Anteeksi, että olen myöhässä. Nukahdin eilen 14 tuntisen työpäivän jälkeen ennen aikojani, mutta asiaan.
Ystävänkuu on siis onnellisesti ohi. Osallistujia oli harvalukuisesti, mutta sitäkin monipuolisempia virkkauksia virkkailitte. Kiitos kaikille osallistujille!
Sivupalkissa kiemurtelee ensi kertaa virkkausringin aikana äänestyslaatikko, jossa jokainen virkkausrinkiläinen voi klikata mieleistään tempausta. Äänestysaikaa on vielä joitakin päiviä. Ehdotelkaa vaikka tähän viestiin muita mielenkiintoisia tempausideoita. "Virkkaa kotiin" ideaakaan ei ole unohdettu :) Ja vapaaehtoinen innokas emännöitsijä saa paikan.
Lopuksi lupaamani yllätys: Arvonta, johon voivat osallistua vain nykyiset virkkausrinkiläiset! Arpajaispalkintona on virkkaukseen soveltuvaa lankaa "huivillinen" sekä jotain muuta pientä. Arpajaislipun ostaaksesi sinun tarvitsee vain ilmoittaa olemassaolostasi tähän viestiin. Voit vaikka ehdotella uusia tempauskohteita tai vain moikata :) Sen verran vaivaa pitää kuitenkin nähdä, että moikkaatte kirjautuneena sisään Bloggeriin, jotta osaan yhdistää osallistujat nykyisiksi virkkausrinkiläisiksi. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 24.2.2008 klo 18:00 asti. Tällöin päättyy myös uuden tempauksen äänestysaika. Katsotaan sitten yhteisesti, mitäs virkkausringissä tapahtuu seuraavaksi ja kuka emännöi. Jos vaikka Ama ehtisi johtaa tulevan aiheen valintaa?
Virkkailemisiin!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävänkuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävänkuu. Näytä kaikki tekstit
perjantai 15. helmikuuta 2008
torstai 14. helmikuuta 2008
sainpas miekii jotain pientä aikaiseksi
keskiviikko 13. helmikuuta 2008
Salomoninsolmu huivi

Vihon ja viimein jotain näytettävää täällä virkkausringissä. Mukana olen ollut jo muutaman viikon, mutta kun joulun jälkeen olen saanut aikaseksi vain kudottuja juttaja. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja valmistin tämän salomoninsolmuhuivin, joka meinas aivan väkisten jäädä ufoksi.
Lanka on Idena Mohair Lux ja virkkuukoukku 3,5.
Lanka ei ollut oikein astmaatikon virkkauslangaksi tarkoitettua, mutta kun syksyllä Hesasta sitä ostin niin pakkohan se oli johonkin käyttää.
Lisää minun juttuja löytyy aititati-blogista seä minun ja sisareni ja sisaren tytön, jotka ovat myös mukana tässä virkkausringissä Krista äiti ja täti-blogissa.
Tuuli meinas viedä koko huivin kun ulkona sitä kuvasin jota näyttää vähän hassulta, tuossa kuvassa.
tiistai 12. helmikuuta 2008
Ystävänpäiväyllätys :)
Alunperin oli tarkoitus neuloa pörröbikinit K18 Ullasta, mutta halusin virkata jotain ja idea kehittyi lopulta verkkobikineiksi tupsukoilla :) Häveliäänä en nyt kuvaa niistä tänne lykkää, mutta sitä voi käydä katsomassa Lankahamsterit 3-blogissa. Tämä lahja on siis lähinnä itselleni, mutta onhan siitä miehellekin ehkä iloa ;) Jos vain löydän sopivat langat, niin virkkaan vielä sydänpatalapun. Kummallista, vaikka kaapit ja sängyn aluset pursuaa lankaa, niin koskaan ei ole mitään sopivaa...
maanantai 11. helmikuuta 2008
Ystäville!
Nämä tuotokset on siis virkattu blogiarvonnassani voittaneille blogiystäville, mutta ystäviähän hekin ovat, eikö vaan? Ja ystävän pitää kantaa vastuuta ystävästään, ja siksi siis vielä talven pimeitä iltoja turvaamaan pehmoheijastimet... =)

Ja yhdelle blogiarvontavoittajalle lähti myös virkattu huivi, sillä ystävän kuuluu myös pitää huolta siitä, ettei ystävään iske flunssa näillä ikävillä rospuuttokeleillä...

Ja yhdelle blogiarvontavoittajalle lähti myös virkattu huivi, sillä ystävän kuuluu myös pitää huolta siitä, ettei ystävään iske flunssa näillä ikävillä rospuuttokeleillä...
Ystävänpäiväperhonen

Tässäpä liihottelee pirteä ystävänpäiväperhonen tuomassa kaikille vastaantulijoille hyvää mieltä ja auringonpaistetta! Annan tämän virtuaalipiristyksenä kaikille virkkausrinkiläisystävilleni.
Virkkailemisiin!
Ohje
perjantai 8. helmikuuta 2008
Ystävänkuun viimeinen viikko
Ei uskois, mutta niin on vain tämäkin tempauskuukausi loppusuoralla. Vielä on kuitenkin monta monituista päivää aikaa virkkailla ystävänkuun merkeissä, sillä ystävänpäivähän on vasta torstaina! Uskomattoman ihanilla ja moninaisilla töillä rinkiläiset ovat tähän mennessä aikoneet ilahduttaa ystäviään. Noloa tunnustaa, mutta tempauksen emännän ominaisuudessa en ole vieläkään saanut mitään aikaiseksi. Tänään sentään kävin ostamassa 10 grammaa lankaa :)
Äh, sitä minä oikeastaan tulin kuikuilemaan, että sivupalkkiin ilmestyy äänestyskysely seuraavasta tempauksesta nyt viikonlopun aikana. Ehdotuksia otetaan vastaan. Myös uudelle emännälle olisi tarjolla vapaaehtoistyöpaikka ilman minkäänlaisia kulukorvauksia, mutta emäntä saa aineettomia etuja: hyvää mieltä ja iloisia osallistujia.
Ainakin nämä ovat ehdolla:
- pääsiäinen
- tyyny
- liina

torstai 7. helmikuuta 2008
Huiveja :)
Muutamalle ystävälle on jo lähtenyt salomonin solmuilla virkattu huivi. Alla tummansininen, pellavasekoitelangasta koukuteltu. Lanka oli tosi karheaa, uittelin vähän huuhteluainevedessä. Sinne jäi liiat karheudet, ettei revi kaulaa verille :)
Tämä on hartiahuivi-kokoinen, keskellä näkyvä virhekin on korjattu (= purin ja virkkasin uudelleen), jäi vaan korjattu versio kuvaamatta !

Tämä on hartiahuivi-kokoinen, keskellä näkyvä virhekin on korjattu (= purin ja virkkasin uudelleen), jäi vaan korjattu versio kuvaamatta !
Yllä liukuvärjättyä Mohair Luxia. Yhden kerän verran oli lankaa, josta tuli kiva kaulahuivin kokoinen.
En oikein osaa lisätä tänne kuvia, kummallisesti ne lisätessä pomppavat tekstin yläpuolelle. Oma blogini on vuodatuksen puolella.
Nytkin sähläsin, loppuun jäi hirveästi tyhjää, jota en saanu pois :) Sorit tästä oudosta postauksesta !
Ihastelin, mitä kaikkea kivaa olettekin virkanneet Ystävänkuun merkeissä.
Toivottelenkin jo kaikille oikein mukavaa Ystävänpäivää :)
tiistai 29. tammikuuta 2008
Salomoninsolmuhuivi
Tässä salomoninsolmuista ja pylväistä virkattu huivi. Tämä malli löytyy Modasta 5/2007 ja näitä on jo muutama tullut tehtyä aikaisemminkin. Lanka on viininpunaista seiskaveikkaa, vaikka valotus onkin päin jotakin ja värit näytää ihan oudoilta. Ja muutenkin huivin kuvausasettelu ei ole kovinkaan mallikasta, kun se näyttää ihan kierolta...
lauantai 26. tammikuuta 2008
torstai 24. tammikuuta 2008
Sydämellistä
Tällaisia tällä kertaa. Nämä menevät ensin pienen tyttösen ristiäispöydän koristeeksi ja sitten ne voikin jaella ystäville. Kierrätystä! Jotain tällaisia oli jossain noista linkeistä, joita oli tuolla aikaisemmin ystävänkuuasioissa. En tosin viitsinyt tavata englanninkielistä ohjetta enkä syynätä kuvaakaan kovin tarkkaan, joten nämä taitavat olla vähän omanlaisia. Tosi helppoja ja nopeita tehdä!
maanantai 21. tammikuuta 2008
Ystäville
sunnuntai 20. tammikuuta 2008
Pitsirannekkeet
Kirjanmerkki
Samalla heti esittelen itseni. Olen KaraMelli ja enimmäkseen neulon, mutta kyllä virkkaankin ihan mielelläni. Ajankäyttö on tähän asti ollut melko rajoitettua opintojen takia, mutta pikkuhiljaa alkaa kohta olla aikaa muillekin asioille.
Eilen virkkasin pikapikaa tällaisen kirjanmerkin. Ohje löytyi täältä. Lanka oli kyllä puuvillaista virkkauslankaa, mutta siinä oli valtavasti kierrettä ja lanka oli virkatessa koko ajan "siansaparolla". Ei se nyt näin pienessä työssä ehtinyt niin kovasti häiritä, mutta isompaa työtä olisi aika rasittavaa tehdä niin kippuralla langalla.
Siitä huolimatta näitä kirjanmerkkejä tarvitaan vielä lisää.
perjantai 18. tammikuuta 2008
Ystävän enkeli
Tällainen pienenpieni ystävän enkeli syntyi tänään. Olkoonpa tämä teille kaikille blogiystäville :) Malli on omasta päästä. Jalkojen ja käsien päissä on pallosilmukat, muuten ne ovat pelkkiä ketjusilmukoita. Pään sisällä on vessapaprupalanen, kun vanu oli jossain piilossa. Sydämen käppänä on kovin epämuodostunut, mutta älkää tuijottako sitä liikaa. On vaikea virkata paksusta langasta erittäin pientä tekelettä...
torstai 17. tammikuuta 2008
Ystävänkuu :)
Jotain pientä ystävänpäivälle....ovikoriste...pituus n. 21 cm korkeus n. 17 cm

Nämä ovat olleen "listalla" jo pitkään...mutta nyt vasta sain aikaiseksi virkata...kasvojen pesulappuja :)

Mukana voi antaa vaikka kasvovoiteen tai saippuan...ja lahja on valmis :) Virkkasin nuo puuvillalangasta.
t: möhönasu

maanantai 14. tammikuuta 2008
Te kaikki teette mun päivän...
perjantai 11. tammikuuta 2008
Ystävänkuu
Ama ei jouda eikä kukaan muukaan uskaltautunut, joten minä sain luvan pistää pystyyn ihan millaisen tempauksen vain haluan. Pitkään ja hartaasti pohdittuani valitsin kahdesta aiheesta sen toisen eli ystävänpäivän.
Miten virkkausrinkiläiset aikovat muistaa ystäviään? Siispä mietintämyssyt päähän ja virkkailemaan. Tuleva viikonloppu näyttääkin olevan sopivan vetinen, jotta kukin voi hyvällä omatunnolla pysytellä neljän seinän sisällä ja selailla lehtiä ja nettiä ystävänkuun tempausta miettien. (auts, vetistä näyttääkin olevan ainoastaan maan eteläosassa...)
Tempausaika on 14.1.-14.2.2008.
Luokkatunniste on ystävänkuu ja perinteitä kunnioittaen esitellään vain valmistuneet ystävänpäivävirkkaukset.
Toinen perinne taitaa olla Aman tekemä nappi, siis olkaatte hyvät:

Kaikki jo kertaalleen virkkausringin johonkin tempaukseen osallistuneet ovat niin halutessaan automaattisesti mukana tempauksessa eli he voivat julkaista tekstejä ja kuvia tässä blogissa. Uudet tulokkaat ilmoittautuvat minulle laittamalla sähköpostia osoitteeseen mustikka piste marja at gmail piste com, niin lähetän teille kutsun jonka vastaanottamalla pääsette kirjoittamaan blogiin. Uusien tulokkaiden toivotaan esittäytyvän tässä blogissa (lisätkää esittelyynne luokkatunniste esittelyt).
Ystävänkuun tempauksen päättäjäisiä vietetään ystävänpäiväniltana, sanotaanko klo 22 reikä reikä. Toivonkin siis tempaukseen osallistujien esittelevän viimeiset tempausvirkkauksensa ennen tuota kellonlyömää. Luvassa on siis jonkinlainen yllätys.
Hitusen ehdin surffailla netissä aiheen tiimoilta ja löysin muutaman kelpo linkkivinkin, olkaatte siis hyvät:
Valentine's Day Crochet
Sydänjääkaappimagneetti
Ulla K-18-ekstra (ihan vain ideavinkkinä)
Ja lopuksi toivon itselleni ja kaikille osallistujille vuorokauteen lisätunteja ystävänkuun virkkauksia varten.

Tilaa:
Kommentit (Atom)