiin Pupunen rautatieasemalle ja suunnattiin satamaan. Sen kummempaa ohjelmaa emme olleet miettineet, mutta kävimme sentään Telliskiven M-hoonessa Art of the Brick LEGO-taidenäyttelyssä. 70 teosta, ihan hauska, mutta ei likikään kesäisen Leonardo Da Vinci Genius -elämysnäyttelyn veroinen (josta en näemmä olekaan postannut mitään - no, se todellakin oli ELÄMYS vertaansa vailla, upea, mahtipontinen, oivalluttava). Tietty myös syötiin hyvin ja käytiin perinteillä hunajaoluella Olde Hansassa, aikaisin nukkumaan ja myöhäinen aamiainen. Ennen paluumatkaa vielä shoppailua Ülemisten kauppakeskuksessa, Tallinnan suurimmassa ostoshelvetissä. 

Viiden päivän irtiotto työarjesta, KYLLÄ PIRISTI!!
Paitsi shoppailu, ahdistaa näin isot valikoimat turhuuksien markkinoilla.

Jalkahoitola ja vyöhyketerapeutti ovat edelleen tilaamatta...

Polar bear and cub (50.726 palikkaa)

Lupasin alakerran naapurille tehdä pääsiäisistutukset rapunpielen ruukkuihin. Mahtaakohan vielä tulla yöpakkasia vai uskaltaako jo laittaa ulkoistutukset?
Meri on yhä jäässä (vaikka Tallinnan päässä sula jo olikin).

Kuva googgeloitu

Pupunen on ysiluokkalainen ja haku peruskoulun jälkeisiin opintoihin päättyi juuri (yhteishaku 17.2.-17.3.).

Jessus, mikä homma! Kylläpä on sekin systeemi muuttunut sitten omien nuoruusvuosieni...

Yhteishaussa voi hakea 7 opinahjoon (muinaisina aikoina vain kolmeen) ja oppilaitokset on laitettava siihen järjestykseen kuin niihin mielii. Esimerkiksi jos pisteesi eivät riitä kahteen ensimmäiseen, tulet valituksi kolmanteen. Jos sittenkin haluaisit mieluummin vaihtaa vaikkapa viidenneksi listattuun, se EI onnistu. Valinnat ovat sitovia. Siis jo 15/16-vuotiaana on tehtävä aika ISOJA ratkaisuja - varsinkin kun nykyhallituksen linjausten ansiosta uudelleenkouluttautumisesta on tehty lähes mahdotonta.

Kuva: googgeloitu, Virve Berg

Omasta yhteishaustani muistan, että "oppilaitosshoppailu" oli mahdollista. Sain paikan ykkösvaihtoehtooni. Kesän aikana sitten totesin, että EI SITTENKÄÄN! Vaihdoin listan viimeiseen, siihen kolmanteen vaihtoehtoon. Erikoismaalarin ammatilliset opinnot (sisustus- ja koristemaalaus, kaappikellojen innoittamana) vaihdoin lukioon ja sain 3 lisävuotta suunnitella ominta alaa. 

No, vuosien varrella olen tehnyt monenlaisia töitä (erikoistavarakaupassa, ICT-alalla, toimittajana, työllisyydenhoidossa...) erilaisilla titteleillä ja hankkinut työn ohessa aika monta koulutustakin (kaupan ala, koodaus, johtaminen ja henkilöstöhallinto, palvelumuotoilu, ammatillinen opettaja, työnohjaaja...). Aika leimallista on ollut uuden kehittäminen (tuotekehitys, uusien projektien käynnistäminen, prosessikehitys, rekrytoinnit, kehityshankkeet, uusien palvelutuotteiden innovointi, konseptien käynnistäminen...).

Mikään ei ole kuitenkaan ollut niin vaativaa kuin Pupusen yhteishaku!!

Eka kuorokeikka 4-vuotiaana (2014)

Eka julkinen tanssiesitys 5-vuotiaana (2015)

Ensikonsertti 8-vuotiaana (2018)

Lapsonen harrastaa - kuten täällä moneen kertaan hehkutettu - musiikkia ja tanssia ja haluaa myös opinnoissaan suuntautua luoville aloille. Kuudesta Pupusen valitsemasta hakukohteesta vain yhteen riitti pelkkä oppilaitoksen ja linjan nimi yhteishakulomakkeessa, viiteen muuhun piti lisäksi täyttää erilliset hakulomakkeet, tehdä kirjallinen hakemus tai hakuvideo sekä oppilaitoskohtaisesti musiikkinäytteet (mp3-tiedostoina) ja prosessikuvaukset tuotoksista, harrasteyhteenvedot ja/tai harrastaneisuustodistukset viimeiseltä 10 vuodelta. (HALOO! Työpaikkoihinkin edellytetään yleensä vain 2-5 vuoden aiempaa alan kokemusta!) 

Huh-huh! Yksi viikonloppu meni hakuvideota kuvatessa. Autoin vähän käsikirjoituksen kanssa, Mies kuvasi ja Pupunen esiintyi ja editoi lopputuotoksen. Seuraavana viikonloppuna Pupunen teki musiikkinäytteet: akustinen kitara, rumpusetti + itse sävelletty, sanoitettu ja miksattu biisi sekä näiden prosessikuvaukset. Mies ja minä lähinnä kuuntelimme ja kommentoimme. 

Harrastaneisuustodistusten koostamiseen menikin sitten useampi viikko. Pupunen on ollut kyllä aktiivinen lapsi, se ainakin tuli todennettua! Hakemuksen liitteeksi tuli 8 koostelomaketta ja 43 harrastustodistusta, eikä niitä edes hankittu kaikista harrastuksista. Yksistään Musiikki- ja Tanssiopiston opintorekisteriote oli 11 sivua pitkä, toki siinä oli sitten myös arvioinnit etappisuorituksista yms. 

Ensin vanhat (ja nykyisetkin) harrasteohjaajat piti tavoittaa jostain, lähettää Pupusen laatima vetoava viesti, että tällaista tarvitaan, suostuisitko ja toimittaa koulun viralliset lomakkeet. Työpäivien päätteeksi laukkasin ympäri maita ja mantuja hakemassa allekirjoitettuja harrastelomakkeita arviointeineen ohjaajilta (harrastaminenhan on tapahtunut työpaikkakunnallani). Istuin tuntikausia Musiikkiopistossa ja Tanssiopistossa odottamassa eri opettajien tuntien päättymistä, koska en tietenkään halunnut mennä häiritsemään ketään kesken tunnin (jotka pääsääntöisesti kestävät 60 tai 90 minuuttia). Pokkarista oli iso ilo! Lopuksi Pupusen piti vielä runoilla lomakkeisiin oma näkemyksensä harrastuksen merkityksestä itselleen (opintorekisteriotteet poislukien 39:ään lomakkeeseen). 

Kaikki saatiin onneksi ajoissa kasaan ja hakuprosessi pakettiin viime viikonloppuna.

Huhtikuussa on sitten vielä pääsykokeet kolmeen oppilaitokseen (kahteen riitti valtaisa paperinippu ja hakuvideo).

Kyllä tässä alkaa äiti jo vähän stressaantua! Pupunen ottaa aika lungisti...

Jaa mikäkö se seitsemäs hakukohde sitten oli? Jos Pupunen ei pääse johonkin edellisitä, aikoo mennä TUVAlle korottamaan numeroita (TUVA = tutkintoon valmentava koulutus, vastaa lähinnä aiempaa 10-luokkaa) ja hakea vuoden päästä uudelleen. On sitten uusi rumba edessä ensi keväänä...

No, 11.6. selviää, miten näissä arpajaisissa kävi.

Lankoja inventoidessa vastaan tuli parit jo viime vuoden puolella neulaistut, mutta päättelemättä jääneet sekosukat. Tein valmiiksi pyörimästä, kirjataan näistä helmikuulle 213 g. Seiskaveikkaa.

Tuuppasin mökkikassiin, jotka jo työhuoneen nurkassa odottelevat ekaa mökkireissua. Tajusin muuten just, että mökkimatka alkaa olla niin pitkä (250 km = 3 tuntia), että tuleekohan käytyä edes sitä vähää kuin edellisinä kesinä...

*

Palatakseni vielä pakastinmokaan: ONNI ONNETTOMUUDESSA oli, että pakastin oli niin täyteen tumpattu! Sisältö ei päässyt lämpenemään, vaikka ovi ehti olla rakosellaan yhden työvuoron verran. Vetolaatikoissa kaikki kunnossa ja ylähyllyissä vain muutama tuote kostunut pinnastaan sen verran, että jäätyivät toisiinsa, kun ovi läimäytettiin kiinni. Mitään ei ole jäätynyt kiinni pakastimen hyllyihin. Mutta muuten näyttäisi käyvän just niin kuin pelkäsinkin: kevät koittaa ja mitään ei saada pihalle sulatuksen ajaksi. Pakastimen tyhjäksi syöminen siis jatkuu...

Pakastimesta löytyi myös hirvikäristystä, jonka Mies ja Pupunen valmistivat Naistenpäivän juhla-ateriaksi valkosipulibataattiperunavuoan ja saksalaisen luostarioluen kanssa. Nam, näin hyvää herkkua en ole saanut edes parhaissa ravintoloissa!!

Päivän kruunasivat Miehen tuomat tulppaanit ja käsin tehdyt konvehdit.

Ihanaa olla nainen!

No niin, mitäs minä sanoin! Sattuuhan näitä...

Tein wokkia: Thai-wok-vihanneksia, pätkittyjä surimitikkuja, "munarouhetta", inkivääriä ja nuudelia. Ei kuvaa, koska ei ollut tarkoitus tehdä postausta. Oli hyvää, tosi hyvää! Jos "munarouhe" on vieras termi, avaanpa senkin: rikotaan munia paistinpannulle ja sitten kun ovat liki hyytyneet, lykitään lastalla elämä risaiseksi. Tuloksena nättiä lisuketta, jossa selkeitä valkuaismöykkyjä ja keltuaiskyhmyjä - ei mitään tasalaatuista munakasmassaa. Hyvää, tosi hyvää! Mutta sekään ei siis ole postauksen aihe.

Kuten sanottua, heti kun tein kuukauden moka -postauksen, alkoi taas munailujen sarja (enkä siis tarkoita äsken mainittuja möykkyjä ja kyhmyjä).

Niistä muista en viitsi edes puhua, mutta tämä kenkuttaa:

Wokkivihanneksia pakastimessa ottaessani en huomannut, että pakastimen ovi jäi raolleen. Ei kukaan muukaan huomannut, koska pakastin ei alkanut piipittää. Ilmeisesti ei kuulu tämän yksilön (tai mallin) ominaisuuksiin. Illalla telkkaria katsellessa aloin ihmetellä keittiöstä kuuluvaa huohotusta, ikään kuin uniapnealaite olisi puuskuttanut taukoamatta. Keittiössä?

Läähätyksen lähde paljastui pakastimeksi. Oven välissä oli jääkaappimagneetti. Miten ihmeessä se sinne oli päätynyt? En saata ymmärtää! 

Ovi ehti olla auki liki 8 tuntia. Pakastin on nyt siis aika paksussa jäässä. Ja täynnä sapuskaa ylänurkasta alimmaiseen lokeroon asti. Osin kiinni jäätyneenä. Lihaa, luomupinaattilettuja, kaalikääryleitä, kalapihvejä, leipää, pakastevihanneksia - ei jäätelöä, ei marjoja eikä valmisaterioita. Yksi Mehukas-pullo viinimarjamehua, vissiin jo vähän vanhaa. 

Pakastin on aktiivikäytössä. Matkaa lähimpään ruokakauppaan ei ole kuin 3 km, mutta koska ainoalla mahdollisella reitillä on puolen tunnin välein avattava kääntösilta (ei onneksi talvisin, sillä osun sillalle liki poikkeuksetta juuri kääntämisen aikoihin ja jonotan mennen tullen 10-15 minuuttia, mikä talvikylmässä autossa olisi aika ikävää...) ja kulkulupien tarkastaminen (vain palatessa, jonotusaika 1-5 min), reissuun menee aina tolkuttomasti aikaa.

Helpoimmaksi olen todennut tehdä ostokset kerran viikossa työpaikkakunnan tutussa Prismassa, mistä ruokatavarat löytyvät etsimättä. Toimii talvella, mutta ei ehkä enää kesähelteillä, kun ruokakassit lojuvat kuumassa autossa 160 km kotimatkan? Ja kesällä se kääntösilta! Täytyy miettiä tähän joku uusi ratkaisu. Soutuveneellä Kruunuvuorenrantaan? Takuuvarmasti lisää arkimokia ja merihätää...

Mutta juu, pakastin näyttää sen verran iäkkäältä, ettei ehkä automaattisulatusta (koska ei piippaustakaan). Nyt sitten syömme pakastinta tyhjäksi, että saamme sen sulatettua. Pöperöä riittää vähän pidemmäksi aikaa, ehkä kuukaudeksi... Sen verran paljon kuitenkin, ettei koko satsia viitsi kantaa talon nurkalle odottelemaan - parvekettahan ei tämän ikäisessä talossa ole. Sitäpaitsi siellä sataa nyt lunta ja emmeet pitäisi pakata suljettaviin kasseihin. Ajatus peuramakkaran ja ruusukaalien tunkemisesta matkalaukkuun ei oikein innosta...

Olen aika varma, että 2 viikon kuluttua, kun sisältö ehkä mahtuisi jo yhteen Ikea-kassiin, pakkaset ovat ohi, lumi liki sulanut ja aurinko helottaa täydeltä terältä. Yötä päivää.

Todella kummallista!

Usein tuntuu, että arjessani mokailen enemmän tai vähemmän jatkuvasti, mennen tullen, siellä täällä, tämän tästä ja heikun keikun. Vaan sitten, kun alkaa oikein metsästää kuukauden mokaa, tuntuu kuin kaikki sujuisi kepeästi, vaivatta, jouhevasti, kuin itsestään, ongelmitta, miltei täydellisesti.

Eikö se ole perin outoa!?

[Ja nyt kun kirjoitin tuon, ihan takuulla kohta tapahtuu jotain katastrofaalista!? No, teen sitten uuden postauksen...]

LUULIN jo tehneeni pahan mokan. Tein pitkästä aikaa vähän isompaa neuletta, oikein ohjeesta. Tietenkään en tehnyt mallitilkkua, en koskaan tee - se on tylsää ja turhauttavaa, kun mieli on vaan nopeasti päästä neuletyöntouhuun kiinni. 

Kun työ oli valmis, tarkistin mitat. PIENI!! Koska neulon ohjeesta aniharvoin, olin jo ehtinyt unohtaa, että käsialani on aika napakkaa, joudun aina vaihtamaan ½ numeroa isompiin puikkoihin, jos mielin noudattaa ohjetta. Voi kehveli, joululahjaksi aikomani (olin kerrankin ajoissa!!!) neule pitäisikin luovuttaa lapsoselle heti, ettei jää tyystin käyttämättä. Työ piti siis viimeistellä välittömästi: kostutun keveästi ja jätin kuivumaan ohjeen mukaisesti. Seuraavana aamuna huomasin, että neule oli vähän venähtänyt. Mittailin, työ oli nyt ohjeen mukaisissa mitoissa. Ei mokaa, eka joululahja valmiina! Kirjataan helmikuulle 183 g, kuvia sitten luovutuksen jälkeen...

Seuraavaksi kahmaisin Seiska-varastostani päällimmäisen kerän, välisukat telluntöllötysviihdykkeeksi. Pussitettua mustaa Korian Novita Outletin kakkoslaadun kaukalosta. Kokemukseni mukaan lanka on aina ollut ihan priimaa, mutta kerät ovat olleet vajaakokoisia, ilmeisesti vaihdokkeja solmujen vuoksi tjms.

No, nyt oli kyllä selvääkin selkeämmin sekundaa, möykkyistä ja myhkyräistä, kovin epätasalaatuista. Päätin tehdä Pupuselle lyhytvartiset, kokeilla 3o-1n -neulosta resorissa ja lavan päällä. Sukkia neuloessani en koskaan käytä mittanauhaa, vaan lasken kerroksia. Tietty krs-määrä vastaa aina tiettyä kengänkokoa, mitä sitä suotta mittailemaan!

Olisi pitänyt!! Pupusen kengänkoko on 41/42, nyt toinen sukka on kokoa 44 ja toinen kokoa 48. Moka. Ekaa sukkaa neuloessa lanka tuntuikin aika paksulta, toista tehdessä tanakalta... 

Aika pieni moka, myönnän, helposti korjattavissa. Langanmenekki näihin 86 g.

Ja nyt sitten loppukuun pelkään pahinta, jotain katastrofaalista emämokaa...