Tuumat ja tuokiot

Tattadaa: tein sen! Nimittäin Kuopio triathlonin pikamatkan: 300 m uintia, 20 km pyöräilyä ja 5 km juoksua. Tavoitteeni (alle 2 h, en ole viimeinen) ylittyi roimasti, pääsin maaliin nippa nappa alle 1,5 tunnin.

Keskustelin urotekoni jälkeen erään siivojan kanssa siitä, mitä miksi kannattaa räpiköidä kylmässä vedessä ja hikoilla tuntikaupalla, kun voisi köllöttää sohvalla tai pyyhkiä pölyjä. Olisin voinut tehdä vastakysymyksen ja tiedustella, miksi kannattaa huhkia sukulaisten toivottomissa talkoissa, kun voisi maata sohvalla, mutta koska alkuperäinen kysymys kävi kieltämättä mielessä muutaman kerran suorituksen aikana itselläkin, niin kerrataan syyt.

• Liikuntatapahtuma kalenterissa tsemppaa liikkumaan. Lenkki tekee hyvää kropalle ja päälle, siitä on tieteellistä ja empiiristä näyttöä. Kaltaiseni mukavuudenhaluinen laiskimus tarvitsee motivaatiota, ja tapahtumatavoite toimii minulle. 
• Kun liikkuu, saa mussuttaa melko huoletta ruokaa ja herkkuja, ja pysyy tutuissa mitoissa. Minulle 10% lisäys liikunnassa tarkoittaa noin 50% lisäystä ruokahalussa, laihtumista en ole hakenut eikä sitä ole tapahtunutkaan. 
• Kun testaa rajojaan, voi saada onnistumisen kokemuksia.  
• Liikuntatapahtumassa ja treenatessa tapaa tosi kivoja ihmisiä. En usko, että olisin tavannut livenä Liinaa tai Johannaa, jos en olisi höyrynnyt Naisten Kympistä tai HCR:stä. Voi mistä olisinkaan jäänyt paitsi! 
• Kaikissa isommissa tapahtumissa on ollut älyttömän hyvät vibat. Kanssakilpailijoista, järjestäjistä ja yleisöstä saa huikean hyvät fiilikset. 
• Täytyy myöntää, että suoritushenkiselle ihmiselle tulee hyvä mieli, kun pääsee maaliin ja saa "homman hoidettua". 
• Kesän aikana on ollut kaikenlaista säätämistä ja stressaamista. Mulla on tapana kerätä kierroksia, ja jollain lailla jää levy jumiin, enkä osaa rauhoittua. Kun vetää itsensä aivan piippuun, on hetken aikaa täydellisen zen. Kun on saanut neste- ja ravintotasapainon kuntoon ja päikkärit, on yhtäkkiä hyvin seesteinen ja rauhallinen olo. "Mitä tässä melskaamaan? Kaikki on hyvin. Peace and love!" 

Piti ihan ottaa selfie, kun niin kivasti oli naaman väri täydellisen sävy sävyyn paidan kanssa kesäisen lenkin jälkeen.

Ruuhkavuodet voivat olla parisuhteelle kriisi. Kaikki aika ja energia menee arjen pyöritykseen. Kärpäsistä tulee härkäsiä, kun kiistellään siitä kenen vuoro on käydä kaupassa ja kuka joutuu aina viemään roskat. Nukutaan huonosti ja unohdetaan ketkä olivatkaan minä ja me. Onneksi parisuhteen hoitamiseen on saatavissa apua.

Me valitsimme toiminnallisuuteen ja mindfullnesiin painottuvan parisuhdeleirin. Paikka oli kätevästi kodin lähellä, lapsille piti järjestää hoito, muuta logistiikkaa ei tarvittu. Leiri oli hyvin intensiivinen, viikon ajan lähes joka arki-ilta ja viikonloppu oli sessioita.

Leiriasu*

Leirin filosofiana oli toiminnallisuuden ohella itseohjautuvuus. Ohjenuorana oli keskittyä ryhmätöihin, ohjaajia ei ollut. Työt olivat luonteeltaan sellaisia, että niiden ohella ei ollut mahdollisuutta kaivella vanhoja kaunoja. Epäystävälliset ilmeet peitetttiin jännittäviin naamareihin ja kuulosuojainten ansiosta suurin osa puhinoista jäi kuulematta. Rankat fyysiset osuudet veivät terän voimakkaimmilta tunteilta. Tämä oli mindfulnessia parhaimmillaan: keskityimme vain hetkeen, tekemiseen ja yhdessä olemiseen.

TyöParisuhdeleiri

Ei liikaa miehiä ahdistavaa puhetta ja analyysia. Lyhyesti todettuja toteamuksia: "Kalliota on tässäkin. Aissaatana." tai "Otatko juomista?" tai "Väistä!"
Ryhmätöistä tuli voimakas yhdessä tekemisen meininki ja huikea me-henki. Näimme toisemme poikkeavassa valossa. Mies miehekkäänä piikkaamassa seinää sekä kalliota ja kantamassa painavia kuormia. Minä naisellisena tukka pölystä(kin) harmaana, hiki otsalta valuen, väärästä paikasta savista maata kaivaen.

Tämän kokemuksen jälkeen jaksaa taas painaa entistä vahvempana arjessa eteenpäin. Valtavan ihanaa.


* Paita saatu Fenestralta erään kyläyhdistyksen pikkujouluarvonnassa.

Neljä vuotta sitten ostettu rintamamiestalomme on kokemassa lähikuukausina mullistuksia. Alimman kerroksen sauna- ja kylppäritilat ovat menossa uusiksi. Samassa kaivetaan salaojat, eristetään seiniä sekä uusitaan viemäriputket.

Remontin tarve on ollut tiedossa ostohetkestä asti. Nyt vasta tuntui siltä, että aika ja energia riittää sen suunnitteluun. Tai oikeastaan ei tunnu yhtään siltä, mutta remontti on joka tapauksessa alkanut! Urakoitsijan piti hoitaa homma avaimet käteen -periaatteella. Otettiin jo eka viikon jälkeen pieni aikalisä, edistetään itse yllätyksenä tulleita purkutöitä. Hintaa projektille tulee ilman lisätöitäkin sen verran, että voidaan unohtaa lamapuheet ja julistaa Suomen kansantalouden nousu alkavaksi!

Mies oli sitä mieltä, että ei halua kuvia meidän kodista blogiin. Mulla olisi vino pino kuvia alakerrasta, kompromissina julkaisen vain pari kylppäristä. Kuten kuvista näkyy, laatoituksia on tehty luovasti. Alkuperäisiä 50-luvun laattoja nämä tuskin ovat, veikkaus on jossain 80-luvun tietämillä. Persoonalliset värivalinnat, eikö?



Hyvä ystäväni kysyi joskus, enkö tahtoisi maalata kylppäriä kaakelimaalilla. Kun itse on alusta asti tiennyt, että tämä remontti alkaa piikkauksella ja maansiirtotöillä, ei käynyt mielessäkään että jaksaisin hukata aikaa kaakelimaalien kanssa. Vaikka kylppäri oli ruma ja sauna kulahtanut, niitä kuitenkin käytettiin loppuun saakka. Myös pesukoneelle oli sympaattinen oma kolo. Huomatkaa katosta tuleva vanha viemärin tulo, joka tyylikkästi on peitetty mustalla teipillä.



Kävi mielessä, pitäisikö ilmoittautua telkkarin sisustusohjelmaan. Saisi kikatella laattakaupassa pissit housussa suihkurusketetun ja blondatun miehen kanssa, käydä viikko jossain kylpylässä ja lopuksi itkeä onnesta, kun pääsee näkemään lopputuloksen.

Lähdettiin lopulta viemään omatoimisesti hommaa läpi. Itku on ollut monta kertaa jo tuloillaan, vaikka projekti on vasta alussa. Ehkä tässä lähestymistavassa hysteerinen kikatus tulee loppupuolella?

Projektin positiivisia puolia:

• Olen oppinut paljon. Sen sijaan, että olisin saanut keskittyä laattojen valintaan ja fiilistellä hanoja, olen saanut ottaa kantaa Finnfoam-Isodrän -valintoihin ja pohdiskella, miten seinien rakenne täytyisi tehdä. Laatat on edelleen valitsematta, jotain ajatonta (lue: tylsää) on tulossa.
• Kun puretaan paljon, nähdään miten talo on rakennettu, eikä tarvitse arvailla. Kalliota on, paljon. Ja se on kovaa.
• Tilaa alakerrassa on paljon, sinne saadaan tosi kivat tilat, kun rakentamiseen saakka päästään. 
• Kun on elämässä tällä hetkellä remontin lisäksi pari muutakin isohkoa juttua mietittävänä, ei ehdi mihinkään uppoutua liikaa, sitä vaan soljuu stressin aiheesta toiseen. 

Minusta on mukavaa juhlia isän- ja äitienpäivää. Ensisijaisesti lasten innon ja jännityksen vuoksi, ja toisekseen siksi, että arki on aina kiva katkaista jollain tekosyyllä juhlia.

Meille on tullut tavaksi, että saan Mieheltä pienen lahjan äitienpäivänä ja hän minulta isänpäivälahjan. Ensimmäisenä isänpäivänä ostin hänelle Jouni Hynysen runokirjan, jonka nimeä en muista. Missä lie imetyshuuruissa olin, kun ajattelin sen olevan hyvä idea. Kirja paketoitiin Sokoksella siniseen pahvilaatikkoon. Kun isänpäivän aamuna selailtiin kirjaa, todettiin yksimielisesti että kirja on aivan luokatonta horinaa, ja sen pitää palata Sokkarille. Näin kävikin: kirja vaihtui kaulaliinaan, jonka paketoin samaan siniseen laatikkoon.



Sen jälkeen kaikki isänpäivä- ja syntymäpäivälahjat on paketoitu kyseiseen laatikkoon, jos se vaan koon puolesta on mahdollista. Tämä ei ole tällä kertaa tiedostettu ekologinen statement, vaan perheen perinne ja sisäpiirin vitsi. Tänäkin vuonna lahja sujahti elämää nähneeseen laatikkoon, vaikka etukäteen pelkäsin yhteensopivuusongelmia.

Muuten isänpäiväperinteisiin kuuluu ravintolassa syönti, joka toteutetaan usein jo lauantaina, kun ravintoloissa on väljempää. Isänpäivän aamuna paistetaan riisipiirakat (pakastimesta totta kai), tehdään munavoita ja koristellaan muffinsseja. Käydään herättämässä muka-nukkuva isä ja jännitetään, kenen lahjan iskä aukaisee ensin.

Hyvin te vedätte kaikki iskät! Kerran isille HEI!

Kestovaippailimme ahkerasti molempien lasten kanssa. Yöllä, reissussa ja päiväkodissa käytettiin kertakäyttövaippoja, muuten mentiin kestolinjalla. Täsmennetään: minä menin ahkerasti ja Miestä piti kannustaa. Mies useimmiten kysyi erikseen, että "Laitanko kertiksen vai kestovaipan?" eikä hihkunut riemusta kun joutui käsittelemään isomman hädän tuloksia kestovaipasta. Tämän monien ällötyksen aiheen hoitelin itse kumihanskat kädessä. Vaipan osalta siis, itse vauvaa pestessä sen itsensä kanssa joutuu joka tapauksessa kosketuksiin.

FuzziBunzin yhdenkoon vaipat olivat meille täydellisen sopivia, esikoinen käytti säädettävää mallia noin 4 kk iästä yli 2-vuotiaaksi. Noin 20 vaipan kanssa homma hoitui aika kivasti, lähemmäs 40 kanssa erittäin sujuvasti. Ostin kaikki vaipat meille uutena, ensimmäisen noin 20 satsin esikoiselle ja toisen samanlaisen kuopukselle.

Vaipat kustannettiin enimmäkseen isovanhempien kukkarosta, joten kertakäyttövaippojen ostamatta jättämisellä säästettiin pitkä penni. Aktiivikestoillessa meillä meni yksi vaippapaketti kuukaudessa, nyt menee 2-3 pakettia. Vaippapaketti maksaa noin 10-13 euroa ja yksi kestovaippa maksoi noin 18 euroa, kun meille niitä hankin. Vettä ja sähköä toki kului kestoillessa, vaippojen takia pesukone pyöri ehkä pari kertaa nykytahtia useammin viikossa.


Vuosi sitten kestoiluinto alkoi hiipua. Minä menin töihin ja kotihoidosta kesän ajan vastannut Mies preferoi kertiksiä. Seurauksena vaippojen pesuvälit venyivät, kun päivässä tuli vain muutama kestovaippa pestäväksi, ja yhden pesukerran jälkeen vaipat jäivät laatikkoon pysyvästi.

Joku ahkerampi olisi saattanut laittaa vaipat kiertoon jo aiemmin, minä tein sen nyt. Hutikasta löytyy, jos vaippailu on ajankohtaista. Onko muuten suurin osa kirppistelystä siirtynyt faceen ja Torille? Muistelen, että jossain vaiheessa Hutikka pursuili esim. kestovaippoja ja nyt siellä tuntui olevan tosi vähän mainittua tavaraa kaupan.

En jaksa enää suhtautua omaan tai kenenkään muun kestovaippailuun intohimoisesti. Olen iloinen, että me kestoilimme. Voin sitä lämpimästi suositella, kannattaa ainakin kokeilla. Jos ei tunnu vanhempien mielestä tai lapsen takamuksen näkökulmasta hyvältä, niin Muumit tai Liberot ostoskärriin ja elämässä eteenpäin.

Ei tehrä tästä ny numeroo. 

Olen viime aikoina törmännyt eri paikoissa suureen viisauteen:


Suuren voitonjuhlan ja kaikkivoipaisuuden tunteiden jälkeen olikin aika rämähtää maan pinnalle. Vatsatauti tuli sittenkin, sekä minulle että Miehelle. Tässä taudin ilmentymässä tyhjennysosuus jäi kohtuullisen vähäiseksi, sen sijaan täydellinen ruokahaluttomuus ja väsymys vallitsi melkein parin vuorokauden ajan. Nukahdin mm. muutaman kerran olohuoneen matolle, kun ei vaan pystynyt siirtymään tai pysymään hereillä.

Siinä lötköttäessä mietin, että tämmöistäkö olisi elämä oikeasti, syvästi masentuneena. Ei vain kerta kaikkiaan jaksa laittaa pyykkejä koneeseen tai siivota leluja. Tai oiskohan kamoissa elo moista? Varmaan olisi jossain välissä tosi paljon hauskempaa ja välissä koomaa. Lapset ravistelee ja hakkaa leluilla: "Äiti, herää!"

Mietin myös, että tosi vanhana on ehkä tämmöistä. Haahuillaan Miehen kanssa selät köyryssä naamat harmaina ja muristaan toisillemme jotain epämääräistä.

Kuva täältä

Kuten sanottu, kaikki hyvä ja huono loppuu aikanaan. Uutta nousua odotellessa.

Koko elämän pituisessa "Mikä minusta tulee isona?" -pähkäilyssä kannattaa ehdottomasti käyttää apuna erilaisia kokeiluja. Jos ei muuta, niin lyhyenkin kokemuksen jälkeen on hyödyllistä oppia, mitä ei ainakaan halua tehdä isona. Tämä viisaus tuli mieleen, kun Miehellä vuoti verta nenästä tässä pari päivää sitten.

Katson sujuvasti alan ohjelmia: saatan itkeä, mutten pyörry. Kuva täältä.

Noin pari vuotta sitten Miehelle tehtiin pieni kirurginen toimenpide nenälle (ei kosmeettinen, toim. huom.). Minä lupauduin kuljettamaan hänet kotiin sairaalasta operaation jälkeen. Saattelin kivuliaan ja kiukkuisen potilaan päiväkirurgian aulasta autoon. Sen lisäksi, että nenästä valui useamman nenäliinan tarpeiksi verta, hän haisi sairaalalta: desifiointiaineelta, lääkkeiltä ja mitä kaikkea siinä hajukombossa lieneekään. Muutaman kerran tämä haju on vetänyt polvet veteläksi sairaalavisiiteillä.

Ensin pysähdyttiin apteekissa. Minun piti siellä jo istahtaa tiskin luona olevalle tuolille, oli vähän hassu olo.

Sitten jatkettiin matkaa. Noin 4 minuutin jälkeen kaupungin ydinkeskustassa vedin auton sivuun ja avasin ikkunat ja turvavyön, koska silmissä sumeni. Hetken aikaa hengittelin. Hiki helmeili otsalla. Edelleen kivulias ja kiukkuinen Mies murisi "Eikö voitais jo mennä kotiin?"

Päätin jatkaa matkaa, vaikka olo oli erittäin epämääräinen. Ajoin pää puoliksi ikkunasta ulkona ja toivoin, ettei eteen tule mitään reagointia vaativaa liikennetilannetta. Kesää ei ollut yhtään jäljellä, oli ehkä lokakuu, ja potilas protestoi sairaskuljetuksen tehokasta ilmastointia. Parempi vilu potilaalla kuin tajuton kuski, sanon minä.

Kotona säntäsin autosta ulos ja portaille istumaan pää polvien väliin. Mies kyseli, että "Soitetaanko ambulanssi?" Ei tarvinnut, raitis ilma sekä selviämisasento korjasivat tilanteen.

Mitä tästä opimme? Minulla ei ole mitään asiaa terveydenhuoltoalalle, ja jos jatkossa joku tarvitsee kyytiä sairaalasta kotiin, kannattaa soittaa taksi.

Mikä sinusta ei tule isona?

Monet ovat tammikuun herkkulakossa ja eihän siinä mitään, tsemppii teille! Haluan kuitenkin kertoa varoittavan tarinan, jonka valossa kannattaa harkita asiaa.

Kuva täältä

Vuosi sitten meillä oli kamalasti suklaata. Olimme saaneet joululahjaksi suklaata. Olimme ostaneet joululahjaksi suklaata, jonka kuitenkin pidimme jostain syystä itse. Suklaata oli niin paljon, että Mieheni ehdotti, että säästetään yksi konvehtirasia pääsiäiseksi. Suklaata oli todellakin paljon, ja suostuin tähän päättömään ehdotukseen.

Vahingossa konvehtirasia sitten löytyi maaliskuussa hattuhyllyn perukoilta, oikein joulupaperiin käärittynä. Vaan tiedättekös mitä? Konvehdeilla on parasta ennen päiväys, ja ne eivät todellakaan parane hattuhyllysäilytyksessä. Harmaantuneiksi ja surulliseksi olivat konvehtimme muuttuneet. Syötyä ne tulivat, mutta ei tullut hyvä mieli, ei.

Kun kesällä ja syksyllä vouhkataan kauden antimista, niin muistapa tämä: konvehdit ovat kauden antimia, ja ne kannattaa nauttia kun paras satokausi on käsillä.

Kun muutettiin tähän taloon, todettiin, että käytössämme oleva vessa on rumahko, mutta siirrettiin sen uudistaminen "sitten joskus" -kategoriaan. Seinään jouduttiin yläkerran vessarempan vuoksi tekemään iso reikä, mikä sittemmin peitettiin ikkunankehysviritelmällä. Seinille laiteltiin hyllyjä ja joku sekalainen taulu peittämään entisiä ruuvinreikiä ja huonosti tasoitettuja levyjen saumoja.

Viime kesänä meidän täytyi uusia vessanpönttö, ja sen myötä vessan väsynyt look alkoi ärsyttää entisestään.
Mitään järkevää kokonaiskäsitystä kuvista ei saa, uskotte kuitenkin että ruma oli. Kuvat on otettu tilanteesta, kun uutta pönttöä asennetaan, siihen tuli kyllä reunus ja kansikin. Ja valaisimessa oli yleensä kupu, vaikka ruma oli sekin.
Remppa-ajatuksia palloteltiin puolisen vuotta. Seiniä kaavailtiin päällystettäväksi mm. kaakelilla tai vanhoilla Aku Ankoilla. Lopulta päädyttiin Vallilan vinyylitapettiin seuraavista syistä:

• Seinät olivat epätasaiset, emmekä nähneet talvisaikaan järkevänä / mahdollisena levyttää niitä uudestaan, koska sisällä ei ole tiloja käsitellä isoja levyjä. Hieman tavallista paksumpi tapetti antaa paljon anteeksi.
• Vinyylitapetti kestää roiskeita ja pyyhkimistä (ainakin teoriassa).
• On tiedossa, että lähitulevaisuudessa pöntön viereen täytyy tehdä reikä uudestaan viemäriputken vaihtamista varten. Tapetin kanssa saatiin toteutettua paikaltaan poistettavat ja palautettavat levyt.
• Tapetti on kohtuullisen edullinen pintamateriaali, ja jos siihen kyllästyy, voi myöhemmin repiä tapetit ja levyt alas, ja keksiä jotain muuta. 

Kalusteita perheen kirpparihaukka Mies bongasi paikalliselta nettikirpparilta. Kosteiden tilojen kalusteiden hinnoittelu on minulle täysi mysteeri ja silmien pyörittelyn aihe. Seinäkaappi, valolippa ja peili olisivat uutena maksaneet lähemmäksi tonnin, nyt ne lähtivät alle satkulla täysin uutta vastaavassa kunnossa.


Allaskaappi on tavallinen puinen lipasto, jonka kannen DIY-ässä Mies lakkasi venelakalla ja sisältä sahasi ja porasi reitit lavuaarin putkille. Ha, eipäs ole kellään muulla yhtä hienoa!



Lavuaari on Ikea, pönttö Svedbergs, vesihana Oras (em. hankittiin uutena). Ja ennen kuin lähdette tekemään päätelmiä hammasharjojen lukumäärästä, paljastettakoon, että minä pesen legoni toisaalla.



Kun muuten nuukaillaan monissa remppahankinnoissa, niin on pakko mainostaa, että panostettiin vessanpöntön kanteen, jossa on hidasteleva sarana. Meidän perheessä ei siis pysty paiskaamaan pöntön kantta kiinni, vaikka kuinka harmittaisi. Erittäin mahtava lisävaruste, suosittelen.

Valokuvaustaitoni eivät riittäneet sävyjen säätöön, alla olevassa kuvassa tapetti on suurin piirtein sellainen kuin livenä.



Kuitteja en jaksa kaivella, jonkun verran alle tonnilla selvittiin tästä kasvojenkohotuksesta (sis. kaiken, myös tapetointiguru-isälleni tarjotun pitsan ja pullakahvit, joita en aio verottajalle ilmoittaa).

Hyvä huussi tuli.

Olen flunssassa. Harvoja espanjan alkeiskurssilta päähän jääneitä asioita. Aloittelijoita taas huijattiin, googletus kertoi, että tengo gripe on yleisempi ilmaisu. Se käännöskukkasista, sitten valitukseen. Poskionteloiden limakalvot tuntuvat noin tuplaantuneen. Puhe kuulostaa siltä kuin pitäisin nenästäni kiinni. Korvia vihloo, päähän koskee ja lihaksia kolottaa. Kuumetta ei ole, silti olen hengaillut pari päivää kotona ja ottanut päikkäreitä semi-etätyöskentelyn ohessa.

Kuva täältä

Olen neuroottinen sairastaja. Pukeudun ainoastaan puhtaisiin, ehdottoman joustaviin trikoovaatteisiin. Päälle tietysti villatakki ja -sukat. Rintsikoita en voi ajatellakaan, että hölökynkölökyn vaan! Jos jaksan, saatan vaihtaa lakanat, koska ei likaisissa tai ruttuisissa lakanoissa voi sairastaa. Tietenkään. Suihkussa käyn, vaikka iho tuntuu rutikuivalta, ja sen jälkeen laitan jotain hyvältä tuoksuvaa rasvaa. Kaiken niistämisen jälkeen nenästä lähtee nahkat ja sattuu. Bepanthen-purtilo on koko ajan käsillä ja nenä kiiltävänä. Toisin kuin kaikilla muilla sairastavilla ihmisillä, minulla on koko ajan nälkä. Syön ja juon kuin viimeistä päivää. Kahvia en kipeänä voi juoda, ja mietinkin johtuuko jatkuva päänsärky kofeiinin puutteesta vai taudista. Kitisen puhelimessa äidilleni, kotona vältän marinaa. Yritän antaa Miehelle esimerkkiä, että kipeänä ei tarvitse koko ajan huokailla huonoa oloaan, koska se on raivostuttavaa.

En nyt jaksa lähteä kaivelemaan linkkejä tieteellispohjaisiin Iltalehden ja facebookin artikkeleihin, missä todistellaan, että miehet kokevat flunssat noin tuhat kertaa voimakkaammin kuin naiset. Mies on onneksi nyt terveenä ja autellut moitteetta. Silti olen pyyhkinyt pöytiä ja pyllyjä normaalisti ja keittänyt perunat, tehnyt porkkanaraasteen ja paistanut (Ikean) lihapullat kuin ei mitään. Vaan voi sitä tragediaa, kun Mies sairastuu! Sitten ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä kirjan ja läppärin kanssa päiväkausiksi lepoon ilman pienintäkään mahdollisuutta jeesailla arkipuuhissa.

Kun marttyyriäidin kilpi on taas hohtavan kiiltävä, voinkin tästä siirtyä sohvalle kiillottamaan Bepanthenilla nenääni.

Olen asunut joitain vuosia elämästäni muualla kuin Suomessa. Olen palannut yhtä monta kertaa kuin olen lähtenyt, ja palattuani todennut, että Suomessa on hyvä olla. Läheiset on lähellä, ei ole ruuhkia (sori vaan pääkaupunkiseutu, vaikka siellä menee aikaa liikenteessä, mulle ruuhka on tilanne, missä viisi moottoritien samaan suuntaan menevää kaistaa matelee kävelyvauhtia), ei ole saasteita, on luonnonrauhaa ja laadidaa.

Mutta voi vittu tätä marraskuuta. Viime vuonna ei tuntunut juuri missään, kun sai ulkoilla tyttöjen kanssa päivittäin ja ottaa päiväunet. Nyt kun ollut älyttömän märkää ja pimeää, ja auringon pilkahdukset näkee korkeintaan työpaikan ikkunasta, niin onhan tämä aivan kammottavaa. Oma mieliala on laskusuunnassa, eikä tilannetta helpota minuakin voimakkaammin marraskuun synkistelyvetovoimaan reagoiva Mies.

Kuva täältä

Jos voisikin olla jossain, missä ei tartte joka ulkoilukerran jälkeen pestä kurahousuja. Missä ei tarvitsisi miettiä omaa takkia ja kenkiä päivittäin siitä näkökulmasta, että tänäänkin sataa. Missä auto ei olisi koko ajan sen näköinen, että sillä on juuri kurvailtu off-roadia mutaisella pellolla. Missä paistaisi aurinko sanotaan vaikka kolme kertaa viikossa. Edes käymään, ei olemaan, koska onhan Suomi hieno maa (pl. marraskuussa).

Pienillä asioilla saa hetken helpotusta. Kerran vuosia sitten olin niin viisas, lomapäivärikas ja rahoissani, että olin marraskuussa pari viikkoa matkoilla kaukana kirkkaassa auringossa ja turkooseissa vesissä. Se oli upea reissu, joka teki koko talvesta aivan erilaisen. Jotain toimintaa marraskuuhun on jatkossa viriteltävä, koska perusarjen tiimellyksessä ajautuu synkkyyteen.

Joko voi varata ensi vuodelle matkoja?

Harmaa ja sateinen lauantai. Lapset mummolassa. Perjantaina on taas ollut syytä juhlaan, ja on vähän väsynyt ja hassu olo. Voisi syödä aamiaista pitkän kaavan mukaan ja mennä sen jälkeen takaisin sänkyyn hyvän kirjan kanssa tai katsella Miehen kainalossa leffaa sohvalla. Voisi ottaa rennosti ja nauttia hiljaisuudesta.

Tuli myös mieleen, että ikkunat voisi pestä. Ja sen tein. Kylläpä nyt on hyvä mieli! Hommana se ei ole ylitsepääsemätön: kiivas välinejahti alkuun ja bonusimurointi loppuun, noin neljässä tunnissa tulee työ hoidettua. Käytännössähän neljä tuntia keskeytymätöntä aikaa ei toteudu, jos lapset on paikalla, joten tällä kertaa vapaa-aika tuli sijoitettua näin. Touhun lomassa kävimme mm. Miehen kanssa remontti-aiheista keskustelua. Uskomatonta kyllä, kumpikaan ei korottanut ääntänsä.

Kun haimme lapset ja jälleennäkemisen kunniaksi saimme nauttia noin tunnin itkukonsertista, ajattelin että olisi voinut myös levätä.

Heinä - Elo - Syys

Huhti - Touko - Kesä

Tammi - Helmi - Maalis

Loka - Marras - Joulu

Bonuskuvana jättitatar-metsurin loppuverryttely: 

Miehen viimeisen hoitovapaa-/kesälomapäivän kunniaksi kävimme K-raudassa ja Puijon tornissa. Ensimmäinen matkakohde ei yllättänyt: asiantuntevaa myyjää ei löytynyt ja hinnatkin olivat reippaasti yläkanttiin. Jälkimmäinen stoppi oli erityisesti perheen pienempien mieleen - täysin ennalta arvaamattomasta syystä. 

Noin keskellä rannan tietämissä asumme.

Kuopion urbaani keskusta, siellä niin puiden takana.

Maisemat - suljettu ja sileä juoksurata 0 - 1

Mitä siellä pohjoisessa oikein on?

Katopas vaan: järviä ja metsää.

Omilla listoillaan hyvän mielen minulle antaneet Täti-ihminen ja Leopardikuningatar haastoivat minutkin listaamaan 11 kivaa, hyvää, mahtavaa, huippista juttua. (Okei, ehkä huippis meni överin puolelle.)

Ei - en pääse yli apiloiden hyvän tuoksun ja mielen efektistä.

Yksi, jos toinenkin surina-sussu on fiilistellyt kiiltävää kromia ja bensan katkua. Meillä kotona poikkeustila on normalisoitunut, autotallin tyhjä paikka taas täytetty ja Miehen kasvava levottomuus on muuttunut akuutiksi ajankäyttöongelmaksi. Itsekin hyrisen tyytyväisyyttä, vaikka toistaiseksi olen vain katsonut ja silitellyt.

Uusi ajokki tuli taloon. Voi kuinka kaunis se onkaan! Tätä ei anneta syksyllä uuteen kotiin.

Otsikko ei suinkaan viittaa pysyvämpään lähtöön. Korvamadoksi oli luikertanut Eput jne. Nyt kun aasinsilta on selitetty puhki ja pilalle, voidaankin mennä asiaan.

Sillä välin kun minä ahkeroin päivät palkkatyön parissa, jatkuu elämä kotona omia polkujaan. Kuten arvelinkin, Miehellä ja lapsilla on mennyt loistavasti. Keittiö kotiin tullessani on tavattoman siisti. Saapa nähdä jaksetaanko sitä vielä pari kuukautta hinkata, niih!

Lisäksi...

• Touhukas on oppinut kirjoittamaan oman nimensä ja "ÄITI". Kirjaimet menee välillä hupsuun järjestykseen, mutta mitä pienistä. 
• Nauravainen oppii melkein joka päivä jonkun uuden sanan. Ja hassuja ilmeitä. 
• Aikaisemmat unikoulutukset on autuaasti unohdettu, öisin vieressäni potkii, pyörii ja kihnuttaa kaksi hikistä lasta. 
• Minusta on tullut se, jolta kysytään olenko muistanut laittaa lapsille aurinkorasvaa ja vaihtaa vaipan. 
• Minusta on tullut se, kenelle kerrotaan mitkä ovat lasten lempiruokia ja kuinka ruokapöytätemppuiluun kannattaa reagoida.
• Inventaariotietokantani ruokatarvikkeiden saldoista on korruptoitunut. Tuon kaupasta mitä pyydetään tai mitä sattuu. 
• Olen vastuussa auton katsastamisesta. Ei mutta - ainahan minä olen vastannut siitä. Jätän avaimet tiskille, otan kahvia, pinon keksejä ja akkainlehden. Kohta pitääkin jo lähteä. Tosi rankkaa.
• Vaikka olen usein illalla väsynyt, olen iloisempi, (henkisesti) energisempi, vapautuneempi, valoisampi - enemmän minä. 

Iltaisin ehtii hyvin puistoon ja kesään.

Hoitovapaata jäljellä viikko ja risat. Koska alkaa tuntua, että tämä ikuinen kesä (kas, muistothan ovat jo kullittuneet) loppuu pian, käväistiin tyttöjen kanssa voimaantumassa Etelä-Karjalassa. Vietimme aikaa mm. siideri-, pissa- ja kuralätäköiden parissa. Minun ja isäntäperheen riemuksi Nauravainen heräili noin 600 kertaa yössä itkemään äänekkäästi syistä, joita en tiedä. Kiitos ja anteeksi.

• Olen sopeutuva, vaihtelusta innostuva henkilö. Vaihteeksi töihin, miksipä ei.
• Syyllisyys lasten hylkäämisestä päiväkotiin on ohjelmassa vasta syksyllä. Mies hoitaa kesän lapsia kotona, ja olen todella iloinen siitä, että hän saa viettää aikaa lastensa kanssa. Mikä klishe - oikeasti tunnen vahingoniloa. Onhan tämä useimmiten korutonta puurtamista, kun hinkkaat päivä toisensa jälkeen ruokalähmiä lattiasta ja n kertaa päivässä keskustelet kolmevuotiaan kanssa siitä, onko pissille pakko mennä, pitääkö pukea, mennä ulos, siivota lelut tai pestä hampaat. Sun vuoro Mies!
• Kotioloissa mua ärsyttää eniten jankuttaminen. Totuus on, että myös työelämässä saa sanoa sata kertaa samasta asiasta. Voitko tehdä sen raportin? Lupasit toimittaa nämä tiedot. Eikö tämän pitänyt olla valmis? Kenties vaihtelu virkistää tässäkin. Perustan muutamalle hankalimmalle tyypille listan, mihin kerätään tarroja ja palkinnoksi saa reissun HopLoppiin. 
• Lounasruokala ja lounassetelit. Palkka. Joo!
• Aikuisesta seurasta puhutaan usein tässä yhteydessä, se on kuitenkin yliarvostettua.

Ei lisättävää.

Touhukkaan rakas kummi lähetti meille suloiset pikkuleipämuotit pääsiäisleivontaan. Eilen oli hyvä flow kaikenlaiseen puuhasteluun, joten otimme ne vihdoin käyttöön.

Groovy, but oh so ugly.

Joulun jäljiltä kuorrutepurtilossa oli sisäinen tulppa. Plöts.

Ensi kerralla kannattaa laittaa strösselit silloin kun kuorrute on vielä kosteaa.

Tai jättää ne pois. Vaalea keksi, valkoinen tausta ja keltaiset strösselit. Kyllä ei toimi yhtään.

Minulla on Teille huonoja uutisia. Päässänne on valtava kasvain ja etäpesäkkeitä on levinnyt kaikkialle.

Kuusi viikkoa hoitovapaata, Miehen kanssa läpsystä vaihto ja minä lähden töihin. Asia on alkanut pulpahdella mieleen päivittäin. Fiilikset vaihtelee. Lasten jättäminen Miehen huomaan ei huoleta, päinvastoin. Omaa työminää ja uraa olen pyöritellyt. Olen tehnyt jo useamman vuoden töitä, jotka on ihan ok. En ole kokenut itseäni erityisen motivoituneeksi enkä tunne tehneeni kympillä töitä, vaikka pitkiä päiviä olen välillä tehnytkin.

Kun opiskelin vuosituhannen vaihteessa, kuulin käsitteestä lasikatto. Näkymätön este, johon useat naiset urallaan törmäävät eivätkä pääse siitä eteenpäin. Silloin ajattelin, että pyh, minä niille katoille näytän. Tässä sitä nyt ollaan. Lukuisat miespuoliset opiskelukaverit ovat manager of this tai director of that. Olkoonkin, että olen ollut muutaman vuoden pelistä poissa ja vaikka en välttämättä heidän duunejaan ottaisi, niin eniten mua ärsyttää se, että olen ollut töissä niin naismainen.

Sunnuntaihesarissa* oli juttu Facebookin operatiivisesta johtajasta Sheryl Sandbergistä, jonka monille ajatuksille nyökyttelin. Se, että työsähköpostien kimppuun täytyy sännätä seuraavana päivänä synnytyksen jälkeen, kuuluu amerikkalaiseen johtamishulluuteen, mitä en ymmärrä. Joku siinä väistämättä kärsii, vauva tai työ. Ei mennä sinne.

Palatakseni tähän naismaisuuteen, niin tarkoitan sillä sitä, että naiset usein työelämässä välttävät riskejä. Naiset haluavat osata homman täydellisesti ennen kuin voivat edes vienosti sanoa tietävänsä aiheesta jotain. Miehethän paukuttelevat henkseleitään ja esiintyvät suurina asiantuntijoina aiheesta kuin aiheesta, heti kun ovat opetelleet, mitä kulloisenkin kohkaamisen kolmikirjaiminen lyhenne tarkoittaa. Naiset eivät puhu ääneen uratoiveistaan. Naiset eivät uskalla ottaa vastaan heille tarjottuja haasteita, pelkäävät etteivät osaa tai pärjää. Naiset pyytävät liian vähän palkkaa. Yleistyksiä ja kärjistyksiä, silti niissä on totta vähintään toinen puoli.

Mun suurin työhön ja uraan liittyvä turhautuminen on tullut siitä, että haluan muutosta, mutta en tiedä mitä se olisi. Miten naismaista, argh! Facebookin COO:ksi en luullakseni halua. Haluan haastavia, mielenkiintoisia hommia, joissa voin kehittyä ja oppia.

Olen ollut tällä kertaa vähemmän tyttö ja enemmän jotain muuta, ja kertonut muutostoiveistani esimiehelleni jo ennen paluutani. Voi olla, että todelliset työtehtävät eivät suurta muutosta tarjoa. Toisaalta organisaatio ja maailma muuttuu vauhdilla, ovia aukeaa välillä yllättävissäkin paikoissa. Voi kokeilla, onko ruoho vihreämpää muualla ja omassa asenteessakin saattaa olla korjattavaa.

Sheryl antoi ohjeita naisille, tässäpä lista ja bonuksena minun painavat kommenttini. Mielestäni lista on validi vaikka et haluaisikaan korporaatiojohtajaksi, vaan haluaisit edetä sairaanhoitajan uralla.

1. Istu pöydän ääreen. Naiset ovat epävarmoja kokouksissa ja seminaareissa. He istuvat huoneen reunoilla, vaikka paikka pitäisi ottaa pöydän äärestä. Just näin. Koulussa ollaan eturivissä ja viittaillaan kilpaa, töissä jäädään seinäruusuiksi. Miksi?

2. Älä luovuta töissä liian aikaisin. Vaikka aiot hankkia lapsia, älä epäröi ottaa vastaan haasteita töissä. Älä lopeta kunnianhimoista etenemistä ennen kuin todella lähdet äitiyslomalle. Tästä en voisi olla enempää samaa mieltä. Erit. naiset, jotka ovat juuri "tikuttaneet plussan" helposti kieltäytyvät uusista projekteista tai hommista. Ei missään tapauksessa! Vaikka varsinkin alkuraskauteen voi liittyä ikäviä lieveilmiöitä, monet pystyvät hoitamaan hommansa loppuun asti.

3. Vaadi kumppaniltasi enemmän. Puolisosi pitää tehdä puolet kotitöistä. Kun lapset näkevät, että vanhemmat jakavat vastuun kotona, se estää strereotypioiden siirtymisen sukupolvelta toiselle. Tämä mietityttää minua eniten töihin paluussa. Mä olen hoidellut monet kotihommat suvereenisti (pienellä marttyyriprotestoinnilla kenties). Mitä kertoo se, että 3-vuotias sanoo isäänsä tyttöisiksi, kun tämä tekee ruokaa ja tiskaa? Huh, äkkiä töihin ja Mies tiskiharjan varteen!

4. Nuku enemmän. Kaikki sujuu paremmin, kun olet nukkunut hyvin. Väsyneenä työn jälki on huonompaa. Kuulitteko tytöt? Kone kiinni illalla ajoissa ja unta palloon!

5. Kaikkea et saa. Mikään ei ole täydellistä, kun tasapainottelet työn ja kodin kanssa. Muista: mieluummin valmis kuin täydellinen. Kiitos muistutuksesta. Jes, ei tartte pestä ikkunoita tänä keväänä!

6. Unohda tikapuut, kohtaa kiipeilyteline. Ura ei enää etene suoraviivaisesti. 2000-luvulla uran luominen on pikemmin temppuilua kiipeilytelineellä, jossa huipulle pääsemiseen tarvitaan luovia ratkaisuja. Ok.

Sheryl on kirjoittanut kirjan (Lean in), jonka laitoin kirjastoon hankintatoiveeksi ja varaukseksi. Kenties höyryän aiheesta lisää myöhemmin. Sitä ennen taidan tutustua myös Lean In Communityyn, ja kenties myönnän, että olen jonkun sortin feministi.

Mitä te sanotte Sherylin ajatuksista?


* Sorruin vanhaan suolaan vaikka erosta paasasinkin. I love HS!