Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. joulukuuta 2017

Suomi 100

 
Itsenäisyyspäivän tunnelmia vielä näin jälkikäteen


 
Kakku: kääretorttupohja, välissä mustikkarahjaa ja suklaahippuja. Päällä kerma.


maanantai 28. elokuuta 2017

Kesäloma

Minulla alkoi viimein kesäloma!
Heti aamulla päätin leipoa krammareita ja pullaa.
 
 
Olen menossa viikonloppuna kasvivärjäyskurssille ja eilen illalla jo tein alkuvalmisteluja.
 
 
Nextiilistä kotiutui villalankaa kurssille ja hieman puuvillaa. Yhteensä 600g.
En ole ennen värjännyt lankaa, joten odotan viikonlopun kurssia innolla!


torstai 13. lokakuuta 2016

Lisää lankaa

 
Lankalaihikselle tuli takapakkia, kun tarvitsin tiettyjä lankoja projekteihini. Lankaa tuli lisää siis 605g.

 
Elämään iloa: kynttilänvaloa ja krammareita!


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Valokuvatorstai: yllätys!

Tällä viikolla haasteena on — yllätys, yllätys: yllätys! 
 
 
Huhtikuu on meidän suvussa täynnä synttäreitä! Yhteensä 11 synttärit ajalla 16-29.4. Eniten ehdottomasti on 16.4. Tänä vuonna tuli sinä päivänä täyteen lähipiirissä 93v, 60v ja 38v. Onnea kaikille sankareille!
 
Tunnustettakoon että myös itse vanhenin. Kiitos äitille yllätyskakkupohjasta!
 
Lisää yllätyksiä täällä.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Valokuvatorstai: kuplivaa

Tällä viikolla Valokuvatostai haastoi vapun kunniaksi meidät kuvaamaan jotain kuplivaa! 
 
 
Yöviikko päällä, tästä talosta ei löydy muuta kuplivaa kuin munkkirasva!
 
Hyvää vappua!
 

torstai 1. toukokuuta 2014

Vappuvaatteet

 
"Minä haluan olla naamiaisissa bätmän!"
 
Hatun trikoo ostettu Harju OY:ltä, leikelty ja ommeltu mittojen mukaan.
 
 Viitta syntyi isosta collegetakin jämistä leikkaamalla hihat pois ja helmaa siksakkimallilla
 
 Paita samaa mustaa trikoota kuin hattu eli Harju OY:ltä ostettua trikoota. Kaavana Autumn stripes renglanpaita koossa 140cm.
 
Hyvää vappua! Lähden juuri leipomaan toista satsia munkkeja!


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ystävänpäiväleivontaa

Vaikkakin myöhässä: Hyvää ystävänpäivää!
 
 
 
Kramforsbitar (krammarit)
 
300g sulatettua margariinia
4kkp sokeria
 
4 munaa
 
2kkp maitoa
 
4kkp vehnäjauhoa
4rkl kaakaota (Van Houten)
4tl leivinjauhetta
2rkl vanilijasokeria
 
Kuorrutus:
 
300g pölysokeria
2rkl kaakaota (Van Houten)
2 rkl vanilijasokeria
7-8rkl margariinia
2rkl vahvaa kahvia
 
 
  1. Vatkataan sulatettu margariini ja sokeri vaahdoksi.
  2. yhdistetään munien kanssa
  3. yhdistetään vuorotellen maito ja siivilän läpi vehnäjauho, kaakao leivinjauho ja vanilijasokeri
Kuorrutus:
 
  1. sulata mergariini
  2. sekoita pölysokeri kaakao ja vanilijasokeri
  3. lisää vahvaa kahvia
 
Paistetaan 175 asteessa 45 min
 

 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Karjalanpiirakat

 
Lisäsin puuroon 4 munaa ja tein kuoritaikinan suhteella 1 osa ruisjauhoja, 1 osa vehnäjauhoja ja 1 osa vettä + suolaa.
Ensin vaivasin taikinan, pyörittelin siitä 80 pientä kakkusta joiden väliin ruisjauhoja
 Kaulitsin ne pulikalla "letuiksi"
 Sisälle noin 2 ruokalusikallista puuroa jonka levitin
Ja sitten rypytin

Laitoin piirakat pellille vieriviereen ja paistoin 250 asteessa noin 10 minuuttia

Sitten "dippasin" (terveisiä vaan siskoni miehelle!) ne maito-voi seokseen
 
 Ja valmiit piirakat jäähdytin ulkona ja pakkasin ne voipaperin sisään pusseihin pakkaseen odottamaan joulua!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Itse tehdyt nekut

Joulu lähestyy ja sen myötä leipominen: eilen tein tiikerikakun, wilhelmiinoja ja sämpylöitä. Niitä tehdessä tajusin, että nekkuja kai voi tehdä itsekkin?
 
Pikainen googlettaminen tuotti tuloksen:
eli nekkuohjeen vuodelta 1909. Pakkohan sitä oli kokeilla!
 
 
Omista nekuistani tuli paljon tummemmat! Kamalasti en taikinaa maistellut pähkinäallergiani takia, mutta äkkiseltään vaikutti hyvälle. Ja varoituksen sana: ELKÄÄ KOKEILKO! Itse en tiedenkään uskonut vaan pakkohan sitä oli sormella kokeilla...

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Maitosuklaafudge

Yhteishyvän joulukuun 2012 ruoka-liite piti sisällään Maitosuklaafudgen ohjeen johon ihastuin. Olen edelleen ihastunut! Ohjeesta tulee noin 30kpl, riippuen minkä kokoisiksi palat leikkaa.
 
Ohje:
2dl kuohukermaa
2dl sokeria
3rkl voita
2rkl hunajaa
2dl vaahtokarkkeja
100g maitosuklaata
 
Laita kasariin kerma, sokeri ja voi ja kiehauta. Lisää hunaja ja keitä sekoittaen kunnes seos on sakeaa.
 
Seos on valmis kun nokare pysyy koossa tiputettaessa kylmään veteen ja se on vaihtanut väriä. Itsellä keittoaika oli noin 15 minuuttia.

Ota liedeltä, sekoita että seos hieman jäähtyy ja sakenee. Irtosi ainakin itselläni hyvin kasarin reunoilta.
 
Rouhi suklaa ja hienonna vaahtokarkit. Itse pilkoin vaahtokarkit saksilla.

Sekoita kunnes ainekset sulavat ja muuttuu notkeaksi massaksi.
 
Kaada leivinpaperilla vuorattuun pieneen vuokaan (n. 12x20cm) ja laita jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa paloiksi. Ja eikun herkuttelemaan!


perjantai 22. marraskuuta 2013

Valokuvatorstai: minkälaisen kuvan lähettäisin Marssiin?

Tämän viikon haasteessa saa mielikuvitus lentää!

Amerikkalaiset lähettävät marsiin luotainen nimeltään Maven. Se on heprean ja jiddishin kieltä ja tarkoittaa jotakuta, joka ymmärtää paljon, koska on kerännyt tietoa.

Mavenin mukana avaruuteen lentää DVD-levy, jolle on talletettu sadan tuhannen tästä projektista kiinnostuneen ihmisen nimet sekä yli tuhat haikurunoa ja 377 taidekilpailuun osallistunutta teosta. 

Haikukilpailun ykköseksi äänestettiin brittiläisen bloggarin Benedict Smithin runo, joka suomeksi vapaasti käännettynä, ilman haikun 17-tavuista runomittaa kuuluu näin: "Hassua, että Mars nimettiin sodan jumalan mukaan. Katsokaa Maata."

Haasteen aihe: Minkälaisen valokuvan sinä lähettäisit Mars-planeetalle?

 
Mietin pitkään mikä olisi sellainen, mitä lähettäisin: vuodenajat, ihmisiä, luontoa... Kunnes tajusin! RUOKAA! Pelkästään Suomessa on erilaisia ruokia, maailmasta puhumattakaan!
 
Lanttulaatikon ohje Marttojen sivuilta

torstai 26. syyskuuta 2013

Valokuvatorstai: pisarat

Valokuvatorstain aiheena oli tälläkertaa pisarat ja inspiraatiota sai hakea The Weather Girls - It´s raining men - kappaleen tahtiinkin!
 
 
Kappale toi mieleen kyllä ihan jotain muuta! Eilen satoi räntää, tänään vettä. Joten mikäs sen mukavampaa kuin alkaa tekemään joululahjoja ja leipoa! Tällä hetkellä sämpylät uunissa, mutta Krammarit valmistuivat jo. Tässä vielä ohjetta että pääsette muutkin kokeilemaan:
 
 
Kramforsbitar (krammarit)

300g sulatettua margariinia

4kkp sokeria
 
4 munaa

 2kkp maitoa

 4kkp vehnäjauhoa

4rkl kaakaota (Van Houten)

4tl leivinjauhetta

2rkl vanilijasokeria

 

Kuorrutus:

 300g pölysokeria

2rkl kaakaota (Van Houten)

2 rkl vanilijasokeria

7-8rkl margariinia

2rkl vahvaa kahvia

  1. Vatkataan sulatettu margariini ja sokeri vaahdoksi.
  2. yhdistetään munien kanssa
  3. yhdistetään vuorotellen maito ja siivilän läpi vehnäjauho, kaakao leivinjauho ja vanilijasokeri
Kuorrutus:

  1. sulata mergariini
  2. sekoita pölysokeri kaakao ja vanilijasokeri
  3. lisää vahvaa kahvia
  4. kiehauta ja kaada nopeasti päälle sekä lisää koristeet, sillä tämä jämähtää todella äkkiä!
Paistetaan 175 asteessa 45 min

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Mansikkahyytelökakku



 
Keskiviikkona vietettiin taatan syntymäpäiviä, hän täytti 2.7 89-vuotta. Onnea! Tein juhliin mansikkakakun, ohje alla:
 
pohja:
½ pakettia Digestive-keksejä
50g voita
 
Murenna keskit, lisää rasva ja painele kelmulla suojattuun irtokakkupohjavuokaan.
 
täyte:
2dl kermaa vaahdotettuna
2dl rahkaa
1 pussi (20g) kuivattuja mansikkalastuja
1dl mansikkamehua kuumana
6tl liivatejauhoja
 
Sotke kerma, lisää rahka ja kuivatut mansikat. Kuumena mehu mikrossa, lisää liivatteet ja sotke varoen muuhun. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään 4 tuntia.
 
Pinta:
tuoreita mansikoita puolikkaina paloina
3dl vettä
hyytelösokeria paketin ohjeen mukaan
 
Pilko mansikat päälle, keitä vesi ja tee paketin ohjeen mukaan hyydyke. Kaada varoen päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa yön yli.
 
Hyvää oli! Maistui muillekkin. Onnea taatalle vielä kerran!
 
Ja sain aamulla kuulla että minusta on eilen tullut pikkuneidon täti.






tiistai 11. kesäkuuta 2013

Hiivaleipää

 
Hiivaleipä (2 leipää)
 
5dl vettä
2tl suolaa
2rkl siirappia
50g tuorehiivaa tai 1 pussi kuivahiivaa
1½dl auringonkukan siemeniä
1½ dl pellavansiemeniä
10dl hiivaleipäjauhoja
½dl öljyä
 
Lämmitä vesi, lisää suola, siirappi, siemenet ja hiiva (jos kuivahiivaa niin jauhoja myös). Vatkaa seosta voimakkaasti. Lisää loput jauhot ja viimeisenä öljy. Alusta pehmeä taikina. Peitä, anna turvota kaksinkertaiseksi (noin 30 min). Kaada taikina jauhoitetulle pöydälle ja leivo kaksi leipää. Nosta pellille, anna kohota liinan alla. Paista 200 asteessa noin 25 min.
 
Näitä leivoin viikonloppuna ja tässä ohje samalla pitkäaikaiselle (yli 30v) ystävälleni Minnalle, joka pyörähti eilen kylässä! Kiitos kun kävit, ensikertaan!
 
 

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Helppo hyydykejälkkäri

 
Mikään ei varmaan ole helpompaa kuin tämä!
 
Pohja:
½ pakettia Digestive-keksejä
50g voita
 
Päällynen:
1L jugurttia
1dl mehua
6tl liivatejauhoja
 
Sulata voi, murenna keksit ja sotke. Lämmitä mehu, lisää liivate ja sotke kunnes liivate on liuennut. Lisää ohueana norona jugurttiin, mitä vatkaat sähkövatkaimella. Laita jääkaappiin vähintään 4 tunniksi (mieluiten yön yli) ja tarjoile. Tarvittaessa voit lisätä päälle esim. nonparelleja.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Valokuvatorstai

Jatkamme toiveidenne toteuttamista. Tällä viikolla vuorossa on Persikkakarhun ehdotus: lapsuusmuisto
 
 
Lapsuusmuistoissa ehdoton ykkönen on leipominen! Äitin kanssa leivottiin paljon, parasta oli ehdottomasti nuolla tekovälineet. Itse olen kanssa kova leipomaan, kiitos äitini oppien! Muffinssien ohje Kermaruusun blogista

 
Toinen on kuraleikit ja ukkonen! Eilen keskiviikkona Tampereella oli kunnon ukkonen sateen kera ja naapurin lapset innostuivat sadetanssiin vaikka ensin ukkosta juoksivatkin koteihinsa piiloon. Ilo oli katsoa neljän lapsen riemua!