Variksen villat

Arki rullaa eteenpäin sellaista vauhtia, ettei aina meinaa pysyä perässä. Mitään ei ole valmistunut käsityörintamalla, vaikka olen kutonut niin että niskat ja hartiat ovat ihan extrajumissa. Haluan saada esikoisen torkkupeiton valmiiksi ja lupasin itselleni, etten aloita mitään ennenkuin se on valmis. Mieleni kyllä tekisi, mutta tällä kertaa aion pysyä tiukkana. Vielä noin 150 grammaa ja sitten on vuorossa päättely ja pingotus.


Olen ollut ulkona koiran kanssa. Pari tuntia menee yhdessä hujauksessa kun seuraa pennun tohinaa ja rehellisesti sanottuna, en tiedä mitään sen parempaa. Samalla olen tehnyt mitä ihmeellisimpiä löytöjä. Vai mitä sanotte tästä myrskyn rantaan huuhtomasta puutarhatuolista? Joo, yksi ruuvi puuttuu ja se täytyy hioa ja käsitellä uudestaan ja tottakai haluan tehdä siihen jonkun kivan kesäisen tyynyn, mutta sittenkin. Vaikka työlistani näin kasvaa, tämä on mielestäni erinomainen löytö. Tiedän tälle täydellisen paikan mökillä.


Muutama päivä Myrskyntuoman löytämisen jälkeen näin maassa pensaan. En ruukkua missään, enkä myöskään kuoppaa. Ilkivaltaahan tämä on, joku repinyt viime syksynä istutetun pensaan irti paikoiltaan, mutta en raaskinut jättää sitä irtonaisena kuolemaan. Kannoin pensaan kotiin ja istutin väliaikaisesti ruukkuun. Kunhan lehdet puhkeavat ja tiedän, mikä pensas on kyseessä, päätän mihin mökillä sen istutan.


Olen kylvänyt paprikan ja tomaatin siemeniä ja seuraan niiden kasvua päivittäin. Mikä ilo! Kävin kaikki siemeneni läpi enkä voi kuin ihmetellä millaisia määriä niitä olen joskus ostanut, hamstrannut suorastaan. Edelleen löytyy avaamattomia pusseja, joiden parasta ennen on ollut syyskuussa 2010. Voi olla, että ne itävät vielä, voi olla että eivät. En kuitenkaan halua heittää niitä suoralta kädeltä pois, joten pussi kerrallaan aion käyttää ne pois ja vähentää mahdollista hävikkiä. Tomaatin siement olivat nekin vanhoista pusseista. Siksi kylvin niitä vähän reilummalla kädellä, ja kuinkas kävikään? Kaikki itivät! Siskon tyttöni on onneksi luvannut ottaa ainakin muutaman taimen. 


Olen yrittänyt vähentää hävikkiä myös keittiössä ja käyttänyt pois kaikenlaisia kummajaisia, mitä kaapistani löytyy. Kuivatusta hernerouheesta tein hernerouhepihvejä ja pakko sanoa, että niistä tuli erittäin hyviä. Hernerouhetta voisin ostaa joskus uudestaankin. Vajaan pussin mantelirouhetta upotin toscakakkuun, mutta sen kohdalla jouduin pohtimaan onko tässä mitään järkeä: ostaa kokonainen pussi mantelilastuja, että saa käytettyä vajaan pussin mantelirouhetta? No, oli järkeä tai ei, kakusta tuli hyvä ja se on viimeistä palaa lukuunottamatta jo syöty. Mannasuurimoita minulla oli jostain syystä kaksi avattua pussia vaikka meidän perheessä niitä ei kauheasti kulu. Löysin netistä mannakeksien ohjeen. Lopputulos ihan ok, mutta ei pääse jatkoon. Syödään sitten mannapuuroa vähän useammin. Harmi, ettei viime kesänä ollut yhtään puolukoita, olisin tehnyt vispipuuroa.


Vaikka mitään käsitöitä ei olekaan valmistunut, olen silti ommellut ahkerasti. Olen paikannut kolmet farkut ja jatkanut niiden käyttöikää vähintään vuodella, toivottavasti kahdellakin. Aloitin miehen mökkifarkuista, ajatuksena, että niistä saan hyvän harjoituskappaleen. Miehen farkkuihin korjasin taskunsuut, taskut, haarat ja lahkeen reunat. Korjasin tai vahvistin.


Kuluneimpien kohtien päälle laitoin uutta kangasta poikien pieneksi jääneistä farkuista, joita kukaan ei ole huolinut edes muutamalla eurolla kirputtorilla. Nyt olin iloinen, että olin säästänyt farkut enkä vienyt niitä vaikka johonkin keräykseen. Olin suorastaan tyytyäinen, että minulla on kenkälaatikollinen farkun paloja odottamassa käyttöä. Reikien kohdalle laitoin nurjalle puolelle palan farkkua ja tikkasin mahdollisimman saman värisellä langalla lagansuuntaisesti tarpeeksi monta kertaa.


Tähänkin laitoin farkkukangasta reiän taakse ja ompelin koneella edestakaisin.  Ei nämä enää niin siistit ole, mutta ehdottomasti käyttökelpoiset vielä.


Haastellisimmat farkut jätin viimeiseksi. Näissä oleva reikä ei varsinaisesti ollut vielä kovin suuri, mutta koko lahje etureiden kohdalta oli niin kulunut, että oli vain ajan kysymys, milloin se olisi revennyt kokonaan ja olisin kulkenut siveettömästi julkisella paikalla. Katselin lahjetta sisäpuolelta valoa vasten ja mietin, ryhdynkö edes korjaamaan. Olisin voinut viedä housut Finlaysonin myymälään mistä ne olisi lähetetty Belgiaan ja tehty uutta kuitua käytettäväksi Finlaysonin pyyhkeissä, mutta halusin mieluummin jatkaa farkkujen käyttöä ja mikä olennaisinta, lykätä uusien farkkujen ostamista mahdollisimman pitkään. Olen monesti ennenkin sanonut, että jos se on korjattavissa, se pitää korjata. 


Lopputulos kelpaa minulle. Toki näihin olisi voinut tehdä sashiko-tyyppisen paikkauksen ja korostaa housujen kulumista, mutta tämä on sittenkin enemmän minun näköiseni. 

Tammikuu alkaa olla paketissa ja hyvä niin. Tammikuu on ollut rankka pitäen sisällään tuskallista surua - elämäni karvakasa nukkui pois. En tiennyt, että lemmikki voi vallata sydämen niin totaalisesti. Nyt tiedän. Ja nyt tiedän sen kuristavan tyhjyyden, mitä se jättää jälkeensä. Elämäni karvakasa oli perheenjäsen, rakas sellainen, ja sitä on valtava ikävä. Kuten elämässä aina, oli pakko jatkaa eteenpäin. Silmukka kerrallaan. Kyynel kerrallaan. Päivä kerrallaan. Ensin kudoin itselleni sukat, pitkästä aikaa tiimalasikantapäällä. Handun perussukkalankaa, jonka ostin syskyllä kun vierailin koirakavereiden kanssa Järvenpäässä Lentävässä Lapasessa (aivan ihana paikka, suosittelen käymään!). Itselle muistiin 66 silmukkaa, 2,5 mm puikot, langankulutus 63 grammaa.


Sukkien jälkeen aloin kutoa lapasia jämälangoista. Mökillä ei ole koskaan tarpeeksi lapasia, joten nämä menevät sinne. Vasemman puoleiset raitalapaset ovat kokonaan Suomi villaa - ah mikä tuoksu! - oikeanpuoleiset, reilusti ohuemmat aluslapaset ovat taas englantilaisia villalankoja. Aika monta jämänöttöstä sain siivottua lankavarastostani pois ja se on hyvä se. Suomilapasiin meni 63 grammaa ja englantilaisiin 39. 



Olen siis tammikuussa kuluttanut lankaa "huikeat" 165 grammaa. Mies pyysi, että tekisin hänellekin Oslo pipon, sitä varten kävin ostamassa 100 grammaa Arwettaa. Perusmatikalla on lankavarastoni kutistunut kuitenkin 65 grammalla ollen tällä hetkellä 9 304 grammaa.

En ole kutonut paljoa, mutta olen leiponut juurellani pitkästä aikaa. Taisi olla sekä leipuri että juuri vähän kohmeessa, mutta jospa se tästä taas lähtisi, säännöllinen leipominen nimittäin.


Jospa sitä muutenkin saisi elämän rutiineista taas kiinni, saisi arjen rullaamaan niinkuin kuuluu. Tammikuussa perheeseemme tuli koiranpentu. Se ei korvaa elämäni karvakasaaa, mutta vie ajatukset muualle. Se on ihana oma persoonansa, joka valvottaa ja vaatii paljon huomiota, mutta tuo myös niin paljoin iloa, että kaikki tuntuu taas paljon helpommalta. Kerään sydämeeni uusia tassunjälkiä.


En muista, milloin olisin viimeksi ostanut koirankakkapusseja. Käytämme muovisia leipäpusseja, joita meillä kertyy kaikesta leipomisestani huolimatta. Lisäksi saamme niitä kahdelta tuttavaperheeltä. Ne ovat kaiken kaikkiaan hankalia ja epäsiistejä säilytettäviä. Siksi tein niille oman laatikon.


Päällystin kenkälaatikon ruskealla pellavakankaalla, applikoin kankaaseen koiran kuvan ja kiinnitin alareunaan vetolenkin. Muutama mittavirhe osui matkalle, mutta tästä tuli minusta kiva. Toimii.


Leipäpussien uudelleen käyttö pienentää kierrätykseen menevän muovin määrää edes vähän ja sillä tavoin voimme välttää ostamasta erikseen valmistettuja muovisia kakkapusseja, mutta tuntuu, että muovia tulee ikkunoista ja ovista kaikesta välttelystä huolimatta. Vuonna 2019 veimme kierrätykseen 15 kiloa 336 grammaa muovia. Se on ihan järkyttävän paljon. Vuonna 2018 luku oli 15 kiloa 703 grammaa, eikä määrä näytä vähenevän tänäkään vuonna.

Olin kuullut puhuttavan Lidlin hevi-hävikki-laatikoista. Halusin kokeilla. Ostin 2 eurolla 4 yrttiruukkua, 2 salaattia, 8 omenaa ja 500 gramman parsakaalin. Hyvä diili minusta, mutta kaikki muoviin pakattuna!!!!! Tavallisesti en ostaisi italialaisia omenoita, varsinkaan muoviin pakattuna, mutta niin sanovat viisaammat, että pakkaus on paljon pienempi paha kuin itse tuote.


Tammikuu on ollut raivauskuu. Ja järjestelykuu. Kakkapussilaatikon innoittamana olen järjestämässä koko käsityökaappiani. En tiedä teistä muista, mutta aina joskus projektit venyy ja paisuu - ja silloin minä kaipaisin kaikkein eniten omaa askartelutilaa... Onneksi mieheni on aika kärsivällinen. Mitä kaikkea tässä on työn alla, siitä seuraavassa postauksessa.


Toivon, että saan meidän luppakorvasta hyvän neulekaverin. Olemme aloittaneet harjoittelun, jatkoin noin kolme vuotta sitten aloittamaaani torkkupeittoa. Olen vasta alkumetreillä, joten harjoitushetkiä riittää.

 
Ihanaa helmikuuta Sinulle!

Kesä on täällä, helteineen. Lapsilla on loma. Niinkuin joka kesän alussa, mieleni on levoton, säädän tuhatta ja sataa asiaa yhtä aikaa enkä pysty keskittymään kunnolla mihinkään. Aloin kutoa sukkia, koska se kuuluu kesään, jämälangoista, tottakai.


Olen nauttinut luonnonkukista, pitänyt vähintään yhtä kimppua sisällä koko ajan. Mikä riemu 10 ostolakkokuukauden jälkeen saada tuoreita kukkia maljakkoon!


Olen hymyillyt tyytyväisenä, kun talvella pahoin syöty omenapuuni kukkii paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Se selvisi talvesta ja keväästä, toivottavasti se selviää jatkossakin.


Olen omenapuusta iloinen kertaa tuhat, mutta toivoisin silti, että joulukaktukseni pistokas alkaisi sekin vihdoin kasvaa. Se on ollut minulla kohta kolme kuukautta eikä osoita mitään kasvun merkkejä. Tänään tuskastuin ja epätoivoissani kaivoin sen ylös. Juuria se on kasvattanut, eli se lienee sittenkin hengissä. Annan sille vielä aikaa. Noin puolentoista kuukauden päästä olen ollut vuoden ostolakossa. Se ei ole onnistunut täydellisesti, mutta mietin, voisinko ostaa itselleni joulukaktuksen palkkioksi. Hetkittäin olen sitä mieltä, että ilman muuta, mutta samaan aikaan hirvittää ajatus taas yhdestä muoviin pakatusta kasvista, joka on kasvatettu ties missä kasvihuoneessa ties millä myrkyillä ja kuljetettu tuhansia, ehkä jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä. Ostaminen ei oikeastaan ole aito vaihtoehto, joten pitäkää peukut pystyssä, että tämä onnistuu.


Ostolakon aikana olen yrittänyt raivata kotiamme. Katsoin jopa yhden jakson Marie Kondoa Netflixistä - mikä pettymys! Olen yrittänyt hyödyntää kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä meiltä löytyy. Olin jo vieämässä lasten vanhaa Toy Story 3 -peltisalkkua metallinkeräykseen, kunnes tajusin sen olevan juuri sopivan kokoinen muliinilangoilleni. Siskoni ja serkkuni tyrmäsivät ajatukseni, mutta jääräpäisesti ryhdyin tuumasta toimeen.


Poistin kahvan ja maalasin salkun lasten pienoismallien pohjamaalilla (sain sen kulutettua loppuun ja pääsin isosta spraypullosta eroon). Sisäpuolelle kanteen kiinnitin serkultani joskus saamani ihanan ompeluaiheisen kortin. 


Olisin halunnut saada metalliin prässätyt kuviot oiottua, mutta en siinä onnistunut. Ne näkyvät edelleen ulkopuolelle. Ehkä keksin siihen jotain, toistaiseksi se saa olla näin. Tämä on joka tapauksessa hyvin monta kertaa parempi kuin aiempi muovinen marmeladirasia, joka päätyi muovinkeräykseen. Samalla kun järjestin kaikki muliinilankani, kävin tekijäänsä odottavat aikanaan hamstratut ristipistomallini läpi. Niitä on aika monta, aloitettujakin kymmenkunta. Saisinkohan edes jonkun pistelyn valmiiksi tänä kesänä?


Kukkien kasvattaminen pistokkaista, sukkien kutominen jämälangoista, kotona olevan roinan järjestäminen ja tuunaaminen, kaikki sinällään tärkeitä ja hienoja asioita, mutta sittenkin... Käytämme ekosähköä, olemme luopuneet kertaköyttötavaroista ja kierrätämme kaiken mahdollisen. Kuljen pyörällä aina kun mahdolista, mutta toisaalta ajan autolla kauppaan hakemaan lisää ruokaa, kuskaan lapsia harrastuksiin ja ajan mökille. Minulla on olo, että tämä on vain pientä näpertelyä, elän vain näennäisesti ekologista elämää. Olen ollut yli kymmenen kuukautta ostolakossa, mutta kuitenkin tuona aikana ostanut lapsille heidän tarvitsemansa asiat ja antanut fyysisiä tavaralahjoja sen enempää asiaa miettimättä (näin olin sen alunperinkin kirjoittanut lakkoni sääntöihin).

Olen luopunut punaisen lihan syömisestä, mutta teen perheelleni ruokaa siitä. Minä en juo maitoa, mutta kannan sitä lapsille juotavaksi litrakaupalla. Syön edelleen juustoa ja kermajäätelöä, nautin irtokarkeista omaan pussiin ostettuna, vaikka eivät nekään mitään zero waste ole, pussit ja laatikot ovat vain isompia ja jäävät kaupan murheeksi. Korjaan vaatteita minkä ehdin, mutta kun joku vaate on tullut tiensä päähän, heitän sen roskiin. Aika ja tila ei anna myöten säästää jokaista kangastilkkua mahdollista myöhempää käyttöä varten. Toissa viikolla heitin vanhoja kylpypyyhkeitä pois, koska a) yksi perhe tarvitsee vain rajallisen määrän niistä tehtyjä rättejä, b) kukaan ei halua niin kuluneita ja kulahtaneita pyyhkeitä ja c) edes eläinsuojeluyhdistykset eivät huoli niitä, niillä on pyyhkeitä varastossa pitkäksi aikaa.

Olen leiponut hapanjuurella paljon ja tekisi mieli sanoa, että se alkaa sujua. Kokeilin tehdä ylijäämäjuuresta vohveleita (aamiaiseksi, koska kesällä voi), ne tuli syötyä, mutta en usko tekeväni niitä toiste. Voikukkasiirappi niiden päällä oli annoksen parasta antia. Lounaalla söimme salaattia. Kuopukseni, erittäin nirso ruokailija, söi sitä tyytyväisenä, vaikka siinä oli (hänen tietämättään) vuohenputkea ja voikukan lehtiä mukana.


On hetkiä kun tuntuu, että olen jo pitkällä tällä ekologisella matkallani. Matkalla, joka alkoi kaksi vuotta sitten muovin välttelyllä, laajeni vuosi sitten ostolakoksi ja viimeisen vuoden aikana räjähti huoleksi meidän yhteisestä maapallosta. Sitten tulee niitä hetkiä, kun tuntuu että olen kulkenut matkaa vasta pari askelta. Kun kaipaisi perheen tukea ja kannustusta (mieluiten tietysti osallistumista), mutta saakin iskun vasten kasvoja kun miehen toiselta puolelta maailmaa tilaamat golfmailat toimitetaan muoviin käärittynä kymmenen kertaa liian isoon pahvilaatikkoon pakattuna.

Ei auta kuin olla armelias itselleen ja uskoa, että jokainen askel oikeaan suuntaan on hyvästä. On luotettava siihen, että jokaisen askeleen jälkeen voi ottaa seuraavan askeleen. Voi vain toivoa, että kun mittarissa on tarpeeksi monta askelta, ei niitä tarvitse ottaa enää yksin vaan mieluiten rinnakkain perheenjäsenten kanssa.

Isot muutokset eivät tapahdu hetkessä, millä ihmeellä sen muistaisi. Kaikki hamstratut langat ja projektit, muistutukset aiemmasta elämästä ja ylikuluttamisesta, nekään eivät lopu hetkessä, mutta yksi kerrallaan kuitenkin. Sain vihdoin valmiiksi maton mökin vessaan. Langat ostin viime kesän helteillä. Paksu villalanka ei halunnut asettua, ei ennenkuin pingotin sen nauloilla märän pyyhkeen päälle vanhaan levyyn kiinni. Järeitä toimia, mutta kyllä kannatti.
 

Askel kerrallaan, hetki kerrallaan, nautitaan jokaisesta kesäpäivästä.

Sain sen vihdoin valmiiksi, miehen viime joulun joululahjan nimittäin. Eikä se ole kuin hups, 5 kuukautta myöhässä! Tämä lahja oli täsmätoive ja sen toteuttamiseen tuli matkan varrella useita hyvin tarkkoja ohjeita, tai siis toiveita, lisää. Mutta siinä se nyt on, Seamus golfin Fescue Sunday bagin inspiroima golf bägi.


Ruudullinen kangas on Harris Tweedin Macleod -villakangasta. Huom! Ostolakon aikana saan ostaa lahjoja ja lahjoihin tarvittavia materiaaleja. Yksivärinen kangas on minun noin 30 vuotta vanha Barbourin öljykangastakki. Takki oli paikoin reikäinen ja hyvin kulunut, se oli myös aivan väärän kokoinen minulle, siksi annoin sille uuden elämän tässä bägissä.


Yhden vetoketjun, 8 niittiä ja kaksi D-rengasta ostin, muuten kaikki on kierrätetty joko mainitusta takista, miehen vanhasta golf bägistä (olkahihna ja pehmusteet) tai minun varastoista (kuminauhat, puristimet, klipsit ja strapit). Takin takataskusta (koko selän levyinen ja korkeahko) tein vuorin, käsien lämmittelytaskuista tein taskupussit vetoketjutaskuille. Povitaskun vetoketju oli vähän lyhennettynä hyvä toiseen taskuun.


Tämä oli aikamoista aivojumppaa, miten ja ennenkaikkea missä järjestyksessä työn toteutti. Mies näytti erilaisia kuvia ja minä yritin parhaani mukaan ratkaista. Miten yksinkertainen juomapullotaskukin voi vaatia kaksi purkamista, ennenkuin onnistuu?


Nyt odotan jännityksellä (lue: kauhulla) miten hyvin bägi vastaa miehen odotuksia ja miten hyvin se tulee kestämään. Tämä on taas niitä projekteja, kun olisi tarvinnut teollisuuskoneen kotiompelukoneen lisäksi. Kirjastoissa on kaikenlaisia koneita lainattavissa nykyisin, mutta en ole vielä löytänyt järeämpää konetta.


Tämän aivopähkinän lisäksi olen jatkanut hortoilua ja tehnyt ensimmäistä kertaa ikinä voikukkasiirappia! Ah mitä herkkua, ymmärrän hyvin, että tätä kutsutaan vegaaniksi hunajaksi. Tätä maistettuani en enää ikinä pysty katsomaan voikukkia vain viheliäisinä rikkaruohoina.


Vuohenputket pääsivät piirakkaan enkä voi kuin ihmetellä, miksi vasta nyt löysin tämän idean ja tämän reseptin.


Ostolakon aikana en saa ostaa edes kesäkukkia. On mentävä sillä mitä on. Peikonkakkarat olivat ainoat itäneet kesäkukan siemenet, ne saivat kaveriksi pelakuun pistokkaista kasvuun lähteneet vauvapelakuut. Löysin mökiltä syksyllä tyhjentämättä jääneen kukkaruukun alta pienen verson maahumalaa tai jotain koristehumalaa. Mikä riemu! Se selvisi talvesta, jospa se intoutuisi näiden muiden selviytyjien kanssa kasvamaan oikein kunnolla.


Ja tietysti, jotain uutta koukullakin. Afrikan kukkia, niinkuin edellisessä postauksessa lupailin.


Viikko toukokuuta jäljellä. Viikon kuluttua alkaa kesä. Nautitaan kevään viimeisistä päivistä.

Ostolakkoa on nyt yli yhdeksän kuukautta takana. Tuntuu uskomattoman pitkältä ajalta, mutta toisaalta niin mitättömän lyhyeltä. Viime aikoina olen halunnut kaikenlaista kesämekosta uusiin nojatuoleihin ja puukengistä taikinan nostatuskoreihin. Miksi ihmeessä, tekeekö kevät sen? Vai mahdollisuus toivoa jotakin äitienpäivälahjaksi? Vai olenko ylipäätään kyllästynyt kaikkeen ja nyt iskee vasten kasvoja se, että näillä tavaroilla mennään?

Ostolakkoni ehdoissa on, että saan ostaa uudet kumisaappaat rikkinäisten tilalle. Mutta ihan parasta, minun ei tarvitsekaan käyttää tuota oljenkortta, koska luottosuutarini lupasi korjata saappaani! Ja hänellä tosiaan on täysi luottoni, koska hän sai korjattua pohjattomat vaelluskenkäni eikä edes ihmetellyt asiaa.

Sain minä sentään jotain uutta, virkkasin vaaleansinisestä kesäneuleesta ylijääneestä Allino-langasta tiskirätin. Mielenkiinnolla odotan, miten pellava-puuvilla-lanka toimii rättinä. Lanka ei ihan riittänyt kahteen rättiin, mutta ehkä se on hyvä testata ensin yhdellä. Tämä tulee tarpeeseen, sillä viime syksynä jo kertaalleen paikkaamani tiskirätti vetelee toden teolla viimeisiään.


Kun ei saa ostaa mitään itselleen, on hyvä hankkia uusia harrastuksia ja käyttää aikaa niihin perehtymiseen. Kävin hortoilemassa. Eli keräämässä villiyrttejä. Ostolakkoni myötä olen alkanut arvostaa alkukantaisia (ja ilmaisia) asioita. Vuosi sitten minusta tuskin olisi ollut keräämään vuohenputkia, nokkosista nyt puhumattakaan. Ja kuitenkin tässä sitä ollaan, iloisena ensimmäisestä saaliistani.


Osasta tein vuohenjuustopestoa (nam!), osasta kuivatin viherjauhetta ja osan pakastin. Nyt haluaisin päästä äkkiä takaisin mökille ja kerätä ainakin toisen korillisen luonnon antimia. Älkää pikkuiset kasvako liian nopeasti, olen tulossa lähipäivinä!

 
Villiyrteissä on sekin hyvä, että ne kasvavat varmasti. Rikkaruohoina ja viheliäisinä sellaisina minäkin pidin niitä vielä viime kesänä, nehän tunkevat joka paikkaan, vasta nyt ymmärrän, millaista lähiruokaa ne ovat. Omat viljelykseni eivät oikein ole onnistuneet tänä vuonna. Aiemmin kerroin, kuinka tomaatin taimeni kuolivat pystyyn. Kylvin uuden satsin ja nyt minulla on viisi pikkuista taimea, jotka tänään koulin vähän isompiin astioihin. Kylvin pari viikkoa sitten 10 avomaankurkun ja 10 kesäkurpitsan siementä. Ei mene kovin hyvin, kesäkurpitsoista on itänyt 2, kurkuista 1. Taisin olla liian itsevarma niiden kasvamisen suhteen, olin jo mielessäni nauttimassa sadosta ja sain näpeilleni. Tein uusintakylvön niistäkin, toivottavasti toinen kerta toden sanoo.

Joulukaktuksen pistokkaat eivät kahden kuukauden jälkeenkään ole osoittaneet mitään elon merkkejä uudella kasvulla, avokadon siemen antaa sekin odotuttaa itseään. Toivon, että olen vain malttamaton, mutta kyllähän se hyvältä tuntuisi, jos joku nyt onnistuisi.


Hapanjuurella leipominen alkaa sentään sujua jo aika hyvin. Vielä on säätämistä juuren ruokkimisen ja aikatauluttamisen kanssa, mutta perhe syö tyytyväisenä ja se on pääasia.


Ostolakosta alkaneeseen kestävämpään elämään kuuluu, että vaatteita korjataan ja ne käytetään (aikuisten oikeasti) loppuun. Minä olen korjannut vaatteita niin kauan kuin muistan, mutta nyt siitä saa olla julkisesti ylpeä. Olen parsinut sukkia, paikannut verkkareita, kaventanut fleece-liivin, tehnyt miehen uimashortseista esikoiselle sopivat, korjannut koiran lelut. Homma on oikeastaan aika koukuttavaa, kunhan alkuun pääsee, ja palkitsevaa.

Liekö kevätväsymystä, ilmastoahdistusta vai sekä että ja jotain ihan muuta, mutta on ollut vaikea ryhtyä toimeen. On ollut paljon helpompaa kutoa sukkia jämälangoista kuin vaikka pestä ikkunoita.


Olen kerännyt aikansa eläneitä pyyhkeitä kassiin, mutta en ole saanut aikaiseksi toimittaa niitä eläinsuojeluyhdistykselle, koska, niin, olen kutonut sukkia.


Olen hortoillut lankavarastossani ja hahmotellut seuraavaa projektia (mikä ei kyllä ole ollenkaan projektilistalla), mutta niinhän se on, että yksi asia johtaa toiseen ja sitten on jo selvä tarve jollekin asialle, tässä tapauksessa afrikkalaisista kukista tehtävälle tyynylle. Mutta siitä lisää joku toinen kerta.

Noin vuosi sitten olin Snurressa ostamassa lankaa eräisiin lahjaksi meneviin villasukkiin. Minun ei pitänyt ostaa mitään muuta, mutta silmiini osui vyyhti Lanitium ex Machinan käsinvärjättyä sukkalankaa värissä Romance. Ihastuin väriin ikihyviksi ja noh, arvaatte varmaan, ostin sen. Tiesin tekeväni sukat itselleni, mutta työ on antanut odottaa itseään. On ollut muita töitä puikoilla, olen etsinyt jotain sopivaa pitsisukkamallia, milloin mitäkin. Nyt kudoin ne kaikkein yksinkertaisimman mallin mukaan.


Lankaa kehutaan kovasti, mutta minä en pidä sen tuntumasta kudottaessa. Lanka tuntuu minun sormiini terävältä, epäaidolta, ei karhealta niinkuin villalanka, vaan epämiellyttävältä. Toivon sukkien pehmenevän käytössä, koska pidän väristä todella paljon. Itselle muistiin: 2,5 mm puikot ja 68 silmukkaa. Enhän minä näitäkään sukkia olisi oikeasti tarvinnut. Edelliset ovat vielä parsittavissa kasaan ja esikoisen jalan venähdettyä voin / saan käyttää hänen pieneksi jääneitä sukkiaan, mutta tulipahan taas yksi projekti listalta tehtyä.

Tämä ostolakkoni tuntuu yhdeltä suurelta huijaukselta, koska materiaaleja on edelleen vaikka ja mihin. Pidemmän päälle en halua käyttää tekemättömien projektien tekemistä oikeutuksena sivuuttaa tarveharkintaa, haluan kutoa sukat vain jos sellaiset tarvitsen, en siksi, että lanka niihin on olemassa. Mutta sittenkin, pöytä on saatava tyhjäksi, jotta voin oikeasti alkaa elää tarveperusteisesti. Ihminen tarvitsee vain tietyn määrän villasukkia ja niitä voi parsia useamman kerran ennenkuin hävittää teräosuuden ja vasta sitten purkaa varren käyttääksen sen uudelleen. En halua käyttää rakasta harrastustakaan oikeutuksena materiaalien ylikulutukselle. Tiedän, että hyvin moni tekee niin, mutta minä en halua enää jatkossa toimia siten. Nyt elän ylitsepursuavien varastojen kanssa, mutta se tilanne tulee muuttumaan.



Seitsemän kuukautta ostolakkoa takana. Joudun myöntämään rikkoneeni sitä taas: ostin pussillisen taimimultaa ja kesäkurpitsan siemeniä. Esikoinen antoi synninpäästön siemenille, koska niitä nyt voisi vaikka syödä, mutta mullan osalta lapset totesivat, että olisin voinut mennä ulos ja kaivaa sitä jonkun pensaan alta. Itse näen molemmat keinona hankkia ruokaa. Hyvät taimet kasvavat kunnon mullassa ja hyvät taimet tuottavat hyvän sadon. En ostanut mitään muita siemeniä, niitä minulla riittää.

Ostamattomuuden lisäksi olen miettinyt ylikulutusta muutenkin. Ei se, että tein jotain itse, tee asiasta yhtään oikeutetumpaa. Itse tekeminen on vain astetta parempi kuin ostaminen, varsinkin jos käyttää uusia materiaaleja. Leivoin chocolate chip cookieseja. Ihan varmasti lapset syövät niistä jokaisen eikä hävikkiä tule ja tottakai he ilahtuivat kun saivat niitä välipalaksi, mutta ei sekään voi olla oikeutus ylikulutukselle. Sen allekirjoitan, että tottumuksen takia me tarvitsemme aina silloin tällöin jotain hyvää, mutta jos sunnuntaina syötiin laskiaispullat ja eilen juotiin pirtelöt, niin tänään olisi varmasti pärjännyt ilman herkkuja.


Astioita on mennyt rikki, osa korjauskelvottomaksi ja siksi roskiin. Mitään en ole ostanut tilalle, vaikka mieli olisi tehnyt. Joihinkin on tullut pieni särö. En anna sen haitata, mutta käyttäminen olisi mukavampaa, jos terävät reunat voisi hioa. Pitäisi ostaa timanttikivi, mutta se saa nyt odottaa. Kengistäni irtosi tänään pohja. Ihmettelin, että tuntuupa oudolta käveleminen, mutta lumen seassa en nähnyt mitään kummallista. Kotona huomasin pohjan puuttuvan kokonaan. Kävelin osan matkaa uudestaan, mutta en löytänyt sitä. Jännityksellä odotan, mitä suutari sanoo, ovatko nämä entiset vai vielä korjattavissa.


Ihanaa maaliskuuta!