Maanantain ja tiistain välisenä yönä, kellon lähestyessä neljää, maailman täytti valkoinen ihme, pehmeä kuin pumpuli ja valkea kuin höyhen, kevyesti ilmassa tanssiva lupaus talvesta, joka peittäisi alleen pimeyden, kosteuden ja paljauden.
Mikä kiire minulle tulikaan ulos, olin kompastua jalkoihini ja pariin karvaiseen kaveriin, joilla oli erheellinen mielikuva nautinnollisesta pyöriskelystä lumessa.
Ja kuin pieni topattu menninkäinen kiirehdin katulampun alle, tarkkailemaan valoa vasten lumihiutaleiden armadaa, joka maalasi valkoisella maan.
Kostea, synkkä pimeys muuttui hetkessä valoa heijastavaksi valkeudeksi, joka hohti hauraan vaaleanpunaisena punertavaa yötaivasta vasten.
Puu puulta, oksa oksalta, lumen hiutaleet laskeutuivat hiljalleen, peittäen pehmeään vaippaansa aiemmin tummaan kosteuteen kietoutuneet, syksyn ja talven välitilaan ajautuneet, luonnon yksinäiset jättiläiset.
Koivujen tuulessa hulmuavat oksat painuivat lumen painosta laineille ja norkot pukivat ylleen valkoisen vaatteen.
Yön valkea satumaisema muutti koko ajan muotoaan ja kerros kerrokselta luminen kuvanveistäjä toteutti omia mielikuviaan.
Pihlajiin vielä tiukasti takertuneet, syysmyrskyiltä pelastuneet, marjatertut saivat ylleen valkean kuorrutuksen, joka muutti ne lystikkään epämuotoisiksi palloiksi, kuin kutistetuiksi pääkalloiksi.
Kaiken yllä lepäävä valkoinen vaippa muutti rumuuden kauneudeksi, vaikka vain hetkeksi. Silotteli särmät, kuopat ja roskat erilaisten muotojen kiinnostavaksi peitteeksi.
Ja siinä minä seisoin, katulampun alla, ihailemassa melkein pystysuorassa laskeutuvia hiutalenauhoja, pyydystäen niitä kielelleni, maistellen innoissani...
Ulkona oli lämmin, liian lämmin lumen pitempiaikaiselle vierailulle ja niinpä sen muuttuminen olomuodosta toiseen tapahtui kuolettavan nopeasti.
Putoilevan veden ääni muistutti kiusallisesti siitä, että tämän yön ensilumi oli vain hetken kauneutta, joka aamun saapuessa olisi sulanut murto-osaan yön pehmeästä vaipasta.
Talojen lämpimillä katoilla lumi aloitti vauhdikkaan sulamisensa, sadevesikouruihin valuen ja rännejä myöten alas äänekkäästi solisten. Aamuyössä kuului enää vain erilaisia veden ääniä, lumen ohetessa, sulaessa ja maahan valuessa.
Ilma tuoksui lämpimältä, vedeltä, hetkelliseltä valkealta väriltä.
Repaleiset, vaaleanpunaiset pilvien kappaleet liukuivat nopeasti taivaankannella ja niiden välissä vilkkuva sininen lopetti ensilumen tuoneen lumisateen.
Hetken kauneutta, mutta ehdottomasti kokemisen arvoista...
Tekstit
