Viisi yötä kotona taas. Eilisellä oli hidastettava vauhtia jaloilla. Mielipide ja päätös ei riittänyt karuttamaan kuumetta noususta. Hurja olla hoidettavana. :( Yhtään ei pidetä sohvan kanssa toisistamme niin! Minä kipeä ja kuuma, sohva liian kaikkea ollakseen hyvä sairaspeti. Turhautumista kampesin pystyyn useammin kuin monesti. Kuittasin Rakasihmiselle, jotta en tahdo hukata päivää aivan turhaan maaten. Kuumemittarilla todisti makuupakon. Syötti lääkkeet, juotti lämmintä, silitti ja mittasi kuumetta.
Rinkat on tyhjät. Miltei kaikki matkaromppeet on pesty. Valokuvat plorattu sadasti. Ainakin. Muista en tiedä, mutta mun sielussa on hirmu vimmakaipuu takaisin tuonnesinne! Miten voikaan olla maapallossa paikka, jossa minua ei yllätä koti-ikävä? Miltei pistän puna-auton pantiksi, jotta kuka vain lähimmistä ei usko todeksi tuota! =D Kuinkakohan useisti olen pakannut tavarat (ensimmäisenä yönä =) yöpaikasta (jossa oli aie olla yötä/öitä) ja ajellut pimeässä kotiin takaisin. Omaan kotiin. Omaan sänkyyn. Oman peiton syliin rytturullalle. :) Miltei useammin kuin jäänyt ja ollut muuoilla.
Ikävä ilmastoinnin kanssa renklaavaa Murua. Tikeripalsamin tuoksua. Sharonki päällä ponihäntäisiä, joiden käsissä tuntuu olevan koko thaihieronnan historia. Taito. Tunto. Ikävä ananaspötkelöitä katukojussa.
