CampaSimpukka

Olen nyt valaistunut. Olin luullut, että Joensuu on Savoa, mutta ei olekaan, vaan Pohjois-Karjalaa. Anteeksi kaikki maantiedonopettajani savolaiset ja pohjois-karjalalaiset. Torstaisen oopperakokemuksen vielä upotessa tajuntaan, jätimme eilen aamulla Savonlinnan taaksemme ja suuntasimme Joensuuhun. Matkalla poikkesimme Kerimäelle katsomaan maailman suurinta puukirkkoa.  Se olikin kyllä vaikuttava ja voin uskoa, että kirkosta huolehtivilla ihmisillä ei ole kovin läheiset välit tulitikkutehtaiden kanssa. 

Sitten oli taiteen vuoro. Kävimme keväällä katsomassa ja kuuntelemassa Eläkeläisten ja Kuopion Kaupunginorkesterin Humpfonia-spektaakkelia, se olikin kokemisen arvoinen pläjäys. Kun kävi ilmi, että yhdistelmä nousisi lavalla vielä Ilosaarirockissa, hommasimme tuota pikaa liput ja aloimme suunnitella tätä Itä-Suomen kiertuetta tuon keikan ympärille. 

Olimme kuitenkin myöhässä hotellimajoituksen saamisen suhteen, joten päätimme lähteä karavaanareiksi jälleen ja lisäilimme päiviä sekä Joensuu-päivän eteen, että taakse. Yhden yön reissusta sukeutuu tässä parhaillaan ainakin viikon turneeta, joiden alkuvaiheista voi kärsivällinen blogiin piipahtaja lukea postauksissa Kesäruokaa ja ulkojuustoa ja Savoilua.

Joku on asentanut Itä-Suomeen valtavia järvialueita, joita saa kiertää melkoisesti päästäkseen Savonlinnasta Joensuuhun. Ei se mitään haitannut, mehän ajelimme, jopa minä kokeilin yhdistelmän nyhtämistä. En vielä tarjoutunut ajamaan keskustaan tai leirialueelle peruuttelemaan. Vaikka olemmekin kumpikin jo jossain määrin iäkkäitä ja ymmärryksemme voi olla sumentunut monissa asioissa, ymmärsimme sentään sen, ettei meidän kannattaisi mennä Ilosaarirockin festarimajoitusalueeksi valjastetulle Linnunlahden leirialueelle. Emme kumpikaan ole nuorinakaan olleet festarihaukkoja, eikä meillä ollut halua nytkään aloittaa. Menimme sen sijaan Hotelli Julien pihalla olevaan matkaparkkiin, jossa voi yöpyä yön tai pari sopuhintaan (tosin nyt hinta oli hilattu vähän ylemmäs rockin vuoksi). Sieltä oli mukava noin viiden kilometrin matka keskustaan ja sen polkaisimme pyörillämme kauniissa kesäsäässä. 

Ennen festarointia kävimme syömässä, sillä olin salapolistellut Joensuusta Ravintola Kielon kiinnostavaksi. Meillä oli varaus kello neljäksi iltapäivällä. Ravintola oli juuri avautunut ja siellä oli jo kymmentä yli täysi tohina päällä suuren seurueen ruokkimisessa. Mekin saimme heti huomiota ja ohjauksen meille varattuun pöytään. Näki kyllä, että ravintolassa oli todella kiire, joten sanoimme, ettei meillä ole mitään hoppua, vaan enemminkin paljon aikaa. 

Aloitimme, kuten melkein aina ravintolassa, lasillisilla samppanjaa ja vettä, sillä pyöräily lämpimässä säässä oli tehnyt tehtävänsä. Valitsimme syötäväksi ravintolan maistelumenun ja pyysimme sovittamaan sille viinit. 

Ennen ensimmäistä ruokaa saimme talon omaa leipää. Ensimmäisillä lautasilla oli siikaa escapeche, ratatouille ja smetanaa. Annos näytti oikein kauniilta ja maistuikin hyvältä. Pidimme.

Toinen ruoka oli miedosti savustettua riimikaritsaa ja manchegoa. Pätevää tämäkin, vaikken vieläkään oikein tykkää, että ruoka laitetaan lasilautaselle, se näyttää olevan pöydällä, tai tällä kertaa tabletilla. 

Kolmas ruoka oli taas kalaa, paistettua kuhaa ja kantarellimuhennosta. Tämä osa oli menun tavanomaisin, vaikkei siinä ollut mitään moittimista kyllä. Se vain näytti melko tavalliselta, ehkä minäkin saisin sen näköisen annoksen aikaan, vaikkei kalan paistaminen noin sopivasti minulta aina onnistukaan. Suola oli juuri kohdallaan, mikä ilahduttaa. En näköjään ottanut annoksesta kuvaa, vaan se on Kammenpyörittäjän iLuurissa ja iLuuri pitämässä hauskaa kavereiden puhelimien kanssa. Lisään kuvan myöhemmin.

Lisättu Kammenpyörittäjän iLuurista, eikä annos hassumman näköinen ollutkaan!

Neljäs ruoka oli paahdettua ankkaa ja lämpimiä kasviksia. Ankka oli parahultaista ja lämpimät kasvikset hyvän raikkaita ja rapeita. Hyvä ja kaunis annos tämäkin. 

Jälkiruoka oli raikas mansikkasorbet minttu-mansikoiden ja sabayon-kastikkeen kanssa. Annos oli koottu lasiin ja se oli hieman suurenpuoleinen ja jälleen pikkuisen vaatimattoman näköinen, mutta maku oli todella pirteä ja hyvällä tapaa ateria päättävä. 

Kokemus Ravintola Kielosta oli oikein positiivinen, tarjoilu oli kiireestä huolimatta ystävällistä ja koitimme välttää itsekin jaarittelua, vaikka pyysimmekin pari kertaa lisätietoa saamistamme viineistä. Ruokailu Kielossa maksoi meiltä kahdelta viineineen 217 euroa. Lisään tämän postauksen välilehdelle Valmiissa pöydissä, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Vatsat sopivasti täynnä lähdimme kohti Ilosaarirock-aluetta. Meillä oli liput Sulo-klubille ja siellä esiintyi alkuillasta ensin Antti Kela, sitten Pariisin kevät. Yhdeksän jälkeen tiedossa olisi Eppu Normaali ennen kuin päästäisiin asiaan, kun Eläkeläiset ja Kuopion kaupunginorkesteri nousisivat lavalle. Kun olimme pysäköineen pyörämme alueen ulkopuolelle ja kävelleet Sulo-teltalle, oli Anssi Kela on lopettelemassa tunnin settiään. Asia ei meitä suuresti haitannut, sillä ne ajat, jolloin pidimme Anssi Kelasta ovat useiden vuosien takana. Seuraavana esiintynyt Pariisin kevät oli meille aivan vieras yhtye ja sellaisena pysyikin sivukorvalla kuunneltuna, yhtään kappaletta en tuntenut, enkä tunne vieläkään. 

Eput sentään tunnen ja olikin hauska kuulla, että he soittaisivat kaksi tuntia, joten odotteluaika ennen illan huippuhetkeä kuluisi tavallaan nopeammin. Mutta toisin kävi. Kyllähän minä tiedän, etteivät kaikki viisvitoset muusikot jaksa enää pomppia koko keikkaa, mutta kun jo aloitetaan istualtaan, niin jo minä luulin tulleeni Vesa-Matti Loiria (kaikki kunnia hänelle) kuuntelemaan. Kyllä Martti muutamia kertoja nousi ihan seisaalleenkin, mutta setti kyllä vaikutti pitkälti istumiseen sommitellulta. Olipa pitkät kaksi tuntia. Ei uskoisi, että olen ollut joskus oikein innokas Eppu Normaali-fani. Niin paljon ihan oudolta kuulostavia kappaleita, niin vähän klassikkoja. Yleisö tykkäsi, mikä on tärkeinä, minusta viis. 

Puolen yön jälkeen koitti odotettu hetki, jolloin Kuopion kaupunginorkesteri kiipesi lavalle pilleineen, viuluineen ja muine tykötarpeineen. Yleisöä oli siinä vaiheessa enää melko vähän verrattuna alkuiltaan, mutta sitäkin innokkaampaa humppaväkeä näki, porukka puolalaisia fanejakin oli paikalla. Eläkeläisillä on nyt uusvanha rumpali, joskus aikaisempinakin vuosina kokoonpanossa paukuttanut Tapio Santaharju. Kyllähän me vähän Kristiania kaipasimme, mutta emme liikaa. Talvinen Humpfonia-kokemus oli vielä melko kirkkaana mielessä, mutta saatoimme reilun tunnin setin jälkeen sanoa, että nyt kyllä kulki paremmin, paljon paremmin. Taustalla soittanut orkesteri pääsi nyt mielestämme paljon paremmin esille ja settikin oli mieluisampi. Muistiani saa haukkua surkeaksi, mikäli setti oli ihan sama. Ainoa asia, mitä moitimme Kammenpyörittäjän kanssa ja vanhempien ihmisten oikeudella ankarasti moitimmekin oli yleisön käytös. Ilmiö nimeltä humppajuna kuuluu Eläkeläisten keikoille, mutta siinä pitäisi olla joku tolkku. Asiallinen humppajuna kulkee yleisön joukossa niin, ettei kukaan muu ole vaarassa saada nyrkistä silmäänsä tai kaadu junan mennessä ohitse. Eilen illalla ihmiset, kaikenikäiset, nuoret ja vanhemmat, miehet ja naiset villiintyivät niin, että nurin mentiin siellä täällä. Mutta onneksi mitään pahempaa ei sattunut ja yleisöllä oli hauskaa, se on tärkeintä. 

Oli kyllä hauska ajaa yöllisessä kaupungissa, kunhan pääsimme pois ruuhkaisilta keskustan kaduilta, ilma oli viileää ja peltojen päälle muodostui kaunista usvaa. Päämme painuivat tyynyihin puoli kolmelta yöllä ja ainakin minun unissani humpattiin melkein aamuun asti. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä oli tarkoitus palata Joensuusta suoraan kotiin. Kammenpyörittäjä sai kuitenkin kutsun kaverinsa luokse ja sitä ajatellen karavaanimme tulikin melko läheltä kotia Riihivuoreen. Minä en ollut koskaan käynyt tässä korkealle vaaran päälle rakennetussa laskettelukeskuksessa, minä kun en mutkamäenlaskusta perusta. Hämmästyin kovasti, kun kiipesimme todella jyrkkää hiekkatietä aivan vaaran päälle hiihtohissien viereen. Täällä on sorakenttä, jonne matkailuautot ja -vaunut varmasti talviaikaan sankoin joukoin parkkeerataan laskettelutukikohdiksi. 

Maisema on huikaisevan kaunis, vaikka sitä kyllä turmeleekin osaltaan hiihtohissien yläasemat ja erilaiset mainokset. Vaaran laella on kesäteatteri ja tänäänkin esityksiä. Leikittelin ajatuksella mennä katsomaan Kätkäläiset-esityksen, mutta arvatkaa vaan sainko aikaiseksi? En suinkaan, vaan nautin olostani, Eurosportista (eilinen Tourin etappi jäi väliin tiiviin ohjelman vuoksi) ja kirjoittelen postaustani. Vein Kammenpyörittäjän lähemmäs kaverinsa kotia ja hän ajeli pyörällä loppumatkan aikoen narrata, että tuli kotoa koko matkan. Ei sellaisia mäkiä, joita tällä matkalla on, sillä satavuotias Urheilu ei ole liukkain pyöristä! Kekkereiden päätyttyä joskus paljon myöhemmin menen häntä vastaan ja poimin kyytiini. 

Seuraan Eurosport playerin kautta Tour de Francen kahdeksatta etappia. Kurkistin luimupupusta, mitä eilen tapahtui ja nyt viihdyn mitä parhaiten. Ainoa mikä tässä lievästi harmittaa on se, etten edelleenkään pääse kokkaamaan mitään ranskalaista ruokaa. Mielikuvitukseni ei riitä, etenkin kun olen yksin. Minulla olisi varattuna salaattiainekset, mutta sitä ennen pitäisi käydä tiskaamassa astiat, eilisellä leirillä emme ehtineet käyttää tiskaamismahdollisuutta. Luultavasti natustelen vain pätkän patonkia ja mansikoita.

Osaatteko tunnistaa hetken, jolloin joku asia tosiaankin riittää? Tiedättekö, että nyt on kiintiö täynnä ja pitää keksiä uutta puuhaa? Minä en. Yleensä. Mutta nyt tiedän ainakin yhden asian tiimoilta. Tiedän, että olen nyt nähnyt tarpeeksi J. Karjalaisen keikkoja vähäksi aikaa, kolme keikkaa 26 päivässä on tarpeeksi. Kuopion keikan jälkeen leijuin metrin korkeudella pari vuorokautta. Lutakon setin jälkeen olin, että no jaa. Eilisiltaisen Äänekosken KeiteleJazzin keikan jälkeen olen niin tyytyväinen, että on viisainta lopettaa kesäiset kulttuuririennot tähän. J. Karjalainen oli jälleen hyvässä vedossa, ei vain töissä ja yleisökin hoiti hommansa. Don't push your luck, sanoo amerikkalainen ja on ihan oikeassa. Ainoa mikä jäi ihmetyttämään oli tapahtuman nimi, tai sitten olen ollut tietämättäni  jo pitkään jazz-entusiastikko. Tapahtuman ohjelmaa katsoessani uskallan päätellä, että festivaalin loppupuolella paikalla nähtäisiin ja kuultaisiin myös jazzia. 

J. Karjalaisen lisäksi kuulimme eilen Kari Peitsamoa. Tulin yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että Peitsamo on täyttä rautaa, ellei jopa nero. Tampereella näimme trubaduurin kitaroineen, eilen lavalla oli täysiverinen rokkari. Peitsamo osaa ottaa yleisönsä, lempeä itseironia ja hersyvä huumori upposi, until the absolutely bitter end. 

Kolmas Nainen päätti illan ja komeasti päättikin. Korkeaa ikääni puolustuksena käyttäen voin sanoa olevani vanha Kolmas Nainen-fani. Olen sittemmin kyllä pudonnut kelkasta, enkä ollut tiedostanut, että jo vuonna 1994 hajonnut bändi teki paluun 2009 ja on viime vuosina keikkaillut harvakseltaan. Sen siitä saa, kun kuuntelee vain omia vanhoja levyjään, roskacountrya ja Eläkeläisiä. Eilen illalla Kolmas Nainen antoi hieman odotuttaa itseään, mikä minua iltaunista pikkuisen ärsytti, mutta odotus kannatti ja Keiteleen rannalle pystytetty festivaaliteltta jyrähti täyteen pauhuun, kun orkesteri viitsi aloittaa. Vasta kotimatkalla hoksasin tuumia, eikö yhtyeellä ole lainkaan uudempaa materiaalia. Eikä pikawikittelyn mukaan tosiaan olekaan, ellei lukuun oteta Sydänääniä-levyä vuodelta 2009. Siltä he soittivat muistaakseni vain yhden kappaleen. Pauli Hanhiniemen charmi on tallella, se on sanottava. Kaikki kappaleet oli sovitettu selkeästi rankemmin kuin alkuperäislevytykset, täytyykin verrata kuuntelemalla vanhoja levyjä tänään tuolta levykaapin uumenista. 

Tapahtumasta on muutoin vaikea sanoa kovin paljon yhden illan perusteella. Pidimme hyvänä juttuna sitä, että alaikäinenkin nuori pääsee K-18-tapahtumaan vanhempiensa seurassa. Pikkulapsia paikalla ei näkynytkään, mikä oli myönteisesti merkillepantavaa. Yleisössä alkoi loppuillasta ilmetä melkoisia toikkarointiesityksiä, eivätkä sellaiset ole lapsille (jos kenellekään) kivaa katsottavaa. Olematonta hattua nostaen on todettava, että nuorempi polvi näytti jälleen festaroivan meitä keski-ikäisiä fiksummin. 

Haluatteko tietää mikä on ehdoton keski-ikäisyyden määritelmä? Tietysti se, että lähdetään keikalta juuri ennen encorea, ettei joutuisi tungeksimaan alueelta ulos ja ehtisi autolle ennen muita!

Nämä kesäiset vapaapäivät tekevät minut hetkessä viikkopöllöksi. Tällä viikolla on minun laskujeni mukaan ollut ensin maanantai ja tiistai, siihen asti pysyin töiden vuoksi ihan viivalla. Sitten tuli lauantai ja eilen tuntui perjantailta,  sillä ei tuntunut yhtään sunnuntailta, vaikka se tavallisesti seuraa lauantaita. Kalenterista tulkkaan, että nyt on perjantai, ihan aamusta asti ja se ilahduttaa mieltäni, sillä työt kutsuvat vasta maanantaina, joka perinteisesti tulee viikonlopun jälkeen. Mikähän siinäkin muuten on, että jotkut päivät tuntuvat omiltaan, mutta harvoin mikään päivä tuntuu tiistailta tai torstailta, tiistai tai torstaikaan? 

Campasimpukka on muistaakseni ruokablogi, joten palataanpa asiaan. Hankimme vastikään hiiligrillin. Olemme vuosia käyttäneet kaasugrilliä, erilaisia nuotiovirityksiä ja savustuspönttöä (joka sivumennen sanoen paloi viime loimutuskerralla pohjastaan puhki) ulkokokkailussa, mutta pallogrilliä meillä ei ole ollut sitten 90-luvun alun. Sekin taisi olla edellisen vuokralaisen kellariin hylkäämä ruosteinen ufoa muistuttava vempele, jonka kolme jalkaa eivät todellakaan taanneet vakaata pystyssä pysymistä. Emme tosin kokkailleetkaan siihen aikaan kovin kummoisia ja ruosteenpunainen kaukalo mahtoi täyttää tehtävänsä sitenkuten. 

Nyt olimme päättäväisiä asian suhteen, Weber meille heti tänne nyt, mieluiten eilen. Ennen kaupoille lähtöä tsuumailimme autojemme takakontteja ja yhteisesti totesimme, että ne ovat kaikki turkasen pieniä, ei ole enää farmaria eikä tila-autoa, ei isoa tilaa kuljettaa kookkaita tavaroita. Mutta onneksi on avoauto, Ministä katto alas ja menoksi. Ei satanut. Kiersimme muutamat potentiaaliset vähittäisliikkeet lievä bonuksenkiilto silmissämme (edelleen kaihertaa se bonusten keruu Kuopion viinifestivaaleilla, joten koko kuukauden olemme luontomme vastaisesti käyttäneet S-ryhmän liikkeitä epätavallisen paljon kuukausibonuksen maksimoimiseksi), mutta turhaan. Kaihoamaamme mallia ei ollut tarjolla tai sitten sen värisenä, että grillaaja mielellään olisi punavihersokea, niin ätläkkää vihreää väriä löytyi. Olimme jo luovuttamassa, kun muistimme, että Plantagenissakin myydään Weberiä. Sieltähän löysimmekin juuri haluamamme mallin iloisen mustana ja vieläpä edullisempaan hintaan, kuin ääskaupassa. Viis bonuksista, grilli Minin takapenkille ja kotia kohti. Mukaamme lähti myös pussillinen brikettejä ja muita tykötarpeita. 

Tähän asti kaikki sujui siis hyvin. Laatikkoa purkaessamme kiitimme pahvisia pakkausmateriaaleja, ei palleroakaan styroksia, jota Kammenpyörittäjä kammoaa yhtä paljon kuin minä itäneitä perunoita tai edellisen istujan jäljiltä lämmintä toimistotuolia. Siis paljon. Kammenpyörittäjä kokosi grillin ripeään tahtiin, eikä ylitse jäänyt isoakaan pussillista osia, tai siis jäi pari ylimääräistä prikkaa, sillä renkaiden kiinnityksen voi helposti sössiä grillausinnon käydessä liian suureksi. Kyselin tarvitseeko grilli talvirenkaita, mutta ei kuulema tarvitse, jos ei lähdetä yleisille teille. 

Meiksi epätavallisen suurta malttia osoittaen aloimme grillauspuuhiin vasta ostotapahtumaa seuraavana päivänä. Missio oli valmistaa hampurilaispihvejä kyseisen päivän synttärisankarin toiveesta. Brikettien sytyttäminen siihen tarkoitetussa lieriössä onnistui aika hyvin, luulen. Mutta sittenpä tulikin tenkkapoo. Ohjeessa kuvailtiin brikettien tulevan noin puolessa tunnissa harmaan tuhkan peittoon ja olevan siinä vaiheessa valmiit. Briketeistä tuli ruskeita ja niiden pinta oli aivan kuin hiekkainen. Kippasimme ne kuitenkin grilliin ja siirtelimme niitä sieväksi kerrokseksi grillin pohjalla olevalle ritilälle. Sen jälkeen ei tapahtunutkaan paljon mitään. Lämpö nousi tuskin sataan asteeseen ja rakkaudella ja hellyydellä valmistamani paistijauhelihapihvit värisivät viluissaan grillausritilällä. Jonkun ajan kuluttua luovutimme siltä erää, sillä nälkä oli melkoinen. Löin luotettavan Grand Hallin tulille ja kymmenessä minuutissa äidinrakkauteni ilmentymät olivat grillatut. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Kävimme toissapäivänä ostamassa muutaman pussin erilaisia hiiliä, kaiketi mustia kaikki. Niillä aiomme tänään kokeilla uudelleen, kunhan perhe eilisen konserttipläjäyksen jälkeen ylipäätään kömpii hereille. Nyt olisi oiva tilaisuus neuvoa noviiseja, otamme mielellämme vastaan kaikki neuvot hiiligrillaamisen ja myös noiden brikettien suhteen. Iltapäivällä seuraa otto 2 ja raaka-aineena on naudan sisäfile tavanomaisine kesäisine kasvislisukkeineen.

Olimme pienellä Tampereen reissulla, jolta palasin muutamaa uutta kokemusta rikkaampana. Tällä kertaa kävi niin, että ne asiat joista minulla oli matalat odotukset, yllättivät positiivisesti ja päinvastoin. Sää oli melko kelju, eilen satoi tasaisesti aivan siihen asti, kuin ennusteessa oli arveltukin. Iltaa kohden sää parani, se oli mukavaa. 

Emme olleet koskaan aikaisemmin majoittuneet Omenahotelliin, mutta nyt sekin on kokeiltu. Aivan kelpo nukkumispaikka, eikä ainakaan näin arki-iltana ollut mitään mekkalaa, kuten olen kuullut viikonloppuisin joskus olevan. Ompun sijainti Hämeenkadulla oli erinomainen ja sattumalta osuimme auton kanssa tuliterään P-Hämppi-pysäköintihalliin.

Kulttuuripainotteisen matkamme ensimmäinen tapahtuma oli Keskustorille pystytetty oluttelttakylä, jossa esiintyi alkuillasta Kari Peitsamo. Sain jo ajomatkan aikana pienen läpileikkauksen Peitsamon musiikista, mikä olikin hyvä juttu. Muutoin olisin juuri ja juuri tunnistanut vain kappaleen Kauppaopiston naiset. Peitsamo esiintyi yksin kitaransa kanssa kolmen vartin verran, mikä oli ainakin minulle oikein sopivasti, sain kyllä rahalle vastinetta oikein hyvin. Keskustorin konsertit ovat sivumennen sanoen ilmaisia. 

Olin valinnut meille illallispaikaksi Saludin, sillä la Vuelta lähestyy ja olin lukenut, että siellä saisi mallikasta espanjalaisruokaa. En aio jaaritella tästä kokemuksesta pitkään. Yksi tilaamistamme annoksista oli erinomainen, Especial de la casa KOBE ESTILO WAGU-härän sisäfileepihvi. Kaikki annokset olivat liian suuria, hinnasta en niinkään marise, mutta on noloa, kun ei ole mitään mahdollisuutta jaksaa syödä puoltakaan tilaamastaan annoksesta. Kokemuksessa kiitän mieluisaa pöytäseuraa. Luulen, että ensi Tampereen vierailulla menemme Hella & Huone-ravintolaan, jota nytkin ensin tuumin meille illallispaikaksi.

Illan päätteeksi tallustelimme täysien vatsojemme perässä Tampereen Klubille kuuntelemaan Eläkeläisiä. Tämä oli nyt neljäs kerta, kun kulkeuduin orkesterin keikalle ja alan päästä jo jyvälle, missä tästä on kyse. Kerroin keväällä, että saksalainen yleisö humppasi aivan hulluna, mutta niin humppasi kyllä suomalainenkin, tosin melko paljon kosteammissa tunnelmissa. Humppajuna puksutti ympäriinsä koko keikan ajan ja sydänala tutisi humpanjytkettä vielä aamullakin. En pidä mahdottomana ajatuksena mennä uudelleenkin Eläkeläisten keikalle. 

Tänä aamuna noudimme automme Hämpistä ja suuntasimme kauppahallia kohti. Sieltä hankimme tuikitärkeän tuliaisen, käpykakun. Olimme niin hurjia, että ostimme myös perunaleivoksia, näillä makeilla uskalsi kyllä kohdata kotimieheksi jääneen nuoremman perillisen. Käväisimme kotimatkalla IKEAssa, jossa oli muutama muukin juuri tiedostanut myytävän aamiaista 50 sentin sopuhintaan. Ihmettelin hieman, miten vaikea se onkaan ottaa yksi juustosiivu ja yksi kananmuna, niitä valittiin hyvin huolellisesti. Kaupan puolelta ostimme irtolautasia kuvaustarkoituksiin, kassa katseli taas hieman kummissaan, että millaistahan astiastoa me oikein keräämmekään.

Tour de Francen lopputohinat ovat meneillään. Olemme katsoneet tämän päiväisen etapin, jonka voittajaksi ylsi jo toistamiseen tässä kisassa Movistarin Rui Costa. Nyt käymme läpi eilisiä tapahtumia. Kokonaiskilpailu alkaa olla paketissa, mutta viimeiset vuorietapit ovat kyllä itsessäänkin todella kiinnostavia. Koska palasimme reissusta vasta iltapäivällä, tein nopean salaatin uuteen Ikeasta ostettuun vatiin ja samalla muistelimme yhtenä iltana maistelemiamme ranskalaisia juustoja. Pari niistä oli niin tujakan hajuista, etten tahtonut maistaa ja Kammenpyörittäjäkin sai syödä niitä melko etäällä, sisätiloissa kylläkin, sillä ilta oli kovin viileä.

Huomenna ja ylihuomenna, viimeisinä lomapäivinä haluan vielä tehdä jotain ranskalaista ruokaa ennen kuin tämä Campasimpukan kolmas ranskalaisen ruoan haaste on ohitse Tour de Francen päättyessä Pariisiin.

Olimme viime viikolla Kuopiossa kuuntelemassa J. Karjalaista ja vähitellen varpaani ovat palautumassa ennalleen, sen verran perusteellisesti liotin silloin jalkani vesisateessa. Parempi se kuitenkin, kuin kenkäni, varvastossut ja asvalttimiehen (käyttämätön) sadetakki olivat aivan pätevä keikka-asu. Tänään tilanne on toinen. Tänään on hieno päivä, aurinko paistaa ja olen päättänyt, että asiaintila jatkuu samanlaisena ainakin kello 18 asti. Ei sada, ei pisaraakaan. Saamme kuulla J. Karjalaista auringonpaisteisella Lutakonaukiolla. Sellaisen nimen antoivat tuolle maapläntille Jyväsjärven rannassa sataman läheisyydessä. En ole kyllä varma, paistaako sinne aurinko, sen verran korkeita taloja on joka puolella. Tiedän olevani aivan liian vaikka mitä (esimerkiksi vanha, Suomipop-vastainen ja  lyhyt nähdäkseni mitään, jos eteeni tulee yli 165 senttisiä ihmisiä) festivaaleille, mutta menköön! 

Päivän ranskalaisuus taitaa jäädä vähiin, sillä meillä syödään edellispäivien tähdenlentoja, Tour katsotaan illalla tallenteelta. Huomenna sitten taas uudelle innolla! Oli muuten hauskaa huomata eilen, että oli vasta torstai, olin koko päivän melkein iltaan asti lauantaissa. Useinkin elän päivän suuntaan tai toiseen pielessä, mutta kaksi päivää on jo luksusta, etenkin näin päin. 

Eilen illalla tuli testattua muutama asia. Ensinnäkin se, että S-ryhmän Kuopio Wine Festival ei ole meidän juttumme. Kyllähän me hyvää kallista viiniä joimme liikaa tarpeeksi, mutta muuten koko konsepti jäi hämäräksi ja käänteisinnostavaksi. Ehkä etukäteen varatut vip-paikat oikeilla ruokalajeilla olisivat muuttaneet mielemme, mutta eihän meillä sellaisia parempien ihmisten paikkoja ollut.


Olimme paikalla J. Karjalaisen tähden ja se kyllä kannatti. Testasimme myös erinäisiä sadetakkeja ja sateenvarjoja ja tulimme siihen tulokseen, että mitä väliä kastuuko, vai pysyykö kuivana! Sateenvarjo ja keikan katsominen eivät sovi yhteen. Jos on hienohelma ja päässä uusi tonnin permanentti, ei kannata lähteä keikalle sadesäällä. Sadetakki sen sijaan ei estä takana olevaa näkemästä, muttei myöskään kantajaansa kastumasta. Saattaa kyllä olla, että paitani kosteus oli osaksi omatuottoistakin, sillä pompin ja pogosin kuin entinen tyttö 80-luvulla (jolloin siis pompin ja pogosin kaikki keikat alusta loppuun ja vielä kotimatkankin).

Eräässä blogissa puhuttiin siitä, että artistin pitää heittäytyä senkin uhalla, ettei näytä coolilta ja viittasi ymmärtääkseni siihen, ettei mm.  J olisi heittäytynyt edellisviikonlopun keikalla. Eilen ainakin heittäytyi ja silti näytti coolilta. Ja kuulosti niin hyvältä, että jollei olisi koko ajan hymyilyttänyt, olisi itkettänyt. Kuulimme monta kappaletta uusimmalta levyltä, mutta myös niitä parhaita vanhoja kappaleita ja J tuli takaisin kolmen lisäkappeleen kanssa kahteen kertaan. Reilun viikon kuluttua voimme testata, miten J silloin heittäytyy, kun hän esiintyy Jyväskylässä.

Kun tallustimme kesäyössä puolen kilometrin matkaa hotelliin, testasimme vielä muistiamme siitä, koska olimme viimeksi nähneet J. Karjalaisen keikan. Tulimme siihen tulokseen, että se oli niinkin vastikään, kuin 18 tai 17 vuotta sitten. Tämä pieni epätarkkuus johtuu siitä, etten muista olinko silloin juuri alkanut odottaa kuopusta vai olinko viimeisilläni raskaana (mistä pitäisi seurata se, että raskauteni olisi kestänyt yli vuoden, mikä ei keskellä yötä ollut mitenkään kummalliselta kuulostava seikka). Sen Kammenpyörittäjä muistaa hyvin, että hän käytti esikoista puskapissalla Jyväskylän Lounaispuiston kesäisessä konsertissa, jossa J esiintyi, samoin Maarit ja Sami Saari ainakin, muita emme muista. Esikoispoikamme antanee anteeksi tämä uriiniaiheisen muistelon, en laita sitä tunnisteeksi.

Tänään ei ole vielä satanut kuin kerran, aamiasaikaan. Hotelli Scandicin aamiaishuone teki uuden ankeusennätyksen, jokaikinen käymäni koulu voittaa ruokasalinsa viihtyisyydessä tämän salin. Saimme kyllä vatsat täyteen samalla, kun mietimme millaista on olla ammatiltaan hotelliaamiaisen maskotti. Niitä on ilmeisesti näin kesäaikaan ja koulujen syys- ja hiihtolomien aikaan laajalti tavattavissa eri ketjujen hotelleissa. Konseptiin kuuluu se, että hahmo on puettu räikeisiin vaatteisiin ja päässä on ylisuuri maskottipäähine. Työnkuvaan kuuluu tepastella edestakaisin, halailla niin innokkaat kuin vastahakoisetkin lapset, sekä hämmästyttävä määrä nuoria miehiä. Valokuviinkiin pääsee ja työsuhde-etuihin kuulunevat lasten pikaisesti tekemät piirustukset. Hyvä puoli tuossa pätkätyössä on se, että sen voinee pitää salassa ja pokkuroida kostyymissään incognito, kunhan katsoo, ettei kukaan näe, kun hiipii ulos duunimestan takaovesta aamiaisajan päätyttyä.

Päivän kulttuurikohteina meillä olivat Puijon Torni, jonka näkeminen juuriperspektiivistä riitti ja Kuopion Automuseo, joka on liikuttavan pieni. Siellä oli muutama vanha auto ja ainakin yksi polkupyörä. Tänään oli ilmeinen ruuhkapäivä, sillä vieraskirjassa oli jo melkein kymmenen nimeä.


Keskustan torintienoo on ison remontin kourissa, kuinkahan kauan se mahtaa kestää. Meitä hämmensivät myös paikalliset liikennejärjestelyt. Olemme usein moittineet Jyväskylän muutamaa epäloogista risteystä, mutta Kuopion systeemiin on turistin ilmeisen mahdotonta päästä sisälle. Olimme juuri käsittämäisillämme, että keskustan risteyksistä joka toinen on tasa-arvoinen ja joka joka toisessa on kolmioita, mutta seuraavaksi sitten olikin kaksi peräkkäin kolmioin varustettuna. Pudottaahan se vauhdit alas, kun ei voi olettaa jonkun loogisuuden vallitsevan, mutta useassa risteyksessä oli selvää epätietoisuutta siitä, kuka mahtaa olla ensimmäinen, joka saa mennä. Kaikki seisoivat paikoillaan, kunnes suurin ajoneuvo yleensä lähti sitten liikkeelle. Alkuasukkaat, otamme mielellämme vastaan  Kuopio-ajotapatietoutta. 

Hankimme majoitustiloihimme hieman päivävirkistettä, Tour de Francen hengessä samppanjaa, patonkia ja vuohenjuustoa, sekä paikallisia mansikoita. Ilmastointi on ilmeisen tuntematon käsite tässä majoitusketjun lenkissä, mutta ikkunat on avattu niin auki, kuin ketjuviritykset antavat myöten ja pöytätuuletin hurisee kuin kissa uuninpankolla. Ei tässä mitään hätää ole, kuka sitäpaitsi käskee olla hotellihuoneessa neljän aikaan iltapäivällä? Ellei siis ole vanhus tai pikkulapsi päiväunien tarpeessaan.

Illallissuunnitelmat alkavat hahmottua, aivan hotelliamme vastapäätä on Ravintola Musta Lammas ja tuota pikaa Kammenpyörittäjä kipittää sinne varmaamaan meille pöytää. Näin ollen Ravintola Os jää vielä seuraavaan Kuopion vierailuumme. 

keräilen kuvia kauppahalleista

Tänään olen kyvytön, ei pysty. Ei millään. Nimittäin kokkaamaan italialaista ruokaa, ei tähteistä eikä muutenkaan, sillä minulla ei ole keittiötä eikä edes Eurosportia! Minulla on miniatyyrikoon vedenkeitin ja lusikka, mutta niillä ei pääse kovin korkealle kulinarismin aallonharjalle. Eilen Kammenpyörittäjä ystävällisesti viesti minulle,  miten Giro d´Italia eteni, joten sillä saralla olen lähes ajantasalla. Samalla hän kertoi, että koko talven pihastamme puuttuneet punatulkut, nuo pakkasen ja joulun symbolit, olivat tulleet nyt sinne lähes laumana ja pöllyyttivät (ei pölyttävät) marjapensaitamme niin, että kielelle pyrki kummelimainen "kyllä mä ne kohta myrkytän"-jurnutus. Tosin olen vielä kahden vaiheilla uskonko koko tulkkujuttua, kun en ole sitä omin silmin nähnyt, eikä minulle ole lähetetty asiasta multimediaviestiä.

Aamusta sää vaikutti sateiselta ja sellainen se olikin, kun lähdin pienelle Vaasa-kävelylle. Kävin pienessä sievässä kauppahallissa, jonka kerrotaan olevan 110 vuotta vanha. Sieltä löytyi viehättävä Ryytivakka-niminen herkkukauppa, jossa tein tähdellisiä ostoksia. Marmitesta olen kuullut, että sitä joko rakastaa tai vihaa, enkä vielä ole maistanut sitä. Koska sitä oli tarjolla oikein pieni purkki, olihan se ostettava, jotta tämä mysteeri osaltani selviää, kumpaan kastiin mahdan kuulua. Muutoin hankin takuuvarmemmin hyvänmakuisia herkkuja.

Eilen illalla kuuntelin kuinka Cantores Minores lauloi kauniisti kuin enkelit, oli hauska katsella miten ihan naapurinpojan näköiset tukkansa takana piilottelevat teinit saivat suustaan niin kauniita ääniä. Tänään menen kuuntelemaan ennalta minulle tuttua englantilaista The King´s Singers-lauluyhtyettä. Tutustuin heidän musiikkiinsa jo melkein 10 vuotta sitten lankoni kautta. Viimeksi kuulin yhtyettä viime syyskuussa Jyväskylässä ja sen jälkeen yksi jäsen on jälleen ehtinyt vaihtua. Myöhemmin illalla menen vielä kuuntelemaan Club for Fivea, joka sekin on useiden keikkojen verran tuttu yhtye.  Huomenna käännän volkkarin (verraten puhtaan) nokan kohti kotia ja pääsen taas kokkaamisen meininkiin. Teen kaksi italialaista ruokaa huomenna paikkaamaan sitä, ettei tänään kokannut yhtään mitään ja ostoruokakin on sitä sun tätä.