k o t t b y

Hän on valmis.

Purkamiseen keräsin vimmaa muutaman viikon. Sen jälkeen pidimme, Sylvi(n langat) ja minä, mykkäkoulua pari kuukautta. Tein alta pois sesongin kiireisemmät eli joululahjat ja perheen sukat, ja niiden myötä myös kränävälimme vähän lientyivät. Helmikuun alussa ilmoittauduin Sylvin kanssa Ravelryssä Kahelien Vaatetta päälle -KALiin, ja vaikka neuloin takkia hissukseen, tuumaustaukoja pitäen ja rimakauhua väistellen, eteni se harppauksin ja valmistui alle kuudessa viikossa!

Täytyy tunnustaa, välillä oli usko koetuksella. Tällä toisella yrityksellä aloitin helpoimmasta eli etukappaleesta, ja neuloessa tuntui, että siitä tulee aivan liian pieni. Valmis kappale ennen pingotusta oli hädin tuskin 80 cm pitkä, mutta kastelun ja pyyhkeeseen puristelun jälkeen se oikaisi itselleen lähes 20 cm lisää pituutta! Rouhea lanka myös pehmeni kastelun myötä huomattavasti.

Syksyn 2009 Designer Knitting -lehdessä näin Nicky Epsteinin lehtisoljet ja tiesin heti, että ne ja Sylvini kuuluvat yhteen. Ne sopivat selkämyksen kukkaköynnösteemaan, ja koska takin etupuoli on hyvin yksinkertainen ja selkeä, eivät noin ohjelmalliset kiinnittimet minusta tunnu rauhattomilta tai liioittelulta. Kalvosimiin olisin halunnut solkien sijaan napit, mutta vielä en ole löytänyt sopivia. Siksi laitoin soljet myös hihansuihin. Katsotaan, miten ne käytännössä toimivat: saavatko olla, vai otanko irti ja ompelen kalvosimet vain langalla kiinni.

Kun sovitin valmiin takin, oli hymy herkässä. Ja vaikka meidän taloudessamme ei olekaan rukkia, niin olen minä kehrännyt! Takki istuu aivan täydellisesti, ei valu hartioilta. Jopa jästipäisyyteen asti periksiantamattomasta luonteesta on siis joskus hyötyäkin: kyllä tästä lopulta tuli wow. :-)

Ravelryn Hiekkiksellä yllytettiin Langattoman Tammikuun viettoon. Tarkoitus siis ei ole pidättäytyä lankojen käsittelystä (eli neulomisesta? huh, mikä ajatus edes!) vaan niiden ostamisesta. Vaikka oma lankavarastoni ei määrätön olekaan, pääsisin mieluusti ainakin osasta eroon ennen kuin hankin uutta. Siispä mukana ollaan.



Heti tammikuun ensimmäisen päivän kunniaksi korkkasin varastosta Hjertegarnin vihreän Alpaca Silkin. Ostin kerän vihreää ja toisen ruskeaa joskus syksyllä ja suunnittelin tekeväni niistä pojille sukat. Sellaiset napakat ja istuvat, juuri oikean kokoiset – eli ei ylettömästi kasvunvaraa! –  pidettäväksi paksumpien villasukkien alla.

Pakkasten onkin luvattu kiristyvän, joten tullevat tarpeeseen. Muutenkin on korkea aika tehdä ne sukat jos meinaa, kohtahan se on kesä jo!

Seuraava harvennuksen kohde on tämä Nalle- ja Seiskaveikka-jämälaatikko. Ajalta, jolloin kai luulin, että maailmassa ei muita lankoja olekaan...

Mies kainosti ilmoitti, että hänkin tarvisisi saapassukat. Lupasin varastolangoista tehdä, oranssi ja punainen kelpaavat. Ja se, mikä saapassukilta jää yli, päätyy varreksi ja hahtuvan kaveriksi huopatöppösiin (ohje Villavoimalassa).

Kyllä näillä tammikuu saadaan kulumaan. Lisää sukkia, huoh. Noh, onhan ne sylvinkin langat odottamassa, jos alkaa sukat liikaa tympiä. Ja tietysti Ikuisuusprojekti. Sen kanssa ilmoittauduin Kahelien 12 kk peitto KALiin... noinkohan sen saisi valmiiksi tänä vuonna?

Tuntemattoman sotilaan sukkapari on sivusaumojen ompelua ja päättelyjä vaille valmis. Odottelen inspiraatiota.

Vaikka tiesin, että tehtävä se on, matka tuumasta toimeen oli pitkä. Mutta huolellisen hauduttelun jälkeen, tässä se nyt on, purettuna. Eikä tuo lopulta niin pahalta tuntunut. (Vilkuilin samalla boksilta hyvää rouvaa ja kipiänkääntäjää.)

Halusin korkata blogin jollain wow-tekeleellä. Ajattelin, että Sylvi olisi sellainen.

Sylvini valmistuminen oli ihan päivistä kiinni. Kunhan hän vain makoilisi itsensä kuivaksi kirjaston vuodesohvalla, voisin päätellä langat, neuloa kukkien terälehdet paikoilleen ja kiinnittää soljet. Mies lupasi tulla ottamaan puistoon kuvan: Sylvi ja minä, taustalla kauniit ruskan sävyt.

Tasan viikon tuo itseään kuivatteli. Halusin vielä sovittaa ennen kuin käyn viimeistelyhommiin. Noh. Hyvä, että sovitin. Ei nimittäin tunnu yhtään hyvältä. Miehen mielestä kyllä näyttää ihan hyvältä, mutta minusta ei edes näytä. Sitä paitsi "ihan hyvä" ei riittäisikään. Tämän piti olla todella hyvä, sellainen wow.

Heitin mamman lattialle ja kävin mittanauhan kanssa kimppuun. Ulkoiset mitat ovat juurikin neulomani koon mukaiset. Neuletiheys falskaa vähän: rivitiheys on oikea, mutta silmukkatiheys hieman liian pieni. Voiko se vaikuttaa noin paljon? Niin tai näin, takki on liian iso. Siitäkin huolimatta, että se on ulkotakki ja sen alle pitää mahtua vaatekertoja. Se valuuuuuu päällä. Tämä ei ole wow, tämä menee purkuun.

Pähkäilin ja mittailin. Harmittelin. Ja pähkäilin. Päätin kuitenkin nukkua yön yli ennen kuin puran tekeleen. Mutta parinkin yön jälkeen olen vakuuttunut siitä, että purettava se on. Harmittaa vähän. Ei se, että pitää purkaa ja tehdä uudelleen, vaan se, että tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun tein ennen aloittamistani oikein mallitilkutkin ja säädin puikkokokoa "to obtain the correct gauge". Ehkä vähän harmittaa sekin, että nyt ei Sylvin kanssa ehditty syksyn kauniiseen ruskaan... Vaan miksei me oltaisi kauniita keväthangillakin. Tai ensi syksyn ruskassa.