Kuplia kahvissa

En ole ammattilainen sanomaan, jotta onko sairaus pahentunut vai missä kartta. Pimeyskö vai kylmyys on nakuttanut itselleen kolon minuun, kun mieli on maatiainen. Kartan ihmisiä, puheluita, kontakteja. Lapset ja eläimet päästän läpi muuriaidasta, mutta jos voin, valitsen pitää aikuiset ihmiset ulkopuolella. Kun en jaksa puhella. En jaksa vastailla. Oleilla niinkuin aikuiset tekee. Naapurin Poni saa omppujen ja porkkanapalojen kanssa lähellä olevan hiljaisen minän. Olin selässäkin, mutten meinaisi jaksaa sitäkään nyt. Hilman kanssa parasta on päiväunet karvaviltin alla. Pihan tirppoja olen tuijottanut tunteja poski käteen nojaten. Lasten kanssa eniten vain olemista. Niiden kuuntelemista, hymyilemistä ja lähellä pitämistä. Rakastamisen sanomista. En muuhun nyt pysty.

Tekemiset jää taas kesken. Palapeli. Villapuku. Raitasukat talitintistä ja seitsemästä veljeksestä. Sämpylöiden leipominen. Tiikerikakku. Rukkasien korvamerkintä. Kirjastolle meno. Kauppalappu. Päänsärky. Ajatus.

NorjanPoni on vierihoitajatyyppi.

 Tympeä ajatus, että takapakilla olisi vointi. Tartun oljekorsiin pimeyden vaikutuksesta kaikkiin (muihinkin kuin minuun ainoana) ja kaamosmasennuksesta ja muusta kaikesta. Mistä vaan, jottei olisi sairautta peruuttamassa takaisin pahempaan. Kun en tahdo. En jaksa taas. Toivoisin olevani jo enemmän. Parempi. Pystyvämpi ja pätevämpi. Yhdellä sanalla kelpaamaton olo. Onnistumisen kokemukset kotona olevalla ei omaa vahvaa pohjaa. Ei ainakaan, jos omat kriteerit ovat perfektionistin luokkaa miltei. Epäonnistumisina koetaan helposti vain vaikka ajatuksen tasolle jääneen saunan pesun. Hejaheja. Näitä riittää.

Pyysin Hermannilta kotimatkalla kukan ja sain.  :)

Vihreääteetä ulkohommissa.

Katonrajassa keikkuen ränniputsi ennen jäätä.

Yöllä hereillä kuuntelin isopikun yskimistä. Sohvalla katselin täysikuuta. Hassua kuinka paljon pelkkä kuu valaisee. Kaunista valoa. Ihmisistä on viimein erottunut jyvät. Oikeat. Se tuntuu hyvälle. Lämpimälle. Näitä en tahdo unohtaa tai kadottaa. Maailman pinnallisuus tuntuu jäävän kauas, kuin olisin hyvän matkan päässä turhasta. Lumipeitteeseen tuntuu kivalta painaa kämmenen kuva. Samalta kämmeneltä antaa taas Ponille omppua.

Olen riisumassa elämästäni kaiken turhan pois. Hälinän. Eiaidon. Eihyvän.
Jätän vain perusteet, joista saan annettua itsestäni lähimmille. Autettua vapaaehtoisena niissä hetkissä, joissa apuani tarvitaan. Apuasia tuntuu omalta. Hirmu hyvältä. :)

Minit väsähteli riehumisen jälkeen pitkin poikin...

Pötköjen isä on HuippuSisu maailman pitkäpinnaisin Ihana!

Näitä nukahteli hurjan riehumisen jälkeen :)

Kahden viikon päästä tulee meidän uusi ranskanpötkö kotiin. hymy jää :)

Minihilma ;)

Täysikuu kotimatkalla katsoi takaisin puiden lomista.

Takasyksy.

Oon oppinut uuden sanamerkityksen. "Äiti älä ny ala ragettaa." Kulmakarvat vaihtoi hetkeksi paikkaa. Piti kysyä tarkennus.

Väsy. Unisuttaa paljon. Unissa näen muuttoja. Moni ihminen muuttaa ja mä olen auttamassa. Hyvällä mielellä. On hassua herätä vasta sen jälkeen, kun on jo kahvikuppi nenän edessä. :)

Hyviä asioita tapahtumassa ihan juuri tässä.

Tärkein ajatus. Ainoa toive.

Olen lukenut paljon aiheesta kirjallisuutta. Netti-infoja. Jutellut ja kuunnellut. Mua ärsyttää monet ihmiset. Narsistisia piirteitä tunnutaan miltei ihailtavan nykyaikaan! Simpuran sairasta. Ymmärrän lukemistani, jotta osia piirteistä löytyy meistä monistakin. Yksi joku tai sitten useita. Mutta kun kääntelet ja katselet monesta suunnasta samaa ihmistä vuosia ja vuosia törmäten räikeisiin "kirja esimerkkeihin", alkaa miltei oksettaa. Ihmisten käytökset helpottuu bittiavaruuden välittömässä ilmapiirissä aivan julkeiksi. Koetaan liene, jotta on oikeus puuttua ja ravistella tuntemattomia tietämättä kuin pennin puolikkaan verran. Sen kiillotetun pennin, julkisivun, joka on tarkoin rakennettu. Mä voin pahoin.

Pienemmän kanssa kirjastossa mietin tänään taas kerran, että pimentäisinkö kasvokirjan osaltani. Siirtyisinkö "bloggaamaan" takaisin kirjoihin ja kansiin, niin kuin olen tehnyt ala-asteelta saakka - kirjoittanut päiväkirjaa. Kirjoittanut riimejä ja tarinoita, tosia kyllä tarinatkin. Mietin mikä on syyni pitää ajatuksiani tässä julkisina.

Olenko MINÄKIN?! Narsistinen luonne.
Ennemmin syön loppu elämäni hevonsheibeä kuin tukisin omia osiani narsismista. Plah. Ja miten musta tuntuikaan hyvältä tavata nuoruuden ystäväTuisku kahvilassa kaksi päivää taaksepäin! Tavallinen ihana tavallinen ikäiseni daami, jonka elämä ei ole patsastelua milloin mitenkin missäkin. Miten tuntui hyvältä olla tavallinen minttu siinä samassa pöydässä. Kaunistelematon, pääsärkiputken uuvuttava, juustokakkupalasta ja ihanasta pannukahvista nauttiva tavallinen tyttö keskellä Jokikaupunkia! =))

Unelmakartta sai kehykset ja töröttää huoneen seinässä näkyvillä. Ei kaapinoven sisäpuolella. Ei missään, josta se on noukittava esiin. Se on siinä ja muistuttaa asioista, jotka tahdon elämääni. :) Siellä on ihania tavallisia ihmisiä ilman stailisteja kuvissaan. Siellä on mökkiranta ja pieni punainen mummola. Siellä on ystävät makkaranpaistossa ja Rakkaus. Siellä on Martta. 

Tänään kun katalysaattori on huollossa, oksettaa diivailevat "paremmistot". On hyvä, ettei tullut lähdettyä pidemmälle mihkään. Pikku kylän kirjastossa ei tavannut kuin keski-ikäisiä ihania toppatakeissaan ja pipoissaan lukemassa lehtisalissa. Tai koululaisten kanssa lasten jännityskirjoja hakeva iskä. Tuntui kodilta. :)

Ugh. Olen purkanu.

Puikkojen huitominen lankojen kera on pannassa. Pannassa myös ompelukone. Ja oikeastaan kaikki missä tulee nökötettyä paikoillaan. Olen siis miltei tauoton taukojumppahuiti. Nyt hetkiä jo ilman pääsärkiä! \o/ Olo on kuin lotossa hyvin veikanneella. Kotiväelle kerroin aloittaneeni siis uuden harrastuksen, kun luominen on kiellettynä. Olen lintubongari! =) Aivan ihanaa seurata vilskettä ruokintapaikalla keittiönikkunan alla. Toiminta muistuttaa suuressa määrin lentokenttää. Kuin lennonjohtotornista seuraan, jotta milloinkohan ees taas liitävät posauttavat nokkakolarin huolimattomuuttaan ja vauhdikkuuttaan.

Viime viikolla kävin kahdesti piikillä. Kaksi eri akupunkteerausta antavaa paikkaa. Kaksi melko erilaista kokemusta. Ensimmäisessä isännällä oli varmat otteet ja rauhallinen olemus. Neulat eivät tuntuneet ilkeiltä ja olo oli parempi jälkikäteen. Jälkimmäinen kokemus oli Koettelemus. Piikittäjä vastaili puhelimeen useita kertoja, höpötti koko aku-ajan ajan. Jalkopäädyn yksi pistos TUNTUI todella kipeästi vielä kotimatkallakin ja peukku-etusormi välin neulat oli selvästi eri kohdissa keskenään. Höh. Kaiken huipennus oli kuitenkin se, että kotona löytyi vasurisukasta kaksi aku-neulaa, jotka - en tiedä miten - oli kaiketi unohtunut piikittäjältä joko jalkaani tai sitten jotain muuta. aika kumma löytö silti... 

Toissapäivänä näin meän uuden perheenjäsenen ensimmäistä kertaa. Neljätuntinen vierähti helposti Kasvattajalla! Emo on Herttainen kuten perheen kaksi muutakin ranskanpötköä. Pikuista en osannut yhtään sanoa, että mikä olisi Martta. Joku kuitenkin, makkarajalka ihanapötkö. :)) Jännittää jo pikun kotiutuminen! Että miten kaikki menee, miten Hilma ottaa uuden pikun. Ja miten talvivauvaa ulkoilutetaan, jotta pikkupötkö pysyy lämpimänä. hymyhuokaus :)

Tänään työpäivä. Tekemistä kädet ja kainalot täynnä! Enemmänkin lie.

Ihanassa valkoisessa hattarassa kellumista minun osalta. Pillerihattarassa. Onnellisuudessa ja tyytyväisyydessä särkemättömät hetket. Tänään yhdeksän päivää siitä, kun alkoi jatkuva särki päässä. Toistaiseksi aamu ollut migreenitöntä. Pidän peukaloita ja peukalovarpaita pystyssä. Toivon pakahduttavan lujaa, ettei tänään särkisi yhtään päähän. Aivan hurjan kamalan kovasti toivon!

Jostain syystä olen ollut tyytyväisempi kuin pitkään aikaan. Tasaisen tyytyväinen. Ilman vaihteluita rajalta toiselle. Lähellekään. Eilen Se sitten purki ajatuksensa omasta mielestään. Hitotti raivolla kuinka pihalla olen omissa pilvihötöissäni kaikesta Ihmissuhteessa! Äkäisytti niin, jotta ajattelin tämän kaiken olevan tässä loppu. Tyynesti käänsin sivuja lehdestä ja söin mustikkarahkamössää sängyllä. Se oli kiukkuinen minulle. Toivoi työtä asian korjaamiseksi - molemmilta tietysti. Tympi oma oletus kaiken kunnosta. Hyvyydestä. Tympi Ihmissuhteen mutkat. Se nukahti sohvalle. Minä rullasin kasan villaa kainaloon ja nukahdin omalle puolelleni sänkyä.

Aamulla heräsin kahvin tuoksuun, vaikka Sillä on työpäivä. Oli keittänyt kahvin valmiiksi, kun tiesi meidänkin heräävän aikaisin tänään. Maailman tärkeintä rakkainta oli juoda valmista kahvia talvikynttilävalossa, kun ulkona satoi lunta.

Lisään puita uuniin ja alan kuuklettaa eri lintujen talviruokinnan tarpeita, etten hermostuisi harakan tavasta rohmuta ohi talitinttien ja tikan. Närhikin on kohta yhtä suuri kuin naapurin tallin kissa...

Rok!

Eniten hyvää. Viimein kotoa löytyy myös kulkupeli neljällä renkaalla. :) Hyvä ja helpottonut mieliolo. Kaiken keskellä olen rajannut tiukemmin. Vetänyt piikkilankaa siten, jotta jokainen ohikulkija ei pääse sivaltamaan omilla mielipahoillaan. Siten miten sähköiskusta kavahtaa, myös minäkin. Ihmisen narsismipiirteet räikyvät kuin neonvihreät seinät, vaikka olisi toisilla planeetoilla. Tahdon suojata itseni niiltä. Liian monesti olen mennyt samoihin halpoihin. Liian liian lähellä taistelee sisko samoissa sormissa. Ihmisen mieli on hurjan arvaamaton. Ja kuitenkin menneisyys on tulevaisuus. Jollain tasolla.

Koti on lämmin. :) Asuinkumppanit ovat kylläkin vihjailleet uunimestarille, jotta ihan näin lämpimäksi ei välttämättä tarvis lämmittää. Mutta kun mä rakastan lämpöä. Varsinkin uunista ja takasta tulevaa. Ja tulta renkinä. Joten keikkukoot kalsareissaan. Tai viihtyköön tallissa, jossa onkin viileämpi olla. ;)

Pyhäinpäivä. Meinasin ajaa autollamme Voi Pyhä Jyssäys paikkaan. :))




"Ole lähellä meitä, jotka ikävöimme kuolleita.
Lohduta surussa ja auta vastaanottamaan jokainen päivä Sinun kädestäsi. 
Ole kanssamme, kun aikamme päättyy ja sydämemme lyö viimeisen lyöntinsä. Aamen. "