Mieleni kuvat vaeltavat menneissä viikoissa, sisältäen välähdyksiä muutoksista, jotka tapahtuivat luonnossa. Niin paljon ja niin nopeasti, hetkien humalaa, yksittäisten päivien vajotessa unholaan.
Lyhyen ajan sisällä, muutamien päivien aikana, syksy paljasti oikullisuutensa. Perjantaina satanut ensilumi, joka puhalsi kylmän kosketuksensa maahan, kadotti päivien kuluessa valkean harsonsa. Talven ensiaskeleet sulivat vesisateeseen, joka lankesi kovana hentoon lumikerrokseen.
Olen kuunnellut hanhien huutoja, katsellut lukuisia muuttolintujen auroja, parvia pääni päällä aamuhämärillä niityillä, pystyyn kuivuneiden horsmien ja pujojen korkean kasvun keskellä.
Metsä huusi rujoja tarinoitaan nopeasta kuolemasta, pimeästä ajasta kuukausiksi eteenpäin. Kesä täyttyi ja muuttui unohdukseksi, iltojen laskeutuessa aina vain aikaisemmin.
Tuulten raskaat kädet painoivat hentoja oksia vasten runkoa, riepotellen vastahakoisimpia kädellä kovalla, pakottaen lopuksi ne taipumaan tahtonsa alla.
Ja autiotalojen pihamailla, unohdetuissa puutarhoissa hennoilla oksillaan, kantavat kuolemaa tekevät omenapuut mätänevää satoaan.
Hento riite veden päällä, jäisiä ryppyjä siellä täällä. Miten maisema muuttuukaan, valon vaeltaessa oudoilla paikoilla runsaus on vaihtunut paljaaseen, varjojen etsiessä uusia pintoja itselleen...
Kesä liukui nopeasti silmien ohitse, nopeammin kuin ehdin tajutakaan ja jo nyt käteni hapuilevat syksyn maailmaa, törmäten talven etiäiseen kuin juureen, joka on aina ollut olemassa.
Elämä luonnossa on kuin ikuinen matka, josta tiedossa on vain lähtöasema, aikataulujen koko ajan muuttuessa...
Ja puut, ne seisovat riisuttuina ja alastomina, tanssien tuulten siivittäminä illan viimeistä valssia.
Vasta hetki sitten ne olivat vaihtaneet kesäisen heleät pukunsa värikkään yltäkylläisiin juhlavaatteisiin, valmistautuen makaaberiin viimeiseen tanssiin, jossa kiihkeää otettaan tiukensi itse Kuolema, pysähtyen hetkeksi...
Jäätävillä kupeillaan se kosketti koskettamistaan, lepäsi raskaasti hennoilla lehdillä, talloen alleen viimeisenkin loistavan vihreän korren ja viittansa hulmuten, hengitys jäästä huurtuen, se heitti ilmaan valon sinisen.
Hetkellinen värien kauneus, maan raskaan kolea tuoksu ja ilmassa kipunoiva kylmän kirpeys. Nämä hetket ovat aamulla jo muuttuneet, vain tämä yö aikaa vaeltaa ja aistia tuoksujen alati muuttuvaa maailmaa...
Synkän yrmeät pilvet taustallaan, valo nojaa puihin valaisten maisemaa. Kylmän hohde ilmassa ja kohta jo hengitys luo höyryn aaltoja ulos virratessaan.
Syksyn hämärät illat ja kaiken yllä ilmassa keinuva pimeän viitta, joka raottelee välillä kostean utuisia reunojaan.
Se läpäisee katuvalojen keltaisen kiilan asfalttiparketilla, jolle lehdet ovat liimautuneina värikkäinä kerroksina, kiillotettuna sadeveden kiiltävällä lakalla.
Lehdet, kuin pienet kaarnaveneet, uivat sadevesimerellä katujen pintoja myötäillen, kieppuen pyörteissä, päätyen lopuksi viemäreihin tai ojien syvänteisiin kadoten.
Talven maisemamaalari odottelee taustalla vielä vuoroaan, valkoisen väripaletti valmiina, ja kuin harjoitusmielessä se roiskii innoissaan, maatuvien lehtien pintaan kimaltelevan valkeaa kuuraa.
Pilvet vaihtavat nopeasti muotoaan ja taivas, se on kuin marmoria, harmaan eri sävyjä, vaaleanpunaisesta kellertävän kelmeään. Luonto on järjestyksessä, kaikki syksyn syvät tuoksut selvästi tunnistettavissa ja värimaailma, se etsii ääriään...
Sateen ääniä, kostean kosketuksia iholla, yltäkylläisiä yön tuoksumeriä ja syksy sukeltaa ihmisessä syvällä...
Ja lämpimän huovan sisällä, kynttilöiden valon välkkyessä seinillä, kuuntelen musiikkia nauttien turvallisesta pimeydestä. Olen syksyn merkitsemä...
Silmieni edessä käydään päivittäin raivoisaa taistelua, vähä vähältä tummenevista pihlajanmarjoista. Tilhet parvissa räpistelevät siipiään toinen toistaan vastaan, melkein pudoten lehdettömästä puusta.
Pihlajien oksat notkuva raskaina runsaasta sadosta, mutta siitä huolimatta, kilpailu on kovaa ja ahnetta. Siivet väpättävät, tanssiaskeleet oksalla nopeutuvat, kunnes tilhistä toinen väistyy, luovuttaen mehukkaimman marjatertun vahvempansa nauttia.
Yön vaipuessa kohti aamua, olen kohdannut muutamia mäyriä ja supikoiria, pihalla melskaavista ketuista ja kissoista puhumattakaan. Ne ovat niitä hetkiä, jolloin olen ollut onnellinen siitä, että olen elossa ja minulla on ollut mahdollisuus kokea näitä hetkiä luonnossa.
Onnellisuuteen riittävät pienet asiat, ne jotka liikuttavat ja luovat muistoja, joiden merkitys on mahdollista ymmärtää joko nyt tai myöhemmin, aikanaan...
Mielessä lievää haikeutta, luopumista vanhasta, antaen uuden vuodenajan etsiä oman tilansa alati muuttuvassa luonnossa. Ajatukset etsivät uusia polkuja ja koko olemus valmistautuu pimeisiin öihin, kylmän kyntäessä tunnottomuutta iholla.
Kaikkialla luonnossa, niin surullisen kaunista ja on kuin ikuisuus piirtäisi merkkejään iholla, unessa...
Musiikkivaliantani on hyvä esimerkki siitä, että sävellyksillä on mahdollisuus elää ikuisesti, kullekin ajalle ja maulle notkeasti muuntautuvina versioina, uudella tavalla sovitettuina ja viihteellisemmässä muodossa.
Nuoret soittajat videolla ovat ikähaitarilla 13 - 18-vuotiaita. The PianoGuys osaa ottaa kuulijansa...
Ja ne Beethovenin 5 salaisuutta, niissä viisaus etsii aikaansa, ottaa mielen mukaansa ja ne elävät myös tässä ajassa, kuten satoja vuosia sitten, oman aikansa neron ajattelemina...
Videon lopussa oleva mainospuhe häiritsee jonkin verran kuuntelukokemusta, mutta ei ole ilmaisia lounaita, ei totta tosiaan....
Tekstit
