*

 Tämän vuoden aikana on valmistunut kaksi tilkkupeittoa, Varjoleikki (Shadow Play), jonka on tehty Claudia Pfeilin mallin mukaan. Toinen on Edelweiss, jonka tilkkupinnan tein kesäkuussa Mäntyharjun kurssilla. Pistin nämä samaan postaukseen kahden erilaisen tikkaustavan takia.

Selasin ison määrän erilaisia malleja kirjoista ja netistä, kunnes päädyin kuvan mukaiseen koukerooon. Ennen tikkauksen aloittamista koulutin aivojani kuvioon piirtämällä kymmeniä kertoja pienelle valkotaululle tuota kuviota. Ja se oli todella hyödyllinen harjoitus, kuvio alkoi tikatessa tulla melkein jo selkärangasta isompia miettimättä. 

 Tikkauslangan värin valinta tuotti päänvaivaa. Tikkasin ensin aivan vaalean harmaalla, joka pomppasti värillisten osien päältä liian vahvasti näkyviin. Purkuun. Sitten otin tummanhkon lilan, joka taas hyppäsi valkeasta osasta ikävästi näkyviin. Purkuun. Lopulta löysin keskiharmaan, joka uppoaa hyvin väreihin, mutta ei häiritse valkeassa osassa.

Harmaa näyttää valkoisessa kevyeltä varjolta. 

 Olen tyytyväinen tähän ensimmäiseen all-over -kokeiluuni, vaikka tästä tikkaustavasta ei lemppariani tullutkaan. Mutta nyt kuitenkin tiedän, että voin tehdä sitä toistekin, jos se toimii tilkkupinnalla hyvin.

Kesäkuisella Mäntyharjun tilkkukurssilla tein tilkkupinnan valmiiksi asti Edelweiss-blokeilla. Se on odottanut tikkausta ja nyt vihdoin sain sen valmiiksi asti. Peiton kuviokankaat ovat Tildan. Olin säilyttänyt Tilda-nippua pitkään, mutta kankaat olivat niin tasavärisiä, ettei niitä syntynyt mitään ilman voimakkaan väristä lisää.

Tavallisin tapani suunnitella tikkausta on miettiä blokin muotoja ja miten voisin niitä tikkauksella joko korostaa tai häivyttää. Edelweiss-blokissa on monesta palasta koostuva kukkamuoto, jota halusin korostaa vielä tikkauksellakin. Tikkaisin terälehtiin "suonet", pitkiä kaarevia linjoja. Niitä tikatessa en vielä tiennyt, mitä laitan kukkien väliin yksivärisiin paloihin. 

Peiton koko on 148x198 cm. Välissä on puuvillavanu. Omista varastoista löytyi takakankaat, jotka tuuli avuliaana vilautti näkyviinkin. 

Kanttikin löytyi omista varastoista. Olisin tehnyt sen pätkissä peiton kuviokankaista, mutta niitä ei enää ollut tarpeeksi. Ja ompelen kantin viimeisen reunan aina käsin.

Summa summarum
Tikkaan mielummin blokin kuvionnin huomioiden. Suunnittelu on silloin mielenkiintoisempaa ja voi miettiä, mitä haluaa korostaa. Mutta en enää arastele all-over-tikkaustakaan, vaikka sen tekeminen on paljon tylsempää kuin blokkeihin kustomoidut kuviot.
Tikkaaminen on joka tapauksessa kivaa. Ja aika monta tuntia olen kuunnellut äänikirjoja tikatessani.

EDIT 21.10
Mielelläni vastaisin kommentteihinne, mutta blogger on eri mieltä asiasta. Vaikka mitkä temput tekisin, niin aina tulee ilmoitus "Virhe kommenttiasi julkaistaessa"

 Maaliskuussa aloittamani Tilkkutien tekohengitys on kyllä sujunut todella huonosti. Luulin postanneeni keväällä valmistuneen peiton, mutta ei sitä olekaan täällä. Lienen unta nähnyt.😞 Korjataan unohdus jossain välissä. 

Mutta varsinaiseen asiaan. Jo kymmenen (ehkä?) vuoden ajan kesä on alkanut Mäntyharjun tilkkukurssilla. Muutama välivuosi on ollut, mutta Mäntyharju on mielessäin, ei Mäntsälä.

Ohjeita oli kurssilla, jos oikein muistan, 18, joista tein vain kolme. En ole ihan se sukkelin ompelija enkä toisaalta tykkää viedä kovin paljon keskeneräisiä kotiin. 

 

Tulin paikalle jo sunnuntai-iltana, että pääsisin heti maanantaina aloittamaan hommat.

Seuraavaksi joku pikkutyö? Lehmä!

Mäntyharjulainen ammu paperiompelutekniikalla. Olipas pientä palasta, ihmekös tuo, jos lehmänkin otsa on rutussa. En halunnut ruskeasilmäistä lehmää - sininen ei ollut kovin hyvä valinta kuitenkaan. Lehmän loppusijoituspaikka on vielä auki.

Suunnittelu ei ole vahvin puoleni, roiskaisen vain yleensä menemään ja harmittelen/paikkaan/puran sitten jälkikäteen tekosiani. Vasta kun tilkkupinta oli valmis, hahmotin kuvion kunnolla. 

Ei ole enää pelkkää vispipuuroa. Peiton nimeksi tulee Vispipuuroa ja mustikkasoppaa 😄. Seuraavaksi tikkaan sen. Tämä on 29. peittoni. 

Miehen kysymys, kun teen uutta peittoa: Mihin se tulee? En tiedä, tekeminen tässä on se tärkein juttu. 

Kaikki muut olivat jo lähteneet viimeisenä kurssi-iltapäivänä, minä ompelin yksin (no, oli siellä opettaja ja kaveri kuvaamassa) peiton tilkkupintaa kasaan, ja sain sen valmiiksi! Ne 15 muuta ohjetta, joita en ehtinyt tehdä - ehkä joku päivä teen niistä vielä jonkun. 

Ja ensi kesän kurssille on jo ilmoittauduttu.

 Tilkkutie tarvitsee nyt aukaisua. Edellinen postaus on ollut puoli vuotta sitten, ja olen miettinyt, jatkaako vai haudatako koko Tilkkutie hankeen. Jonkinlaista tekohengitystä yritän nyt antaa, jos blogi jaksaisi vielä hangen alta nousta. 

Tarvitsin pienen tilkkutyön ja silppusin yksivärisiä tuuman kaitaleiksi ja ompelin niistä kalanruotoa - vai miksiköhän tuota sanotaan. Onnistun aina saamaan tähän jonkun optisen harhan: kun tasasin reunat, niin kalanruoto näytti aina vain toisesta päästä leveämmälle vaikka mittanauha kertoi toista. Tälle oli ihan tietty paikka tulossa. 

Mistä kaikki lähti? Tästä törkeän näköisestä kotelosta.

 ADDIn pyöröpuikkosetin säilytyskotelo oli pinnaltaan pahoin kärsinyt. Sen sisäpuoli oli ihan käyttökelpoinen vielä, mutta vinyylipinta oli vuosien kuluessa raapiutunut ja ruhjoutunut rumaksi. Ratkoin sisäpuolen ja ulkopuolen eroon toisistaan ja kiskoin kovikkeena olleet pahvit kaavoiksi uusille kovikkeille.

Käytin Peltex72F silitettävää kovikemateriaalia pahvin sijaan. Sen silitin tilkkupinnan nurjalle puolelle, tilkkupinnan olin tikannut vanuun kiinni ennen sitä. Kuluneesta päällisestä otin magneettinepparien puoliskot talteen ja siirsin ne uuteen päälliseen. Sitten vanha sisäosa tilkkupinnan kanssa päällekkäin nurjat puolet vastakkain, ja ompelin ympäri ihan reunasta. Kuvittelin jossain vaiheessa pystyväni ompelemaan päällisen ja sisäosan pussiin, mutta aika pian totesin sen mahdottomaksi. 

Kanttasin koko komeuden päällikankaasta leikatullla vinokantilla ja ompelin viimeisen reunan käsin. Minun oli pakko kääntää kantti oikealle puolelle, koska sisäpuoli on mokkanahkaa (tai sen jäljitelmää) ja ajattelin, että menee ikä, terveys, hermot ja sormenpäät, jos yritän sille puolelle kanttia käsin kiinnittää. 

Magneettinepparitkin osuivat melkein kohdalleen. Kovin paljon en tarvitse säätää, että napsahtavat kiinni. Todennäköisesti kun kotelo asettuu muotoonsa, nepparitkin menevät itsestään kohdilleen niikuin tapahtui alkuperäisessä kokoonpanossa. 

Helle lie pehmittänyt Berninankin aivot, ja se lähtee maahantuojalle päivitettäväksi. Muutama työ oli ompelujonossa, mutta ne jäävät nyt odottamaan. Jos aion tilkkuilla, on tartuttava tikkaamista odottaviin töihin. Lomaa on jäljellä enää x päivää (en halua edes laskea niitä päiviä!), ja urakoin eilen ja tänään  useamman työn tikkausvalmiuteen. Töiden alkaessa voi sitten istahtaa vaikka pieneksikin hetkeksi tikkaamaan.

Claudia Pfeilin Poppies-mallista pöytäliinaksi suurentamani työ on tikkausjonon kärjessä. Kärkipaikka ei suinkaan tule siitä, että se olisi roikkunut jonossa kauimmin, vaan siitä, että tiedän (tai luulen tietäväni), miten tämän tikkaan. Taustakangas on valkoista Ikean Ditteä, ja väliin laitoin flanellin.Tuli muuten aika painava, mutta pysyypä sitten pöydällä. 

Vaikka koneen rikkoutuminen vähän harmittaakin, voi olla, että minulla riittää puuhaa jonon purkamisessa. Ja jos todella tiukka paikka tulee, kaivan vanhan koneen esille.

(Laitoin kommentointiin hyväksynnän päälle ainakin joksikin aikaa, sillä joku lähettelee tiuhaan tahtiin arabiankielisiä hävyttömyyksiä kommentteihini)