Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikkikalut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikkikalut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. maaliskuuta 2016

valmisuneita tuotoksia taas ihan hurja määrä

Kauheesti en lapasista ite tykkää, mut nää tein ihan vaan itelle. 

ennen huovutusta 5 parii





huovutuksen jälkeen 5 parii. Reunimmaset on niin isoja ettei muksuille viel mee. Laitetaan säästöön muutamaksi vuodeksi. Näist on tullu ihan ehdottomat suosikit isommille mukuloille. 


Esikoinen halus koiran. Ohje otettiin kirjasta jonka hän itse oli koulun kirjastosta löytänyt. Erilaisii virkattui elikoit. Hauks oli tehä ja muutama ohje piti tulostaa. 


Lasten serkulle 1vuotis synttärilahjaksi meni tää apina. 




Possuliini kuopukselle. 

Neit halus ponin. 




Itelle töihin. Viime syksynä sny pariltani saama regia taipui 4 erivärisen fabelin kanssa näiksi kevään ensi väreiksi. Aluks tuntui ettei tuu mitään et inhoon yli kaiken, Mutta mitä pidemmälle pääsin sitä eemmän tykästyin. Ihqut. 

Hyvälle ystävälleni 40 vuotis lahjaksi nurmilintu huivi ja kämmekkäät. Lankana Zauberball. Kämmekkäiden malli ihan itseltä. 





Tilaus lapaset pojalle ja hänen äidilleen. 


Do Dii. Pien päivitys taas. Harmittaa kun puheimella en saa suoraan blogattua kuvia. Olis niiiiiiin paljo helpompaa.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Tammikuussa valmustunutta vol 2 Vauvalahja

 Pöllöpipon ohje novitalta. Sukat ja tumput omat.Lankana Novitan Wool ja syksyn sny kierrokselta saatu valkoinen pehmiä lanka. Nimeä en muista. Kulutus yht. 83 g.




 Pupunen joka oli alunperin nalle. Tai ohjeen mukaan olisi pitänyt tulla nalle, mutta ohje oli niin sekava, että muutin nallen Pupuksi.
Tulokkaan sukupuolesta ei ollut tietoa lahjaa tehdessä, mutta jotenkin vaan katseet kohdistui poikaväreihin.
Noin viikko sitten Miehen sisko sai miehensä kanssa ensimmäisen lapsensa. Pojan.

Lankoina pupuun puuvillalanka (110 g), mekko Woolia (47 g) ja hattu sekä kaulahuivi (24 g) bambulankaa.


Tammikuussa valmistuneet vol 1

 Mössykkätössykät. Kulutettu 296 g sekalaisia huopuvia lankoja. Lämmittää palelevia jalkoja oikein somasti. 







Sukat isommalle sällille. Ikävä kyllä tuli vähän liian isot. Ensi talveen oottelemaan. :) Varpaista varteen siniruskea lanka (joka on muuten kauniin väristä)  jonka nimeä en tiiä, 7 veikan raitaa ja keltaista. Kulutus 779 g.




Nuken vaatteita Crelando langasta. Keltaiseen settin kului 80 g ja pauna-siniseen 61 g.