Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaste. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Haaste

Haasteet viisi kysymystä 

sekä ilahduta bloggaajakaveria


Nyt sitten tuli mieleen haaste. Antheeksi Tiina,
 olin ihan totaalisesti unheuttannu :)
Sain Tiinalta Käy peremmälle blogista jo ajat sitten tämän haasteen.
Viisi kysymystä sekä ilahduta bloggaajakaveria.

Mukaan näihin mie haastan  Katin blogista tavallista arkea



No niin, tässä tulevat ensin minun vastaukset viiden kysymyksen haasteeseen.

1. Kumpi on pahempi, epäonnistuminen vai yrittämättä jättäminen?
-Yrittämättä jättäminen on pahempi minusta.

2. Mikä on se yksi asia jonka haluaisit muuttaa maailmassa?
- Haluisin että maailma olis oikeudenmukaisempi.

3. Jos voisit antaa vastasyntyneelle yhden neuvon, mikä se olisi?
-Minun neuvo olisi että arvosta ja kohtele toisia yhtä hyvin kuin haluat että sinuakin kohdellaan.  Tämä Tiinan neuvo on tosi hyvä olen sammaa mieltä.

4. Onko pahin pelkosi koskaan toteutunut?
- Eipä vissiin.  Jos sairauksista aattelen, niin aika hyvin on selvitty vakavilta sairauksilta.


5. Jos sinun tulisi muuttaa uuteen kaupunkiin tai maahan, mikä se olisi ja miksi?
-Jos nyt ajattelen tämän ikäisenä, niin voisin kävästä asumassa tuolla ihan pohjosessa vaikka Utsjoella. On alkanu kiinnostamaan retkeilyt tunturissa luonnonhelmassa :) Tallinnakaan ei olis hullumpi paikka varmaan. Vuodenajan vaihtelut on hyvät täällä pohjolassa  :) 

Seuraavaksi vuorossa haaste numero kaksi eli ilahduta bloggaajakaveria.




Säännöt ovat seuraavanlaiset:

  • Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat. Bloggaajien määrän voit itse päättää. 
  • Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. 
  • Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla; esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekoista. Ilahduttaa voit myös vaikka kommenttien tai sähköpostin välityksellä. 
  • Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakaveria, mutta sillon haastetun ei tarvitse enään itse haastaa mukaan uusia kirjoittajia. 


maanantai 17. marraskuuta 2014

Haaste 4/5

Tämänpäivän väri on valkoinen.
Edellisestä onkin kulunut tovi :)





Siskon koiruli Saku ♥

Kiitos kaikille kommenteista. 
Aikaisempiin postauksiin.

torstai 30. lokakuuta 2014

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Haaste 2/5

 Tänään haasteessa ruskea.

Joskus olen värkänny tämmöset tuohesta.


 Ihanat mökit

 Saharanruusu



tiistai 28. lokakuuta 2014

Haaste 1/5

Sain tämmösen kivan haasteen Täältä kauniista blogista.
Haaste on 5 väriä kodista.






tiistai 22. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 5/5

Tämän aamun olen istuskellu terveyskeskuksessa ja
 ootellu labraan verikokeisiin.
Kävin ostamassa tämmösen jätskin, kun tykkään salmiakista :)

 ja pääsiäisikkuna on purettu, nyt saa maistella suklaamunia.
 bataatin versoja on istetettu multaan, katotaan  minkälainen kasvi tulee.


 koivunlehti hiirenkorvalla...vaasissa.


Mukavaa viikkoa kaikille :)

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 4/5

Eilen pälkähti päähän, että laitankin tuulikaapin ikkunan väliin pääsiäisen. 
Siinä kun on aina ollut purjelaivoja :)


 Laitettiinpas tinteille asunto valmiiksi.

 Veljen vaimolta sain tällaisia kauniita tulppaania.



 Tein sitten tämmöset pöllökorvikset.


Kiitos taas kaikille poikenneille ja kommenteista ♥

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 3/5

Tänään on ollut hiljasempaa, kun tuo selkä on vihotellu enemmän.
Tein pitkästä aikaa korvikset, näiden pituus on 6 cm.



 Sitten kokkasin myös pitkästä aikaa jauheliha perunasoselaatikkoa, tämä on vain niin hyvää :)


Mukavaa perjantai- iltaa kaikille.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 2/5

Nämä tulee päivän viiveellä, siis tämä oli eilen :)
 Tekasin salaattia ja lähdin kauppaan ja apteekkiin.


 Pitihän se kävästä kirppiksellä ja ostaa tämmöset pienet lasiset elukat, 
maksoi kakskyt senttiä kappale.

 Makuuvaatteitten tuuletusta, kun luvattiin viikonloppuna huonompaa säätä. 
Ja tietysti tilalle uudet lakanat :)

 Ja..enhän malttanut olla käymättä hangilla. Hyvin kesti vielä meikäläistä hanki.
Huomasin että leppä kukkii jo meilläkin.

 ja lunta riittää.

Mukavaa tuulista ja aurinkoista päivää kaikille :)

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 1/5

Sain haasteen Tiinalta Käy peremmälle blogista, jossa otetaan viitenä päivänä kuvia omasta arjesta ja heitetään haaste aina uudelle blogille. 
Tänään heitän haasteen eteenpäin Anskulle Ansku bloggaa blogiin.

Mie olen niin huono näissä haasteissa :)

Eilen aloittelin ikkunanpesua, aurinko on armoton, se näyttää kaikki pölyt ja liat :)


 Siskolta sain tämän kevään kukkasen.


 Sitten yritin rautalangasta ja kynsilakasta tehdä kukkia.


 Ulkoillakkin piti ja käväsin laavulla, mutta en paistanu makkaraa, söin vain appelsiinin :)


Aurinkoista päivää kaikille ♥

tiistai 18. helmikuuta 2014

Haaste.

Sain tämmösen hauskan haasteen Sirpalta kiitos Sirpa..Minkälainen on sinun blggauspaikka.
Tässä on minun sillä hetkellä kun haasteen sain.
 Mitään poistamatta ja lisäämättä :) 
On ollut joskus pahempikin :)


Oikein rattoisaa tiistaita ja kiitos kaikille kommenteista.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Haasteet :)


Sain näistä blogeista nämä haasteet ja vastaan näin:) 

Mustankissan tytär blogista. Kiitos paljon.



1. Mikä on lempi vuodenaikasi? Kesä....ja kevät.
2. Mitä katsot televisiosta? Aika vähän katson telkkua, satunnaisesti jotain.
3. Harrastatko? Mitä? Bloggailun lisäksi, kutomista, askartelua ja valokuvausta, kävelyä voinnin mukaan.
4. Pidätkö matkustamisesta? Kyllä, 1988 alkaen joka vuosi ja aina eri maissa. Nyt viimeiseen neljään vuoteen, vain kerran.
5. Miten haluaisit asua, jos voisit päättää ilman rajoitteita? Täällä on hyvä asua, olen asunut täällä koko ikäni. Jos olisin nuorempi, niin vois harkita muuallakin asumista.
6. Suosikkipaikkasi kotona? Keittiö ja tämän tietsikan kimpussa :)
7. Mikä on lempi ruokasi? Niitä on niin monia, mutta kalaruuat on lemppareita.
8. Entä lenpi leivonnaisesi? Leivokset :D
9. Kirjaatko ajatuksiasi esim. päiväkirjaan? En
10. Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa 2 miljoonaa? Antaisin lapsilleni osan, matkustelisin ja taloremppaa.
11. Oletko unelma-ammatissasi? Voi sanoa, että olin. Nyt selkävaivan vuoksi eläkkeellä :(


Anskun Aarremaa blogista. Kiitos paljon.

1.Miten tulit aloittaneeksi bloggailun? Kun joudui eläkkeelle, niin piti keksiä jotain ajankulua:)
2.Millaisia ovat sinun suosikkiblogisi? Tykkään monenlaisista  on mukavaa nähdä  erilaisia juttuja.
3.Pidätkö toisten blogeissa enemmän kuvista vai teksteistä? Molemmista, kauniita kuvia on tietysti kiva katsoa.
4.Onko sinulla lemmikkieläimiä?Jos on,niin mitä? Ei tällähetkellä. Mutta on niitä ollut joskus monenmoista:)
5.Mikä on lempi tv-ohjelmasi? En juurikaan katso telkkua. Olen satunnaisesti katsonut musiikki ohjelmia.
6.Millaisessa talossa asut? Omakotitalossa maalla.
7.Sisustatko kotiasi jonkin tietyn värimaailman mukaan?En, mutta aika maanläheiset värit näyttää olevan tekstiileissä.
8.Lempivärisi vaatteissa? Tykkään punaisesta, oranssista, korallista, siis punasävyisistä ja vähän mustaa:)
9.Oletko aamu- vai iltaihminen?Olen aamunvirkku:)
10.Elämänohjeesi? Nauti pienistä asioista.
11.Ihanin yllätys,jonka olet kokenut?Ei ole kyllä ollut mitään niin erityistä. Tässä on pieniä yllätyksiä koko elämä täynnä:)


Nyt on niin, että en jatka tätä edelleen. Näyttää olevan jo niin monissa blogeissa :)

Oikein mukavaa Runebergin päivää kaikille :)