Ajatukset ja aiheet virtaavat laajalla alalla, kaukana toisistaan, kunnes jossain vaiheessa ne kohtaavat ja on aika kirjoittaa...
Kaikissa ralleissa voi voittaa, hävitä tai vain kolaroida ja mitä tahansa voi sattua Kohtaloiden Romurallissa. Kaikella on aikansa, jokaisella autolla ajajansa ja maaliviiva jossain edessä odottaa jokaista ajajaa...
Kohtaloiden romurallissa jotkut ajavat tiukasti sääntöjen mukaan toisten muokatessa sääntöjä itselleen sopiviksi, joillekin säännöt on tehty kaikilla mahdollisilla tavoilla rikottaviksi kun taas toiset ottavat riskejä sitä mukaa kun niitä eteen lankeaa. Tapoja ajaa on yhtä monta kuin kuljettajaa.
Lähdössä osa päättää jo etukäteen tehdä varaslähdön, jotkut pysähtyvät paikalleen toisten yskiessä vaivoin eteenpäin. Kenen romu ajaa keulassa, ketkä ryhmittyvät muiden mukana, kuka tai ketkä pitävät turvallisesti takasijaa...
Eteen keulijoilla on usein niin kova kiire, etteivät he hahmota rataa sen paremmin kuin ympäristöään ja siksi he usein päätyvät penkalle ihmettelemään häviötään.
Kohtaloiden romurallissa on mahdollisuus nähdä uskomattoman päätöntä menoa, missä millään eikä kenenkään elämällä ole mitään väliä.
Jotkut taas köröttelevät alinopeutta, varoen radan reunaa, peläten jokaista kuoppaa ja mutkaa, eksyvänsä harhaan. He myöhästyvät aina ja kaikesta, mutta ovatpahan pellit ainakin vahingoittumattomat.
Romurallissa painetaan kaasua ja kiihdytetään, pusketaan toisten pelteihin kolhuja, ajetaan ne kenties tieltä omaa ajoa estämästä.
Jokaisen kuljettajan kasvoilla on vaivoin salattuja ilmeitä, kuolemaa halveksuvia virneitä, ajolasien takaa varovaista pälyilyä, näennäisen rauhallista toisten tarkkailua ja etenemistä, loppumetreillä parhaimman paikan saamiseksi lopulta kiihdyttämistä. Kenties voittajana maaliin, kenties hävitä...
Loppupeleissä, ajopelin kunto on aina arpapeliä ja vain ajonopeuteen sekä varmuuteen on mahdollisuus vaikuttaa.
Korjaamolla jokainen romuauto seisoo yksinään pukeilla, jotkut kipataan suoraan kaatopaikalle ja joillekin moottoritie on aina vain kuumempaa, veren valuessa suupielistä.
Romuralleissa kolaroivat elävät elämäänsä, kun taas katsojat huutavat neuvoja vieressä, kolarin sattuessa pelkäävät, mutta yksikään kolhu ei osu itseen, ellei ajajan paikalla ole joku, joka on tärkeä...
Romurallien katsomoissa istuvat usein pelkääjät, eläen ralleissa mukana kuin pelkäämättömät. Turvallisuus on vain illuusio ja jättäessään katsomon, hekin nousevat autoihinsa ja ajavat kohti elämää...
Elämä on karheaa, täynnä rosoisuutta ja kuoppia odottamattomissa paikoissa. Ja kuitenkin, elämä on myös silkkiä ja sileintä samettia, käsien alla pehmeintä koskettaa, kutsuvana askeltaa tai painaa pää, nukkua, uneksia, elää elämää...
Uusia autoja ei romuralliin huolita, niillä ei ole tarpeeksi kilometrejä takanaan ja ajajat ovat liian usein yltiörohkeita. Uusilla autoilla ajetaan toisenlaisia ralleja, kiihdytysajot silmissä kiiltäen, ohimot tykyttäen tai ehkä sittenkin Fast and Furious-kisat sopivat parhaiten.
Vuosien varrella olen törmännyt mitä erilaisimpiin versioihin alla olevasta mestariteoksesta, monet loistavia ja koskettavia, mutta nimenomaan tämä versio ja tässä elämäntilanteessa liikautti sisälläni muutakin kuin vain rattia, kaasujalkaa ja moottoria. Se sai romuautoni pellit tärisemään ja tuulilasinpyyhkijöiden sulat kiihkeästi väpättämään kuin hidastetussa filmissä...
Kun elämässä kilometrit lisääntyvät, romurallien määrät kasvavat ja matkamittari pyörähtää muutaman kerran ympäri, Disturbed-yhtyeen versio peilaa parhaiten mielen sielunmaisemaa, kuljettua matkaa, unohdettuja kilometrejä jossain kaukana...
Kun ralleja on takana vasta yksi tai kaksi, ajopeli vielä uutuuttaan kiiltävä, kenties ostettu velaksi, silloin alkuperäinen ja äärettömän kaunis kappale saa kiiltävän ajopelin konepellin välkehtimään, taittaen valoa loistavasti ja elämän kilometrit muuttuvat vähä vähältä tutuimmiksi...
Tekstit
