Sain siskolta muutama vuosi sitten tummanharmaan villapohjan, johon hän oli ommellut huovutustensa poisleikattuja reunoja. Tyyny piti tulla, mutta ei tullutkaan ja lopulta alku ajautui pihan yli tänne minulle. Jotain ideaa keksin heti, mutta lopulta pala unohtui muovikassiin pitkäksi aikaa, kunnes tuli aikataulullista tarvetta vanhojen vanuneiden käyttöön. Kellarissa olisi pari pahvilaatikollista valmiiksi pilalle pestyä materiaalia, entäs kaapeissa. Joo, hyvin löytyy jo niistäkin.
Siinä sitten putkahti esiin tyynynpäällinenkin ja pari muuta keskeneräistä.
Mikähän sopisi huopakiemuroihin. Niistä tuli mieleen isot kukat. Jotain vanunutta pitäisi olla ainakin vähäsen vielä, jotain kevyempääkin. Pitsiä? Niitäkin riittää, kun yksi vanha innostava idea hautaantui asunnonvaihdon myötä. Lähin pitsi oli roskiksessa oleva liina, johon oli samassa muovikassissa kuljetettuna valunut liimaa. Toisella puolen liinaa oli useita paikkoja, joista neula ei menisi läpi. Sovittelin liinaa - laatikosta löytyisi kyllä liimattomankin, jos pitsi käy. No joo, kunhan ei valkoisena. Jos liinan leikkasi pyörylöiden väliin sopivaksi, niin lähes kaikki liimatipat olivat tipotiessään. Sakset esiin. Silkkiväreillä saisi nopeasti värjättyä - on saanut monta kertaa ennenkin ja sävyt olivat melko vähissä. Vain yksi paunainen purkinloppu ja loput tummia vihreitä ja ruskeita. Huuhtelin värin loput muovipurkkiin ja vähän vettä vieä lisäksi. Pitsipala sukelsi väriliemeen. Aika lailla vierastin lopputuloksena tullutta väriä, mutta rohkea rokan syö - ehkä menee käyttöön.
Mitähän muuta. Idea oli, mutta mistä materiaali. Kaivoin esiin kassillisen vanhoja sukkia ja sukanvarsia. Melko vaisu otos, Pitäisi värjätä taas.
Tietokoneella ollessa kiskoin käteen tiukaksi venynyttä ranneketta. Oho! Siinä! Jäi kuvankäsittely sikseen ja alkoi ompelu. Väri kävisi keltaiseen, siniseen ja pinkkiin ja uudet rannekkeetkin ovat jo kudottuna.Tähän väliin vinkki muillekin, jotka saavat rannesärkyä tietokoneella - villarannekkeet helpottavat.
Leikkasin rannekkeet kolmeen osaan, putkiloiksi, useampaan eivät riittäneet. Toisesta reunasta poistin pinseteillä poikkimenneet silmukat ja toiseen reunaan harsin pistot, kiristin tiukaksi ja muutama lisäpisto vielä, että varmasti pysyisi supussa.
Putkilot levälleen ja reunasilmukoista ohuella langalla pohjaan kiinni. Näyttivät pömppövatsoilta. Ompelin keskustat ensin pohjaan kiinni ja sen jälkeen villalangalla niihin keskustat. Kolmiulotteisuus lisääntyi entisestään.
Siinä niitä sitten oli; kaksi isoa, kuusi pientä ja pitsiraasu - kukkia tuli mieleen. Jotain vielä lisää. Siskon varasto pelasti jälleen. Yksi pesukonehuovutus ei ollut miellyttänyt ja virkattu jokin päätyi taas tänne. Sen kuvioista sain leikattua lehtiä eikä tarvinnut enää pelätä purkautumistakaan. Lehdet ompelin kiinni pykäpistoin ohuella vihreällä villalagalla.
Työ näytti liian raskaalta. Mitä vielä. Nappeja? Ei. Pistoja? Ehkä. Helmiä? Ehkä. Ja mullahan on... jossakin. Väripadassa uitettuja ja valkoisia huopapaloja jonkun vuoden käsityömessuilta. Oliskohan niissä. Ainakin tuttua punaista näytti olevan ja vähän huovutusten sinistä kirkkaampaa. Sommittelukokeilussa kevensivät työtä.
Tikkasin pohjan koneella ja aloin kiinnitellä huopapaloja. Menee, ei mene. Korkeimmat leikkasin saksilla ohuemmiksi. Yhden kerran meni neulan silmäpuoli sormesta läpi. Onneksi on tumma tausta, ei veritippa näy. Kaksi pistoa per huopapyörylä, mutta silti sain heräteltyä vuosia uinumassa olleen tenniskyynärpään.
Tästä piti edelleen tulla tyyny, mutta kun kokeilin sitä tyynyn päälle, niin alkoi kyllä olla liian kolmiulotteinen. Keppikujaa odotellessa...
