Tuumat ja tuokiot

Neljä vuotta sitten ostettu rintamamiestalomme on kokemassa lähikuukausina mullistuksia. Alimman kerroksen sauna- ja kylppäritilat ovat menossa uusiksi. Samassa kaivetaan salaojat, eristetään seiniä sekä uusitaan viemäriputket.

Remontin tarve on ollut tiedossa ostohetkestä asti. Nyt vasta tuntui siltä, että aika ja energia riittää sen suunnitteluun. Tai oikeastaan ei tunnu yhtään siltä, mutta remontti on joka tapauksessa alkanut! Urakoitsijan piti hoitaa homma avaimet käteen -periaatteella. Otettiin jo eka viikon jälkeen pieni aikalisä, edistetään itse yllätyksenä tulleita purkutöitä. Hintaa projektille tulee ilman lisätöitäkin sen verran, että voidaan unohtaa lamapuheet ja julistaa Suomen kansantalouden nousu alkavaksi!

Mies oli sitä mieltä, että ei halua kuvia meidän kodista blogiin. Mulla olisi vino pino kuvia alakerrasta, kompromissina julkaisen vain pari kylppäristä. Kuten kuvista näkyy, laatoituksia on tehty luovasti. Alkuperäisiä 50-luvun laattoja nämä tuskin ovat, veikkaus on jossain 80-luvun tietämillä. Persoonalliset värivalinnat, eikö?



Hyvä ystäväni kysyi joskus, enkö tahtoisi maalata kylppäriä kaakelimaalilla. Kun itse on alusta asti tiennyt, että tämä remontti alkaa piikkauksella ja maansiirtotöillä, ei käynyt mielessäkään että jaksaisin hukata aikaa kaakelimaalien kanssa. Vaikka kylppäri oli ruma ja sauna kulahtanut, niitä kuitenkin käytettiin loppuun saakka. Myös pesukoneelle oli sympaattinen oma kolo. Huomatkaa katosta tuleva vanha viemärin tulo, joka tyylikkästi on peitetty mustalla teipillä.



Kävi mielessä, pitäisikö ilmoittautua telkkarin sisustusohjelmaan. Saisi kikatella laattakaupassa pissit housussa suihkurusketetun ja blondatun miehen kanssa, käydä viikko jossain kylpylässä ja lopuksi itkeä onnesta, kun pääsee näkemään lopputuloksen.

Lähdettiin lopulta viemään omatoimisesti hommaa läpi. Itku on ollut monta kertaa jo tuloillaan, vaikka projekti on vasta alussa. Ehkä tässä lähestymistavassa hysteerinen kikatus tulee loppupuolella?

Projektin positiivisia puolia:

• Olen oppinut paljon. Sen sijaan, että olisin saanut keskittyä laattojen valintaan ja fiilistellä hanoja, olen saanut ottaa kantaa Finnfoam-Isodrän -valintoihin ja pohdiskella, miten seinien rakenne täytyisi tehdä. Laatat on edelleen valitsematta, jotain ajatonta (lue: tylsää) on tulossa.
• Kun puretaan paljon, nähdään miten talo on rakennettu, eikä tarvitse arvailla. Kalliota on, paljon. Ja se on kovaa.
• Tilaa alakerrassa on paljon, sinne saadaan tosi kivat tilat, kun rakentamiseen saakka päästään. 
• Kun on elämässä tällä hetkellä remontin lisäksi pari muutakin isohkoa juttua mietittävänä, ei ehdi mihinkään uppoutua liikaa, sitä vaan soljuu stressin aiheesta toiseen. 

Helsingissä asuva tuttu, joka muutaman kerran on perheensä kanssa pallotellut ajatusta muutosta Kuopioon, kysyi hiljattain miten viihdyn Kuopiossa. Vastaus lyhyesti: viihdyn hyvin. Koska kysymykseen sisältyi rivien välistä luettava Helsinki vs. Kuopio -aspekti, täydensin "Elämäntilanne on nyt niin erilainen, että en voi verrata."

Olen kasvanut Criminal Cityssä, minkä jälkeen pidempiaikainen koti on ollut Jyväskylässä ja Helsingissä, ja lyhyesti mm. Xianissa ja Piilaaksossa. Kuopiossa olen lapsuuteni rampannut mökillä ja sukuloimassa, ensimmäistä kertaa Kuopio tuli kotikaupungiksi 2009, kun muutin tänne pallomahani kanssa.


Minä rakastan Helsinkiä, rakastin kotiani Käpylässä. Kun käyn Helsingissä, on kuin tulisin kotiin. Saaran kotitarina oli aivan ihana.

Silti - meidän koti on nyt Kuopiossa, enkä haluaisi minnekään muualle. Ylivoimaisesti tärkein syy on isovanhempien läheisyys. Lapset näkevät toista mummoa, anoppia, päivittäin, minun vanhempiani viikoittain. Läheisyys tuo korvaamattoman mahdollisuuden rakentaa suhdetta lasten ja isovanhempien välillä, minkä lisäksi me saamme heiltä valtavasti apua eri muodoissa. En ole keksinyt mikä uramahdollisuus, palkka tai muu peruste saisi meidät tässä tilanteessa jättämään isovanhempien läheisyyden.


Päiväkotipaikka alle kilsan päässä kotoa meidän asuinalueella oli lähinnä ilmoitusasia. Nk. aamuruuhka (jos autoilee hieman ennen klo 8:00) on 3 minuuttia pidempi aika liikenteessä kuin normaalisti. Jos lähtee matkaan 8:05, ei ruuhkasta ole tietoakaan. Minä kuljen yleensä töihin bussilla. Aika kotoa päiväkodin kautta bussilla työpisteelle (ml. kahvikupin hakeminen) on noin 45 min, autoillen 30 min.

Vuokra-asuminen Kuopiossa ei ole erityisen edullista. Omakotitalo 3 kilsan päässä keskustasta rannan välittömässä läheisyydesssä ei olisi meidän maksuhalukkuudella tai -kyvyllä ikinä saavutettavissa pääkaupunkiseudulla, täällä se on tehtävissä ilman henkilökohtaista konkurssia.


Vuonna 2009 harmittelin intialaisen, nepalilaisen ja sushi-ravintolan puuttumista. Ne puutteet ovat korjautuneet vuosien varrella, lisäksi on joukko muita hyviä ravintoloita. Jos nyt joskus leffassa kävisin, väitän että Kuopion indie-elokuvien tarjonta on parempaa kuin Helsingissä. Stockkaa täällä ei ole, meidän ostostarpeet tulevat ongelmitta täytettyä paikallisella tarjonnalla, mitä voi halutessaan täydentää nettishoppailulla. Ajattelen, että täällä on vähemmän paineita pukeutua tietyllä tavalla tai osoittaa kuulumista johonkin ryhmään materialla. Toivon, että lapsilla on aikanaan helpompaa, kun ei ole niin väliä missä koulussa käy tai mikä logo farkuissa on. En tiedä onko tämä totta. Toisaalta Helsinki on monella tavalla heterogeenisempi kuin pikkukaupunki.


Eniten kaipaan Helsingistä ystäviäni. Koska suurin osa heistä elää myös sekopäistä ruuhkavuosirumbaa kukin omissa rutiineissan, en usko että oikeasti näkisin heitä kovinkaan usein. Työmatkoillani yritän mahdollisuuksien mukaan hoitaa myös sosiaalista elämää, ja se vasta onkin mukavaa, kun saa treffata ystäviä ilman lapsia!


Työpaikan saaminen Kuopiosta ei ollut itsestäänselvyys. Monet paluumuuttoa haikailevat ovat laittaneet haaveet jäihin, koska töitä ei saa. Työpaikkojen tarjonta on rajallista, ja tuntuu että etusijalla on paikalliset hakijat, joilla on jo koti täällä. En pysty tätä väitettä faktoilla tukemaan, minun ja monen muun mutu-tuntuma se on. Monet Kuopiossa työskentevät matkustavat paljon, pääkaupunkiseudulle tai maailmalle. Ulkomaan lomamatkailussa Kuopio-Helsinki -siirtymä on meille iso kynnys tällä hetkellä. Joko maksaa itsensä kipeäksi koko perheen Kpo-Hki -lennosta tai viruttaa hermoja auto- tai junamatkalla ennen varsinaista siirtymää Suomen rajojen ulkopuolelle.

Jos jotain Kuopiossa välillä huokailen, on se tietynlainen savolaisen olemisen ilmentymä. Jos ajatellaan stereotyyppisiä suomalaisia ja amerikkalaisia, niin savolaiset ovat suomalaisia ja pääkaupunkiseudulla ollaan amerikkalaishenkisesti positiivisempia, sosiaalisempia ja yritteliäämpiä. Tätä ei voi täysin yleistää, mutta tuntuu että täällä on Helsinkiin verrattuna enemmän kyynisyyttä ja negatiivisuutta, mikä välillä ahdistaa. Vaikka periaatteessa kuulun samaan heimoon ja tunnustan noita luonteenpiirteitä itsekin, niin joissain ihmisissä ja ryhmissä nuo piirteet korostuvat enkä oikein kuulu joukkoon.


En anna lasten olla yksin ulkona, vaikka asumme rauhallisen kadun varrella. Muutamia minuutteja voin antaa heidän olla valvomatta, jos kipaisen sisältä pyykkikuorman ulos tms. Muuten omakotitalossa asuminen on tällä hetkellä loistava ratkaisu: konkkaronkka ovesta ulos, puuhailua omalla pihalla, naapureiden lasten kanssa tai retki uimarannalle. Pari puistoa on kävelymatkan päässä, jos oma piha kyllästyttää. Vähän tai paljon pidemmälle pääsee bussilla tai autolla - vain mielikuvitus on rajana.


Aikamoista hehkutusta ja toisaalta aikamoista jumitusta. Kuopiossa on paljon hyvää ja ylivertaista. Jos sattumoisin asuisimme jossain muualla, voisi sielläkin olla parasta. Nyt on täällä on hyvä.

Otsikkopopulisti taas tirskuu. Postaukset vähenee ja otsikointi paranee, eli kertoo entistä vähemmän asiasisällöstä. Minulla ei ole valitettavasti tarjota mehevää syrjähyppytarinaa, sellainen tietysti olisi kutkuttavaa kesälukemista. Sen sijaan kerron kokemuksistani Airbnb-vuokrauksesta. Minä olin ensikertalainen, kokeneemman vuokraajan juttu Hesarissa. Airbnb on mullistanut yksityisten asunnonvuokrauksen ja on nousemassa isoksi kilpailijaksi hotelleille ja hostelleille.

Meidän kesäpaikka - kaikki sekamelska on vuokralaisten aiheuttamaa

Tavattiin muutaman vanhan kaverin ja heidän perheidensä kanssa pitkästä aikaa, ja tietyistä logistisista syistä päädyimme vuokraamaan talon Tukholman saaristosta. Och det var härligt!

Aika ihkua eikö?

Luulimme, että vuokraamme kesämökkiä, mutta se olikin oikea koti. Hemma hos oss, hih! Isäntäväki oli siirtynyt toisaalle ja jätti oman kotinsa meille. Välillä tuli fiilis, että ollaankin skandinaavisen sisustuslehden aukeamalla, talo oli niin tyylikäs ja kodikas. Olimmekin kuin kotonamme - käytimme noin kilon talon omaa hunajatuotantoa ja lapset ottivat surutta leikkeihinsä kaiken mikä oli jätetty saataville.

Kakluuni ja värikoodatut kirjarivistöt, en kestä!

Tämä asumismuoto sopi seurueellemme mahtavan hyvin. Monen lapsiperheen omat rutiinit ja aikataulut oli helpompi sovittaa yhteen, kun jääkaapilla sai käydä kun huvitti ja tilaa oli riittävästi itse kunkin lepäillä tai riehua fiiliksen mukaan. Vi tog det jätte lungt!

Riippukeinu omenapuiden välissä, naturligtvis.

Oma jälkikasvuni onnistui rikkomaan yhden kuistin ikkunan (Oj då!) ja arvatenkin jätimme melkoisen sekamelskan jälkeemme. Siivouksesta maksoimme osana vuokraa, ikkunan korvauksesta keskustellaan vielä.

Niin söpöä (ja aavistuksen epäkäytännöllistä).

Vuokraajan näkökulmasta tämä oli erittäin hyvä kokemus. Talo ja sen ympäristö sopivat seurueellemme täydellisesti. Meidän osuus 5 yön vuokrasta oli noin 240 eur. Ei ihan ilmaista, mutta ei sillä rahalla montaa hotelliyötä Tukholman läheisyydestä saa. Vuokrauksen ideoinut ystävä kertoi, että he olivat käyttäneet Airbnb:tä useamman kerran ja olleet palvelun kautta löytyneisiin asuntoihin tosi tyytyväisiä. Jos jotain negatiivista mainitsen, niin saaristossa ei luonnollisesti ollut vesivessoja. Talon vessajärjestelyjen taso ei täysin vastannut meidän nuppilukua, mutta hyvin pärjättiin huussimoodissa. Vuokraajan kannattaa lukea kohteiden kuvaukset tarkkaan, jokaiselle löytyy jotakin riippuen maksukyvystä ja mieltymyksistä.

Me nukuttiin sivummalla vanhassa sirkusvaunussa - snyggt och romantiskt!

Vuokranantajan näkökulmasta Airbnb mahdollistaa kohtuullisen korvauksen omasta tyhjästä kodista tai mökistä, kun itse on poissa. Voi käydä niin, että kohdalle sattuu huonot vuokralaiset, mutta yhteisöllisessä palvelussa palaute on keskeisessä roolissa, eikä montaa kertaa voi mokata. Mainitut ystävät olivat vuokranneet oman kotinsa Jenkeissä useammalle eri porukalle. He olivat saaneet rahansa sovitusti ja vuokralaisten aiheuttama pieni vesivahinko tuli korvatuksi Airbnb:n kautta.

Vettä meni ja vahinkoja tuli - enimmäkseen oli huippua.

Seuraavalle lomalleni aion ehdottomasti tsekata Airbnb:n tarjonnan. Antaisinko oman kotini vuokralle? Kanske inte, mutta esimerkiksi meidän alakerran takkahuoneen saattaisin vuokrata jonkun tapahtuman yhteydessä.

Seljan kukat portailla.

Oletko sinä kokeillut Airbnb:tä?

Etsimme tyttöjen huoneeseen kerrossänkyä pitkään. Haussa oli täyspuinen sänky, joka ensisijaisesti yritettiin löytää käytettynä. Vaatimuksena oli myös laidallinen alasänky, koska pinnasängyssä kuopus (2,5 v) pyöri niin että koko sänky rämisi. Käytettyjen kerrossänkyjen markkinoilla laidallisia alasänkyjä näkyi harvakseltaan.

Kun näin esittelyt Täti-ihmisen ja Emilian huushollien kerrossängyistä, ajauduin blogimaailmalle tyypilliseen ostospsykoosiin ja päätin tilata Suwemin Liisa-sängyn Virosta. En ole katunut.



Tilaus olisi tullut melkein viikkoa ilmoitettua aiemmin, jos tilauksen yhteyshenkilö olisi vastannut puhelimeen kuljetusliikkeen soitellessa. "Tuntemattomiin numeroihin en nimittäin vastaa, lehtimyyjät ne vaan soittelee!"

Samainen tilauksen yhteyshenkilö joviaalisti heitti Miehelle perjantai-iltana, että "Juu mene ihmeessä kaljalle, mutta kootaan sänky nopeasti ensin." Kokoamiseen on näemmä syytä varata useampi tunti, joten perherauhan nimissä homma viimeisteltiin lauantaina. Minä kokosin laidat ja tikkaat ihan itse. Pariin kertaan kun tekee alusta uudelleen, niin menee varmasti oikein. Jännä juttu muuten, miten monella tavalla nekin voi tehdä väärin, vaikka ohjeita kuinka tavaa.



Lyhyt ja matala sänky sopii tyttöjen pieneen ja kapeaan huoneeseen mainiosti. Simppelit linjat miellyttävät silmää, ja sänky on topakka eikä huoju tai nitku. Laidat ovat hyvät ja sopivan korkeat ylhäällä sekä alhaalla. Tilasin lisävarusteena alasänkyyn turvalaidan kahdella aukolla. Muu kuului pakettiin (2 x sänky, tikkaat, yläsängyn laidat, sälepohjat), ja paketti tuodaan kotiovelle. Tikkaissa on urat, että sukka ei luista. Aluslaatikko löytyi omasta takaa, sellaisen olisi voinut myös ostaa.

Tyttöjen huone on talon vanha ruokailuhuone. Lattiapinta-alaa on kymmenisen neliötä ja malliltaan huone on kapea. Kun huoneessa majaili yksi tyttö ja yhden tytön vaatteet, Miehen isän vanha lipasto hoiti vaatesäilytystehtävänsä moitteetta.

Harmaa ja sateinen lauantai. Lapset mummolassa. Perjantaina on taas ollut syytä juhlaan, ja on vähän väsynyt ja hassu olo. Voisi syödä aamiaista pitkän kaavan mukaan ja mennä sen jälkeen takaisin sänkyyn hyvän kirjan kanssa tai katsella Miehen kainalossa leffaa sohvalla. Voisi ottaa rennosti ja nauttia hiljaisuudesta.

Tuli myös mieleen, että ikkunat voisi pestä. Ja sen tein. Kylläpä nyt on hyvä mieli! Hommana se ei ole ylitsepääsemätön: kiivas välinejahti alkuun ja bonusimurointi loppuun, noin neljässä tunnissa tulee työ hoidettua. Käytännössähän neljä tuntia keskeytymätöntä aikaa ei toteudu, jos lapset on paikalla, joten tällä kertaa vapaa-aika tuli sijoitettua näin. Touhun lomassa kävimme mm. Miehen kanssa remontti-aiheista keskustelua. Uskomatonta kyllä, kumpikaan ei korottanut ääntänsä.

Kun haimme lapset ja jälleennäkemisen kunniaksi saimme nauttia noin tunnin itkukonsertista, ajattelin että olisi voinut myös levätä.

Edellisessä postauksessani ei ollut yhtään aprillipilaa, yksi aasinsilta kylläkin. Kun kolmisen vuotta sitten katselimme Miehen kanssa uutta kotia, sattui silmiin erään talon myynti-ilmoitus. Talossa oli sitä jotain: ihana puutarha, mainio sijainti ja vaikka mitä. Monissa Kuopion alkuperäisissä rintamamiestaloissa oli kaksi erillistä asuntoa: toinen tehtiin vuokratulojen toivossa tai toista sukupolvea varten. Nykyään yläkerran kakkoskeittiö on useimmiten purettu ja asunnot yhdistetty. Bongaamassani talossa oli vielä molemmat asunnot olemassa. Kun olin pyöriskellyt yhden yön päähänpistoni kanssa, paukautin Miehelle kysymyksen: "Entä jos pyydettäisiin äitisi talokimppaan?"

Koska idea oli minun, olen erittäin tyytyväinen siitä, että kohta kaksi vuotta kestänyt yhteiselomme anopin kanssa on sujunut paremmin kuin hyvin. On ylipäätänsä raivostuttavaa olla väärässä ja toimeenpanna huonoja ideoita, ja olisihan elämä hankalaa, jos kimppa-asumisemme ei toimisi.

Anopilla on oma sisäänkäynti, uusittu iso keittiö ja kylppäri sekä tilavat pari huonetta. Ylimmän kerroksen asunnon voisi periaatteessa vuokrata kokonaan ulkopuoliselle, mutta se olisi outoa.

Anopin pelakuut.

En koe, että tässä asumismuodossa olisi jotain jaloa tai uhrautuvaa. Anoppi voisi asustella yksinäänkin, omaishoidosta tässä ei ole kyse. Käytännössä toki autamme toisiamme milloin missäkin. Toinen tai molemmat tytöt touhuavat mummon kanssa ainakin tunnin päivässä, jos mummo on kotona. Yläkerrassa on omat kuviot ja leikit: siellä soitetaan nokkahuilua tai bongorumpua, pidetään teatteriesityksiä, maalataan vesiväreillä ja kasvatetaan herneenversoja.

Välillä kutsumme anopin syömään meidän kanssamme, toisinaan hän tekee kaikille ruokaa. Me ylläpidämme anopin läppäriä, hän parsii rikkonaiset sukat ja ompelee irronneet napit. Minä pesen meidän kaikkien pyykit, anopin piikkiin tulee sanomalehti.

Ostovaiheessa hoidimme asiat jämptisti paperille, ja sen jälkeen olemme muutaman kerran pitäneet talokokouksia, missä on päätetty isommista remonttiasioista ja rahankäytöstä oikein pöytäkirjojen kanssa. Muuten yhteiselämä ja askareet ovat solahtaneet omiin uomiinsa ilman suurta säätämistä tai draamaa. Vaikka todellisuus on tätä postausta moniulotteisempaa, en keksi yhtään huonoa puolta tästä järjestelystä.

Anoppi ei tungettele millään tavoin. Samaa ei voi sanoa meidän tytöistä, joita saa estellä säntäämästä yläkertaan heti aamutuimaan. Jos isompi tyttö unohtaa väliovia auki, ja tulee kohta epäilyttävän hiljaista, on pikkusisko kavunnut portaat pikavauhtia ylös ja löytyy kiljumasta mummon oven takana.

Yläkerrasta kuuluvat elämisen äänet kertovat, että anoppi on kotona ja touhuilee normaalisti. Meiltä sinne päin kuuluvat äänet... noh, en halua tietää. Jos meillä joskus järjestettäisiin villejä ja äänekkäitä bileitä tai jatkoja, niin kellarikerroksessa sekin onnistuisi ilman huolta anopin kauneusunien keskeyttämisestä. Liikuskelen talossa useimmiten tukka pystyssä epämääräiset kotivaatteet päällä, joten en voi sanoa, että joutuisin olemaan täällä millään muulla tavalla kuin kotonani.

Meillä vierailevien lasten mielestä mummola yläkerrassa on mieleenpainuva ja fantastinen juttu, ja he haluavat mennä siellä taas käymään, kun tulevat uudestaan kylään. Vastaavasti iäkkäämpien ihmisten mielestä on kadehdittavaa, että anoppi saa elää lastenlastensa kanssa.

Monien mielestä asuminen samassa talossa anopin kanssa on outoa. Ymmärrän sen näkökulman. Sen sijaan en ollenkaan ymmärrä, miten itse pystyisin enää asumaan ilman anoppia yläkerrassa.

Iltapalalla ekan kesän lämpimänä kesäiltana.

Saimme viime kesänä nauttia kylppäriremontin riemusta. Kymmenisen vuotta sitten taloon rakennettiin erillinen suihkuhuone keskikerrokseen (vessa on siis erikseen). Ajattelimme taloa ostaessamme, että suihkua ei ainakaan tarvitse remontoida. Väärin. Lattiasta löytyi aito valuvika. Turha tulla sanomaan etteikö täällä Pohjois-Savossa olla EU-trendien aallonharjalla!

Olisimme keksineet remonttirahoille muutakin käyttöä, ja jokunen harmaa hiuskin olisi jäänyt tulematta, mutta täysin en remppaa harmittele, koska edellisten asukkaiden valitsemat kaakelit eivät olleet mieleen. Uudelleenkäytimme kalusteet, koska ne olivat hyväkuntoiset sekä täsmälleen sopivat (ja uudet ovat poskettoman kalliita).

Reilu viikko sitten sain nukkua pari yötä kokonaan ja päädyin käyttämään ylimääräisen energian siivoamiseen. Minä se osaan irrotella! Intouduin ottamaan pari kuvaa suihkuhuoneesta. Huonojahan niistä tuli, 3 m2 lattiapinta-alalla varustetusta kopista ei mun kuvauskalustolla kokonaiskuvia saa. Postaan kuvat silti, koska haluan leuhkia tyylikkäillä kaakelivalinnoilla. Yhtä hienostunut lattiakaakelimaku on todistettavasti parilla muullakin (kukkuu Zirk&Suz).

Seinälaatat Pukkila, lattialaattojen valmistajaa en jaksa kaivella. Lattiaan tein löydön huuto.netistä: bongasin sattumalta sopivan määrän laattoja ja huusin koko roskan noin kolmasosalla kaakeleiden listahinnasta. Vaikka tila on pieni, isohko värillinen seinälaatta toimii mielestäni kivasti valkeiden kalusteiden kanssa. Urakoitsija oli innoissaan, kun sai latoa jotain muuta kuin valkeaa laattaa. Vaalean ruskea onkin todella radikaali valinta, vain rohkeimmille sisustajille*!

Kuvausassistenttia harmittaa, kun hylkäsin hänen ehdotuksensa siivousväline-esittelystä.

Jahas, 5 yötä jouluun. Tilannekatsaus:

• Tiistai-iltana kävi Miehen täti perheineen. Mua hengästyttää vieläkin. Sen lisäksi, että tytöt sai kirjoja ja mekkoja, ja täti oli tehnyt jotain pientä. Valtavasta pahvilaatikosta paljastui 2 valtavaa kuivakakkua, 5 pussillista mielettömän meheviä korvapuusteja ja pari pakasterasiallista ruokaa tavallisen kiireisen päivän varalle. Lisäksi hän toi tuliaisia toiselta Miehen tädiltä: jättipussillinen lahjoja ja aivan upea piparkakkukartano. Joululeivonta, check. 
• Kappas vaan, katsotaanpa kalenteriin. Perjantaina klo 12:00, Grouponin kautta ostettu siivous 3 h. Joulusiivous, check.* 
• Joululahjapuolella menee osittain hyvin. Ifolor lähetti joulukortit, kalenterit ja kirjat hyvissä ajoin, kiitos siitä. Muualta haalittu sekalaisia muita paketteja. Murheenkryyninä on BR-Lelut, joiden kanssa homma ei ole tänä vuonna lähtenyt ollenkaan putkeen. Ensimmäinen tilaus ei mennyt perille lainkaan. Nyt tilauksen seuranta sanoo Page not found, mikä ottaa älyttömästi päähän, koska siellä on tulossa mm. se ainoa asia, mitä Touhukas on monet kerrat toivonut eli soittorasia. Asiakaspalvelu ei vastaa sähköposteihin eikä puheluihin. Kirjakauppa ehtisi nippa nappa ottaa loppukirin ja toimittaa ne parit puuttuvaa kirjaa. Joululahjat, pending.
• Joulupukkikeikasta aloitettu alustavat neuvottelut naapurin kanssa. Joulupukki, looking good.
• Ruokakauppa... Asenne ratkaisee. Ostoslista, not started.

Jos joku kysyy: ei, en tehnyt itse. Ostin myyjäisistä. Oli mielestäni vastustamattoman suloinen.

Kriittisellä polulla siis pari nettikaupan toimitusta ja plan b, joulupukkineuvottelut, marketissa juoksentelu sekä rauhoittuminen. Not bad.

* Ennen tuota ajankohtaa on järjesteltävä kaikki lelut ja sekalainen roina, lajiteltava puolen vuoden aikana kertyneet "tärkeät paperit" ja mielenkiintoiset lehdet jne. Silti - aika kiva joululahja minulta minulle, eikö?

Kotikierroksella olen esitellyt keittiön komentokeskuksen, Touhukkaan tuunaaman makuuhuoneen ja rappukäytävän vieläkin kesken olevaa remonttia. Tässä muutama kuva talon alimmassa kerroksessa sijaitsevasta takkahuoneesta eli takkiksesta.

Ollaan asuttu talossamme reilu vuosi ja tehty isompaa ja pienempää remppaa. Alakerran spa from hell (mm. viittä erilaista kaakelia kylpyhuoneessa) ja vessa (myyntiesitteessä "retrohenkinen wc") ovat remonttilistalla ehkä jo ensi kesänä. Kun kukaan ei tiedä, riittääkö yhden käden sormet tarvittavien kymppitonnien laskemiseen, on joitain asioita päätetty korjata minimivaivalla ja -rahalla. Yksi niistä on rappukäytävä yläkertaan.

Heti alkuun haluan antaa suosituksen, että jos päätät käyttää remontissasi ohuinta, reikäisintä ja kämäisintä mäntypaneelia mitä löytyy (mistä sitä edes voi ostaa?), niin EI kannata säästää nauloissa. Rappukäytävämme on paneloitu kuvatulla tuotteella, ja panelointi pullistelee monestakin kohdasta eikä sitä saa enää kunnolla kiinni. Se on tosi säälittävää, mutta nyt ei vaan jaksa tehdä eikä maksaa 4000 kilometriä uutta panelointia.

Rappukäytävän facelift tapahtuu siis valkoisella maalilla, uusilla listoilla ja kaiteiden maalauksella. Ennen ja nyt kuvien kuvakulmat on mitä sattuu ja mattokin on muka vaihtanut väriä, mutta ei anneta sen häiritä.

Alhaalta shikaaniin

Ylätasanne häämöttää

En ihannoi kokovalkeita koteja, vaan kyllä valkea aina kulahtaneen mäntypaneelin hakkaa! Kaiteet maalataan seuraavana, kuvia tulossa, kunhan valmista tulee. Jo nyt rappukäytävä näyttää huimasti paremmalta!

Portaat on päällystetty siniharmaalla matolla. Se on osittain ihan ok, portaat eivät ole liukkaat. Toisaalta matto on revennyt parista kohdasta (askelman etukulmasta), eli jotain korjaustoimenpiteitä täytyy kehitellä. Sen verran topakasti matto on liimattu kiinni, että sen irti repiminen ja portaiden hiominen olisi liian iso duuni tähän väliin. Jos vanhan maton päälle saisi turvallisesti viriteltyä vaikkapa räsymaton, se olisi aika kiva!

Olisiko teillä ehdotuksia portaiden fiksaamiseen?

Mies vastaa pääosin perheemme kirppariaarteista. Hän pollaa jatkuvasti erilaisia nettikirppiksiä (huuto.net, kuopionkirppari, tori) ja tekee vaikka mitä löytöjä. Hutiostokset hän myy keskimäärin tuplahinnalla eteenpäin. Vanha puusohva ilmestyi pihaamme kotiinkuljetettuna marraskuisen räntäsateen saattelemana. Sille oli kaavailtu hieman erilaista käyttötarkoitusta, lopulta se parkkeerattiin keittiöömme, missä se näytti siltä, kuin olisi ollut aina siinä. Tässä välissä minä, viimeisilläni raskaana oleva mammutti, joka olin bodannut apuna painavaa sohvaa yläkertaan ja takaisin alas, olin jo valmis passittamaan koko kapistuksen saunan uuniin, mutta lepyin lopulta ja aloin tykätä sohvasta hirmuisesti.


Touhukkaan leikeissä sohva on laiva. Laiva lastataan pehmoleluilla ja sekalaisilla matkatavaroilla ja seilataan Lontooseen. Olohuoneen sohva on loogisesti linja-auto. Osaatte varmaan kuvitella sohvalle Miehen, joka torkkuu työpäivän jälkeen sanomalehti naamallaan?


Raidallinen tyyny ja verhokangas Clarke&Clarke / Kodin Fiilis, muut tyynyt askarreltu itse vanhoista keittiöpyyhkeistä ja tilpehööristä.

Nukkuvissa ja mummolassa olevissa lapsissa on jotain omalla tavallaan rakastettavaa. Touhukas oli viikonloppuna kaksi yötä mummolassa, ja se oli mahtavaa. Sai pitää karkkipussia pöydällä ja napostella pitkin päivää. Ei tarvinnut vahtia, että joku kompastuu maalisankoon tai levittää nuppineulat pitkin lattioita. Viimeksi mainitut tosin onnistuisi minultakin vaivatta - ehdinpähän vahtia itseäni, kun ei tarvinnut Touhukasta kytätä. Saatiin maailma melkein valmiiksi: maalattiin, ommeltiin, tehtiin sekalaisia ostoksia (mm. joulukalenteri, takkaan kipinäsuoja ja tuparilahja*). Mies sai oltua pitkän kaavan mukaan baarissakin. Kuka sitä nyt kotona rouvan kanssa lauantai-iltaa viihtyisi, haloo?

Sunnuntaina olikin jo kova ikävä Touhukasta. Nauravainen kiskaistiin aamu-unilta mummolan retrorattaisiin ajelulle. Kesti kotvasen aikaa, ennen kuin tämä leikki alkoi naurattaa.

Sairastan vakavaa, toistaiseksi lääketieteelle tuntematonta psyykkistä sairautta, minkä vuoksi olen ajautunut työskentelemään projektipäällikkönä. Työ on useimmiten epäkiitollista säätämistä, joskus satunnaisesti antoisaa. Olen kuitenkin tuumaillut, että minun pitäisi kotona olla enemmän sellainen kuin töissä. Töissä en koskaan huuda kenellekään. Aikatauluista, tavoitteista ja vastuista sovitaan selkeästi. Jos tulee jotain radikaaleja muutoksia edellä mainittuihin, pidetään ohjausryhmän kokous ja kommunikoidaan. Projektit pilkotaan pienemmiksi tehtäväksi tai aliprojekteiksi ja prioriteetit kirjataan.

Kotona on aina tuhat hommaa tekemättä. Asioiden tekeminen ei minua stressaa, vaan tekemättömien töiden lista. Olen syytellyt aikapulaa, mutta eihän sellaista ole olemassa. Aikaa on, sitten on hyviä tai huonoja ajankäyttöön liittyviä päätöksiä ja tekoja. Oman ajankäyttöni reunaehdot sanellaan pitkälti Touhukkaan&Nauravaisen tarpeiden mukaan. Vaatii merkittävää suunittelua ja ponnisteluita, että olisi useampi tunti aikaa keskittyä johonkin asiaan ja tehdä sitä rauhassa, ja sitä tapahtuu äärimmäisen harvoin.

Olen vihdoin hyväksynyt, että useamman tunnin aikaslotia ei tule. Siellä täällä on 15-30 min aikaa johonkin "ylimääräiseen". Isot projektit (esim. keittiön perusteellinen siivous ja organisointi) eivät tapahdu kerralla, vaan pieni osa kerrallaan. Mikroprojekteina.

Keittiössämme on hella kulmassa siten, että sen taakse jää kolmion muotoinen taso. En pidä tästä ratkaisusta ollenkaan, mutta semmoinen se on, ja sinne on kasattu vaikka mitä purkkia ja purnukkaa. Taso ja purnukat olivat keränneet itseensä vaikuttavan rasva-/pöly-/yökskerroksen. Jos vastaavaa löytyisi telkkarissa ravintolasta, Gordon Ramsay kiroilisi ja huutaisi naama punaisena, ja joku alkaisi itkeä.

Mutta tänään: puurokattilan tiskauksen yhteydessä vartin mikroprojekti ja voilà: purkit hohtaa ja lähmät on hinkattu pois. Iltapuuroa keittäessä imuroin ja järjestin kaaostilaan päätyneen leipälaatikon, mitä olin suunnitellut jo kauan. Exceliä en näistä mikroprojekteistani vielä ala tehdä, mutta mielessäni pilkon elefantin pienemmäksi ja teen edes yhden pikkuhomman päivässä. Parempi mieli, mikroasian verran vähemmän stressattavaa.

Suihkussa ei mikroprojektiaamuna sitten ehtinytkään käydä, sen sijaan nautittiin aurinkoisesta aamusta ulkona ennen kaatosadeiltapäivää.

Olipa kerran yksi mummo, oikea vanhan ajan mummo. Emäntäkoulu käytynä, miniäksi ankaran anopin huusholliin maatilalle. Hääkuvassa Lotta-univormu. Viisi lasta, kuudes ei päässyt alkua pidemmälle. Kymmenen lastenlasta. Tärkeissä juhlissa ruskea peruukki, isosti sukua ja monta bussilastillista veteraani- ja kuorotuttavia. Eli ankaran ja työteliään elämän. Kun tuo mummo nauroi, leveä hymy valaisi kasvot, silmät olivat sirrillään ja koko mummo hytkyi. Silmistä näkyi, että hän nauroi paljon.

Lapsenlapsille oli kaapissa purkki, jossa oli suklaata ja herkkuja. Purkilla kävi mummo itsekin, ei tainnut tulls sokereita kovin tarkasti vahdittua vaikka lääkäri käski. Ja se mummo leipoi. Kalakukkoa, jouluksi pippareita, parhaimpia ruiskuorisia karjalanpiirakoita ja Hanna-tädin pikkuleipiä, kakkaroita. Kakkaroita oli aina muutama purkillinen kaapissa ja kävijöiden mukana kotimatkalla pussissa.

Mummo on ollut jo kauan poissa. Yhtäkkiä yksi Jenni huomaa, että juhlat ei tunnu juhlalta, jos ei leivo purkillista kakkaroita. Eihän ne samalta maistu, mummo tuskin käytti desimittaa ja epäilenpä olisiko hänen jääkaapistaan löytynyt juoksevaa rypsiöljyvalmistetta, vaikka sellaista olisi ollut saatavilla. Ehkä jouluna sitten, oikeaa voita ja mitat käsivaralta. Ja ehkä taas, kun kukaan ei näe, pyyhkäisen jauhoiseen hihaan pari kyyneltä.

Ennen lapsia en ymmärtänyt, mihin talouspaperia tarvitaan. Tiskirätti ja astiapyyhe, eikö riitä? Mitä kaikkea ihminen äitinä oppiikaan! Kun ryhdyin aikoinaan sohimaan soselusikkaa tuulimyllyn lailla huitovien käsien ohi Touhukkaan suuta kohti, aloin pian ymmärtää talouspaperin merkityksen. Viimeiset vuodet talouspaperi onkin kuulunut huushollimme perusvarustukseen.

Niin paljon kuin haluaisinkin kannatella Suomen metsäteollisuutta harteillani, innostuin Hennan kauniista blogista löytämästäni ideasta: pestävistä bambuliinoista. Harsoilla olen sosenaamaa joskus pyyhkinyt, mutta myttyiset ja tahmaiset harsot meidän muutenkin sekaisessa keittiössä - ei kiitos. Siispä tilaamaan rättejä Susannan työhuoneelta.

Susannan Työhuoneen bambutiskirätit ovat suomalaista työtä. Vaikka bambu ja puuvilla kasvatetaankin kaukana Aasiassa, rievuissa käytetty neulos valmistetaan Suomessa. Kotimaisia ovat myös painovärit. Kankaat painetaan käsin ja ommellaan tottakai Suomessa. Kaikki kuosit ovat Susannan Työhuoneen omaa designia.

Kuva: Susannan työhuone

Ensimmäinen koeajoviikko on takana, ja rätit on ihan mahtavia! En oikeastaan haluaisi kutsua niitä räteiksi, koska ne ovat kauniita ja pehmeitä eivätkä todellakaan haise. Sovitaan, että se on liina. Touhukas halusi oman liinan, kun pikkusiskollakin on. Olen käyttänyt liinaa kuivana tai kosteana naamaan, käsiin ja mihin kaikkialle sitä sosetta aina lentääkään (siis minne ei lentäs?). Välillä huuhtelin liinan viileällä vedellä ja kun painatukset alkoivat olla möhnän peitossa, viskasin liinat koneeseen. Tadaa, mustikka ja maailman värjäävin bolognesekastikepurkkisosekin olivat poissa.

Varokaa kiltit lapset ja aikuiset, näitä saattaa löytyä joulupaketista!

Vauva Nauravaisesta on kehkeytynyt pelkäämätön tutkimusmatkailija. Hän vipeltää uteliaana paikasta toiseen, maistaa kaikkea tielle sattuvaa eikä usko minkäänlaisia kehoituksia olla repimättä sähköjohtoja. Digiboksista korttikotelon suojus irtoaa silmänräpäyksessä. Keittiöön on saatu palauttaa vanha tuttu sisustuselementti: mustekala.

Aurinkoa ja kesän fiilistä nimittäin. Aamukävelyllä tyyni järvi ja kimmeltäviä helmiä.

Otettiin muutama päivä sitten lehtikomposti käyttöön. Vielä viimeiset hetket vihreyttä ja värejä ennen siirtymistä kompostin huomaan.


Pisteet samettiruusuille. Jaksoitte sinnitellä koko sateisen kesän minimaalisella hoidolla.