Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyttären työt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyttären työt. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Äidin aatoksia

Onko totta että minun esikoiseni on aloittamassa jo rippikoulua. Vastahan hän opetteli ensiaskeliaan, istui syöttötuolissa mussutellen lemppariaan, jäisiä puolukoita ja tapaili ensisanojaan. Ja nyt hän lähti ensimmäiseen rippitapaamiseen. Itse en ole vanhentunut, ainakaan ei myönnetä;) Lapsista sen ajan kulun huomaa ja purkkien teksteistä... kummasti pienentävät niitä ajan myötä, onkohan joku direktiivi, wirn*

Pääasioihin olisi valmista: Mariomyssy kuvausta ja mahdollista koristetta vaille. Alulla vielä yksi pipo, jonka valmistumisesta en ole niinkään varma ehtiikö valmiiksi ennen kuun loppua muiden töiden lomassa. En ota paineita, valmistuu jos on valmistuakseen.

Kuopuksen kuvataidekoululla on meneillään vuosinäyttely ja tyttäreni töitä oli esillä pari. Äiti unohti ottaa kunnon kameran mukaan, kännykällä napsaisi muutaman hätäisen kuvan.

Meriaiheinen:


Metallityö Lintu:

Ja mitäs muutakaan äiti voi sanoa kuin olevansa suunnattoman ylpeä!

Hyvää alkavaa viikkoa!

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Dog, Misu and Remy

Saanen esitellä, perheemme uudet jäsenet: Remy from Ratatouille, Misu-kisu ja Dog- koira!
Tyttäreni teki Lasten kuvataidekoulussa savesta viehättävät lemmikit, Misun ja Dogin. Huomaa kuvaavat nimet: Taiteilija itse nimesi teokset. Äiti on todella ylpeä aikaansaannoksista! Pääsevät kunniapaikalle olohuoneeseen tarkkailemaan ympäristöään.
Remy on taiteilijatyttäreni uusi ystävä. Hän on innokas Ratatouille -fani ja nähtyään Remyn ohjeen, oli varmistettu äidin sunnuntaipäivän käsityöohjelma. Langanlopuista ja vanusta Remy syntyi. Oli, muuten ensimmäinen englanninkielisen ohjeen mukaan tehty virkkaus.

May I present, our new family members: Remy from Ratatouille, Misu-cat and Dog- dog! In the Visual Arts School my DD made cat called Misu and dog called Dog(!) using the clay. The Artist self named them. Mom is really proud of her! Misu and Dog will settle down to the best place in our living room. Remy is my DD’s new friend, made from yarnover and cotton wool.